Olen usein ihmetellyt

Muutoksia osa 2

2012-02-13T21:03:00.003+02:00

Oli tarkoitus kirjoittaa tuohtuneena siitä, miten Ylen Radio 1 on pilannut aamuni vaihtamalla yhdeksältä alkaneiden puheohjelmien tilalle viihdemusiikkia. Nyt kun jo useamman viikon olen aamuisin kuunnellut tuota Muistojen bulevardi -konserttia, myönnän nauttivani viihdemusiikin klassikoista todella paljon. Ensimmäisen ohjelman jälkeen ajattelin, että siinäpä ne parhaat klassikot sitten olivatkin, mutta tuntuuhan noita riittävän. Koska kyse on Radio 1:n tuotannosta, kyse ei ole mistä tahansa musiikkivirrasta ja soittolistasta, vaan musiikkitoimittajien valinnoista. Aikaa myöten varmaan voin todeta, kenen laatimat konsertit vastaavat parhaiten omaa makuani. Konsertin laativat Pasi Hiihtola (maantaisin), Jake Nyman (tiistaisin), Susanna Vainiola (keskiviikkoisin), Juha-Pekka Sillanpää (torstaisin) ja Pekka Laine (perjantaisin).

Osa Radio 1:n puheohjelmista on lopetettu, muun muassa suosikkini Tuomas Enbuske, ja osa on siirretty toiseen ajankohtaan. Uusien ohjelmapaikkojen löytämisessä ja oppimisessa hyvänä apuna on Ylen sivustolta löytyvät viikkokaaviot ja vakio-ohjelmien listat. Kyllä tästä pikkuhiljaa muodostuu taas uudet kuuntelutavat.

Matkaraportti

2012-01-31T14:51:00.001+02:00

Viikko sitten tähän aikaan istuin Brysselissä europarlamentin täysistuntosalissa kuuntelemassa, kun Bill Gates puhui kehitysavun tärkeydestä myös maailmantalouden epävarmoina aikoina. Eipä tule mieleen esitystä, joka olisi tehnyt minuun yhtä suuren vaikutuksen. Se oli selkeä ja huolellisesti rakennettu, ja Gates oli sekä rento että vakuuttava. Minuun ei tee vaikutusta se, että joku on tienannut suunnattoman omaisuuden, vaan vaikutuksen tekee se, että sitä omaisuutta käytetään myös toisten auttamiseen.

Miten ihmeessä minä sinne Brysseliin päädyin? Sattumaa se lähinnä oli. Sinne oli menossa noin 40-henkinen porukka europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen vieraaksi, mutta viime hetken peruutusten takia yksi ryhmäläistä, kälyni, sai ottaa mukaan ”kenet tahansa”. Kun kutsu tuli, päätös piti tehdä heti, ja minähän tein. Kolmen päivän reissuun kuului vierailut Naton päämajassa ja europarlamentissa, yksi päivä vietettiin vapaamuotoisesti Antwerpenissa. Euroopan komissiossa käynnin jätin muutaman muun ryhmäläisen kanssa väliin, kun yllättäen tarjoutui tilaisuus seurata tuota Gatesin esitystä.

Kaiken kaikkiaan hieno reissu: Järjestelyt oli hoidettu todella hyvin, ja pääosin pohjalaisista koostuva porukka oli mainiota matkaseuraa. Jostain syystä Belgiassa en tuntenut olevani ulkomailla, vaan sekä Bryssel että Antwerpen tuntuivat hyvin kotoisilta, jopa hyvällä tavalla arkisilta. Kaiken kaikkiaan viiteen päivään mahtui seitsemän turvatarkastusta, mikä panee kyllä miettimään, että mikä se tällainen maailma oikein on. Pihaistutusten kukkivia orvokkeja katsellessani olin vähän kade keskieurooppalaisille. Mutta kun ei tälle ilmastolle mitään voi, niin lisään halkoja uuniin ja uskon, että vielä ne kukkivat orvokit meilläkin.

Muutoksia osa 1

2012-01-19T10:00:00.000+02:00

Tiistaina istuin kantakahvilassani Kangasniemellä ja lueskelin sanomalehteä. Kylläpäs Länsi-Savo-lehdessä on paljon Keski-Suomen asioita, minä ajattelin ja käänsin sivua. Hetkinen! Tämähän on Keskisuomalainen!

Muutosvauhti on nykyään nopea. Muistan hyvin, miten Keskisuomalaisen edellisen muutoksen aikaan lehti hehkutti värien käyttöä osastojen erottelussa ja miten ihmiset valittivat pienentyneestä fontista. Nyt on väripalkit poistettu ja fonttia muutettu. Muutokset ovat kuitenkin niin pieniä, että niihin tottuu nopeasti. Lehden ilme on joka tapauksessa jotenkin ilmavampi ja karumpi - aivan kuin Länsi-Savo-lehdessä.

Myös Helsingin Sanomat on uudistunut. Iloitsen siitä, että lauantaina hömppäsivu on poistettu. Olen vanhan liiton ihmisiä ja pidän sanomalehteä niin paljon arvossa, etten soisi sen itse itseään alentavan. Toivottavasti Keskisuomalaisessakin tajuttaisiin, että rikosuutisista kiinnostuneille (keitä he ovat?) on omat lehtensä, joten maakunnan murhia ja tappoja ei olisi tarpeen käsitellä niin suurin otsikoin ja kuvin pääuutissivulla.

Suuntaus näyttää olevan se, että lehtien toimituksellinen aineisto keskittyy viikonvaihteeseen. Kun maanantaina avaan postilaatikon, luulen, että ainakin toinen sanomalehdistä puuttuu, sillä alkuviikosta lehdet ovat kovin ohkaisia. Tavoitteena lienee, että mikäli joku vielä paperilehteä kaipaa, sitä jaettaisiin vain perjantaista sunnuntaihin, mutta muulloin lehdet luettaisiin verkossa. Itse en ole siihen vielä valmis. Muutosvastarintaisutta siis havaittavissa täällä meidän kulmilla.

Mestarimyyjä

2012-01-14T19:18:00.001+02:00

Hän tuli paikalle, kun olin ottanut rekistä takin, pukenut sen ylleni ja todennut, että koko oli oikea, malli mukava, väri sopiva, pituus passeli, povitaskukin löytyi.
- Minä otan tämän, minä sanoin, sillä olin ollut liikkeessä jo viitisen minuuttia ja halusin hoitaa takkiasian nopeasti pois päiväjärjestyksestä.
Myyjä ei ollut kuulevinaan, vaan kehui takin sopivan minulle hyvin. Pituuden puolesta sitä voi pitää sekä pitkien housujen että hameiden kanssa. Ja miten hyvin väri sopiikaan hiusteni väriin.
- Joo, minä otan tämän.
Jälkeenpäin mietin, olisiko pitänyt harkita pitempään, kuunnella kehuja, epäröidä, miettiä, harkita, antaa myyjälle mahdollisuus ensin näyttää osaamistaan ja sitten onnistua. Mutta hyvä hän oli, sen huomasin, vaikka ei vauhdissani ihan pysynytkään.

Ei ja kyllä

2012-01-11T16:15:00.000+02:00

Äskettäin sain tarjouksen pienestä projektiluontoisesta työtehtävästä, joka yleisen käsityksen mukaan liittyy kiinteästi omaan alaani (kirjoittamiseen) mutta joka omasta mielestäni vain sivuaa sitä. Vielä jokunen vuosi sitten olisin ottanut tehtävän vastaan vain siksi, etten olisi uskaltanut sanoa ei. Ja kyse on nimenomaan uskaltamisesta! Nyt kieltäydyin välittömästi ja ehdotin hommaan mielestäni sopivampaa henkilöä. Kun vertaan meneillään olevaa näytelmänkirjoitusprosessia ja tarjottua tehtävää, tajuan eron. Jälkimmäinen olisi tarkoittanut ryhmätöitä, kokouksia, aikatauluja, suorituspaineita ja minimaalisesti omaa kirjoittamista, joten olisin siirtynyt sitku-vaiheeseen: sitku tämä homma on valmis, pääsen taas kirjoittamaan omaa. Näytelmää kirjoittaessani sen sijaan elän tiukasti tässä hetkessä, vuoroin haahuillen metsässä, vuoroin kirjoittaen aamusta iltaan sen mukaan kuin mukavalta tuntuu. Elämän täyttää kirjoittamisen ilo ja merkityksen tunne. Tälle mahdollisuudelle sanon kyllä!

Kuusikaupan jälkeen

2012-01-07T21:29:00.001+02:00

Yleensä joulukuusikauppa on nihkeämpää, jos ei ole kunnonhankia ja pakkaskeliä, mutta me voimme olla tyytyväisiä, sillä ensi kesänjuhannuskokkoon ei tarvinnut kovin monta kuusta myyntikauden jälkeen tuoda. Iloitsenmyös siitä, että asiakkailta tuli hyvää palautetta edellisjoulun kuusista, vaikkasilloin kova pakkanen aiheutti monissa kodeissa omat ongelmansa kuustenhoidossa. Itsenäisyyspäivästä alkaen teimme jälleen pitkiä päiviä, usein iltapimeälläotsalamppujen valossa, kun lyhyessä päivänvalossa ei kaikkea ehdi. Myyntiaikanapidin kaupan auki 10-11 tuntia päivässä, mutta viikonhan se vain kesti, jotenei ottanut koville. Miten ihmeessä jaksavat ne yrittäjät, jotka tekevät pitkiäpäiviä ja viikkoja vuodesta toiseen! Varsinainen kuntokuurihan tämä myyntikausion, sillä kyllä niitä kuusia on aika monta kertaa nosteltava ja siirreltävä, ennen kuinlopulta sen asiakkaan autoon asettelen.

Oma joulu meni tietysti palautumiseen, ja välipäivinä oliarvioitava opiskelijoiden tehtäviä, joita aina loppuvuodesta tulee lähesruuhkaksi asti. Jossain takaraivossa jyskytti, että 2. tammikuuta jatkannäytelmän kirjoittamista, ja kas! niin myös tein. Vaikka minulla on monia mukavia,tärkeitä ja itselleni merkityksellisiä hommia, kirjoittamista ei ylitä mikään.

Kuusikaupan kynnyksellä

2011-12-16T11:27:00.002+02:00

Itsenäisyyspäivästä asti elämä on pyörinyt joulukuusten ympärillä. Kaatoa, tyvien siistimistä, pussittamista ja kuljetusta on riittänyt, minkä lisäksi on pitänyt hoitaa yhtä sun toista myyntiin ja markkinointiin liittyvää asiaa. Huomisesta lähtien olisi tarkoitus päästä kuusista vähitellen eroon. Kuudessa vuodessa hommaan on tullut jo jonkin verran rutiinia, mutta kyllä tässä vaiheessa aina vähän jännitän, miten kaikki lopulta sujuu. Odotan tapaavani monia vanhoja asiakkaitani sekä koko joukon uusiakin. Kuusikaupat syntyvät usein jopa muutamassa minuutissa, kun taas toiset valitsevat mieluista kuusta pidempään. Joka tapauksessa ihmisten kohtaaminen tekee tästä työstä niin mieluisan, sillä mikä se parempaa vaihtelua puolierakolle kuin tavata pari sataa ihmistä viikon sisällä.

Joulu

2011-11-29T11:45:00.001+02:00

Viime vuonna näihin aikoihin tuttava voivotteli joulumielen puuttumista. Hän sai heti lukuisia neuvoja siitä, miten joulumieli hankitaan: jouluvalojen hankkimista, kynttilöiden polttamista, joulukoristeiden laittamista esille, joulumusiikin kuuntelua, joululahjojen tekemistä ja ostamista. Seurasin keskustelua sivusta, kunnes lopulta parahdin: Mutta eihän nyt ole joulu! Ja samaa mieltä olen edelleen. Minulle on turha toivottaa hyvää joulun odotusta, sillä joulua enemmän odotan kesää ja juhannusjuhlaa.

Tasa-arvosta

2011-11-10T12:52:00.001+02:00

Joskus vuosia sitten matkustin sateisena iltana bussilla, joka ohitti työmaamontun. Kyseessä oli putkirikko, jota miehet olivat yötä vasten korjaamassa, jotta ihmiset kodeissaan pääsisivät lämpimään suihkuun ja voisivat aamulla keittää kahvinsa puhtaaseen veteen. Sitten on tasa-arvo hyvällä mallilla, kun edes osa noista putken korjaajista on naisia, minä ajattelin silloin. Helsingin Sanomat kertoi tänään, että kuusi naiskirjailijaa kilpailee Finlandiasta. Uutiseen liittyvän videopätkän otsikossa todetaan, että naiset jyräävät. Sitten on tasa-arvo hyvällä mallilla, kun taiteilijan sukupuoli ei ole uutisoinnin keskeisin kohde, minä ajattelen tänään.

Nyt on aika

2011-10-23T22:26:00.000+03:00

Tänään Helsingin Sanomien Nyt on aika -palstalla on mainittu neljä hommaa, joita nyt olisi kotona hyvä tehdä:

- leipoa pullaa
- hävitttää vanhat mausteet ja ostaa uusia tilalle
- ostaa uudet hammasharjat, hammasväliharjoja ja kurlausvettä sekä kylpyhuoneen piristykseksi hauskat hammasmukit
- hankkia uusi torkkupeitto, tossuja ja villasukkia.

Pullan leipomisessa saattaa jotain tolkkua ollakin, mutta muut ehdotukset ovat suoraan Kuluta enemmän -osastoa. En kyllä ymmärrä, miksi pitää ostaa mausteita, jos ei niitä kuitenkaan käytä. Kuka oikeasti tarvitsee kurlausvettä tai hammasväliharjoja? Mutta jos kylpyhuone todellakin masentuu ilman hauskoja hammasmukeja, sovitaan edes, että kyllä se vanha torkkupeitto vielä tämän talven kestää.

Lapinpöllö

2011-10-15T17:14:00.002+03:00

Eilen illansuussa päätin lähteä hakemaan metsästä tuohta, sillä kesän ja syksyn marjareissuilla olen painanut mieleeni kaatuneita koivunrunkoja, joista tuota mainiota sytykettä on helppo kerätä. Kahdella jätesäkillä ja terävällä puukolla varustautuneena kävelin lähimetsikköön ja kohden paikkaa, jossa on sekä maahan kaatuneita runkoja että muutamia vielä pystyssä olevia, latvattomia lahokoivuja. Äkkiä kuului kahahdus. Lapinpöllöhän se siinä. Olin jo aamulla nähnyt sen joulukuusimaalla ja yrittänyt sitä kuvatakin, mutta eihän se ollut päästänyt lähelle. Nyt se kuitenkin asettui noin neljän metrin korkeuteen katkenneen lahokoivun päälle ja tuijotti minua tiiviisti. Kylläpäs nyt poseeraat, kun minulla ei ole kamera mukana, minä ajattelin. Päätin, että otan pöllöstä edes kännykkäkamerakuvan, sillä välillämme ei ollut kymmentäkään metriä matkaa. Juuri kun aloin hivuttaa kättäni kohti taskusssa olevaan kännykkää, pöllö lähti lentämään suoraan kohti minua. Ehdin jo ajatella, että nyt pitää suojata päätä, mutta samassa pöllö kaarsi kohti lähelläni olevaa toista koivupökkelöä, nappasi sen päältä jotain ja lensi kuusimetsän kätköihin.

Kaikki tapahtui todella nopeasti, mutta ehdin kyllä hyvin nähdä pöllön kynsissä olevan oravan. Nyt ymmärsin, miksi pöllö ei ollut paennut paikalta jo silloin, kun olin tullut metsään. Se oli varmasti juuri hetkeä aiemmin saanut napattua oravan eikä ollut halunnut saalistaan luopua vain sen takia, että joku tuli paikalle.

Keräsin säkit täyteen tuohta ja lähdin kotiin, mutta pitkin iltaa mieleeni nousi kuva kohti syöksyvästä suuresta linnusta. Ei se ollut lainkaan pelottava kuva, päinvastoin siinä oli jotain komeaa, mutta sehän johtuu siitä, että todellista vaaraa ei lopulta ollutkaan. En minä oikeasti olisi ehtinyt tehdä mitään, jos pöllö olisi päättänyt iskeä kimppuuni. Niin kuin ei oravakaan ollut ehtinyt.

Kaikki tarpeellinen

2011-10-14T16:19:00.002+03:00

Kyltti erään kirpputorin pihalla viime kesänä.

Diagnoosi

2011-09-07T13:05:00.001+03:00

Tartunta saadaan yleensä jo lapsena. Metsämansikoiden pujottelu heinänkorteen ja mustikoiden poiminta omaan pieneen marjakoriin ovat kriittisiä tapahtumia, joissa virus kytee. Taudin etenemistä edistää asuminen metsien lähistössä, ja tautiin jo sairastunut lähipiiri on erityisen suuri riski. Nykyään useimmat ihmiset selviävät kuitenkin aikuisikään asti potematta muuten kuin tuntemalla vastustamatonta halua ostaa mansikoita torilta tai leipoa kerran kesässä mustikkapiirakkaa. Jos onnistuu välttämään taudin lapsena ja nuorena, sairastumisen riski myöhemmin vähenee. Keskiasteisesti tautia poteva kerää sangollisen mustikoita ja toisen puolukoita tarkoituksenaan syödä ne talvella, mutta useimmiten hän pakastimen kevätsulatuksen yhteydessä keittää syömättä jääneet marjat mehuksi tai kippaa ne biojätteisiin. Taudin vakavinta muotoa esiintyy vuosi vuodelta vähemmän. Syitä on monia. Kaupungistumisen myötä lapset eivät ole enää entiseen tapaa alttiita saamaan tartuntaa. Myös karhut, sudet, itikat, hirvikärpäset ja ampiaiset parantavat jo puhjenneen taudin tehokkaasti. Samoin elintason kohoaminen ja elintapojen muutokset ovat auttaneet taudin hävittämisessä, sillä nykyään ihminen tekee mitä tahansa työtä ja ostaa palkallaan ne tuotteet, joita varten ennen piti kyykkiä metsissä. Tämä on tietysti viisasta, sillä näin hän ei joudu käyttämään vähäistä vapaa-aikansa luonnossa liikkumiseen, vaan voi senkin aikaa polkea kuntopyörää kotona tai kuntosalilla.

Mutta kokonaan tautia, marjamaniaa, ei ole kyetty hävittämään. Todellisen marjamaanikon tunnistaa seuraavista oireista. 1) Kiinnostus kaikkiin mahdollisiin syötäviin marjoihin. Esimerkkihenkilömme on tänä kesänä kerännyt metsämansikoita, metsävadelmia, mustikoita, lakkoja, juolukoita ja puolukoita yli 300 litraa ja homma jatkuu edelleen, sillä puolukoiden poiminta on vasta aluillaan ja karpaloiden ei ole vielä edes alkanut. Oireilua voidaan siis pitää todella vakavana. 2) Marjamaanikko syö marjoja. Jos hän ei voi aloittaa päiväänsä marjoilla, hän jättää aamiaisen väliin. 3) Marjamaanikko pitää puheita karhuista tervetulleina, sillä ne varmistavat hänelle rauhalliset keruupaikat. 4) Marjamaanikko ei pidä hirvikärpäsistä, mutta ei pidä niitä syynä olla poissa metsästä. 5) Marjamaanikko viihtyy metsässä olipa siellä marjoja tai ei.

Taudin harvinaistuessa marjamaanikon on koko ajan vaikeampaa löytää keskustelukumppaneita ja vertaistukea. Mutta ehkä hän ei niitä tarvitsekaan, sillä onhan hänellä metsä. Metsä, joka kerää harmit ja huolet ja antaa marjat sijaan. Kun marjamaanikko on syksyllä on kerännyt viimeisen sangollisen puolukoita, hän kääntyy ennen kotimatkaa vielä kerran metsään päin ja sanoo: kiitos.

Kurpitsa on hyvä ja istuu

2011-08-22T14:40:00.001+03:00

Istutin kesän alussa muutamia kurpitsan taimia, jotka saaneet kasvaa ja levittäytyä kaikessa rauhassa. Ensin ne peittivät kasvupaikkansa, sitten alkoivat levittäytyä ympäriinsä. Viime vuonna pääsuunta oli taloa ja pihasaunaa kohti, mutta tänä kesänä nuotiogrillipaikka on saanut uuden tehtävän kurpitsatarhana. Pitkistä penkeistä toinen on kokonaan vihreän kasvuston peitossa, ja kaksi keltaista kurpitsaa kasvaa penkillä. Siinä olla möllöttävät kuin viettäisivät iltaa istumalla yhdessä. Pitäisiköhän niille sytyttää nuotio?

Elinaikakerroin

2011-08-16T17:36:00.001+03:00

Tiedättehän ne mainokset, joissa vedotaan nuoriin ihmisiin lähes pelottelumeiningillä muistuttaen siitä, että tulevaa eläkettä olisi tärkeää miettiä jo nuorena ( = pitää ottaa vakuutus!), ettei sitten vanhana tule yllätyksenä mitättömän pieni eläke. Kahvi oli mennä tänään väärään kurkkuun, kun luin Taloussanomista, miten Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantala kommentoi elinaikakertoimen julmaa vaikutusta nykyisten nuorten tuleviin eläkkeisiin:

Nuoria, jotka pelkäävät tulevien eläkkeidensä puolesta, Rantala hämmästelee.
– Kuvittelisin, että siinä iässä olisi paljon muutakin mietittävää, eikä tämä eläkeasia olisi päällimmäisenä huolen aiheena.

Tarkoittanee, että olkaa te nuoret hiljaa ja antakaa meidän vanhojen ja keski-ikäisten hoitaa nämä eläke-asiat omien etujemme mukaisesti.

Ihmisiä

2011-08-07T09:41:00.001+03:00

Yleisötilaisuus oli alkamassa, katsomossa ihmiset rupattelivat keskenään, joku vilkaisi kelloa. Kun alkamisajasta oli kulunut jo pari minuuttia, yhä useampi katseli ovelle päin nähdäkseen, mikä viivytti sen sulkemista ja esityksen aloittamista. Lopulta järjestäjien edustaja tuli yleisön eteen ja kertoi, että aloitus viivästyy vielä tovin, sillä tulossa oli rullatuolipotilas. Hän todellakin käytti tuota sanaa pyörätuolia käyttävästä naisesta.

Satahenkisessä, melko iäkkäässä yleisössä oli varmasti monia diabeetikkoja, astmaatikkoja, sydänsairaita, masentuneita, nivelrikkoisia, selkävaivaisia jne. He eivät kuitenkaan olleet liikkeellä potilaina vain kesäteatteria katsomaan tulleina ihmisinä, ja niin koki varmasti myös nainen, joka kohta avustajansa kanssa saapui nauttimaan teatterista.

Aleksis Kiven Nummisuutareiden mukaan ihminen on vain ihminen. Olen tulkinnut sen tarkoittavan ihmisen vajavuuden ja heikkouksien nöyrää myöntämistä, mutta yhtä lailla sanonta voisi merkitä sitä, ettei ihmistä tarvitse sen kummemmin määritellä. Ihminen on vain ihminen, ja sen pitäisi riittää.

Konstaapeli Saarinen

2011-07-26T18:45:00.000+03:00

Maanantaina meille tuli kylään pari tuttavaa. Raivasin pöydältä enimmät tavarat ja katoin siihen kahvimukit. Kesken kahvittelun huomasin, että pöydälle oli jäänyt ruskea, hiukan rypistynyt kirjekuori, jonka päällä luki selkeällä käsialalla Konstaapeli Saarinen. Vieraamme saattoivat nähdä nimen ja tittelin selvästi, ja aika usein he kuorta vaivihkaa vilkaisivatkin. Odotin sopivaa tilaisuutta kertoa, mikä kuori oli kyseessä, mutta juttu polveili muissa asioissa niin vilkkaasti, ettei siitä niin vain voinut siirtyä kuoreen ja konstaapeliin. Luulevatkohan he, että olen joutunut jollain lailla tekemisiin poliisin kanssa, minä pohdiskelin, kun vieraat eivät malttaneet olla vilkuilematta kuorta mutta eivät myöskään rohjenneet kysyä siitä mitään. Ja miksi minun pitäisi mitään kertoa, minä lopulta päätin ja niin jäi vieraille selviämättä konstaapeli Saarisen tapaus.

Marjastusta

2011-07-20T14:34:00.002+03:00

Sanko kolisee pyöränsarvissa, sora rapisee polkupyörän renkaiden alla, matka joutuu ja mielessä elää varovainen toive edes pienestä saaliista. Ohitan koivutaimikon, jota oranssipukuiset metsurit raivaavat. Tie haarautuu, mutta reitti on tuttu ja tiedän, kumpi suunta pitää valita. Lopulta olen perillä. Nostan pyörän matalan ojan yli, vähän niin kuin piiloon, ettei kukaan huomaa minun olevan täällä. Näissä metsissä on kyllä todennäköisempää tavata hirvi kuin ihminen. Siemaisen vähän kivennäisvettä ja lähden sitten tarpomaan eteenpäin. Aurinko on vielä matalalla, näillä helteillä liikkeellä on oltava heti aamusta tai vasta illalla. Päivät vietetään leijonan lailla varjossa. Ensimmäiseksi huomaan valtavat juolukkakasvustot. Koiranmustikoiksi niitä lapsuudessani sanottiin, eikä niitä koskaan kerätty eikä syöty. Nyt tekee mieli poimia niitä sanko täyteen, mutta maltan mieleni; niitä varten teen uuden reissun myöhemmin. Sammaleella näkyy runsaasti karpaloiden raakileita. Tänne kannattaa siis tulla vielä myöhään syksyllä tai keväällä heti, kun lumi on sulanut. Löydän ensimmäisen lakan ja poimin sen sankoon. Myös mustikoita on siellä täällä, mutta niitä ei kannata tulla keräämään tänne; oikeat mustikkamaat ovat toisaalla. Löytyy toinenkin lakka. Sen pistän suoraan suuhun, vaikka ei tuore lakka minulle erityisemmin maistu. Hilloa sen olla pitää. Maastossa näkyy runsaasti askelten painaumia. Hirviä täällä ainakin liikkuu, ehkä karhujakin. Usein neuvotaan, että metsässä pitäisi meluta, jotta karhut kaikkoaisivat, mutta en ole sitä tapaa omaksunut. Luotan siihen, että oksat rasahtevat askeltani alla sen verran, että läsnäoloni tulee metsänväen tietoisuuteen. Tuolla on jo useampikin lakka. Tästä taitaa tulla ihan hyvä päivä.

Puutarhakuulumisia

2011-07-11T22:52:00.001+03:00

Tämä kesä on poikennut monesta aiemmasta siinä, että en ole opiskellut enkä ohjannut teatterissa. Siitähän tulee hirveän paljon aikaa ja ajatuksille tilaa, joten olen täydellä innolla ehtinyt nauttimaan kasvimaan, kasvihuoneen ja puutarhan hoidosta. Tosin se ei tarkoita sitä, että pihamme sopisi puutarhalehden kansikuvaan, sillä kun kotia ympäröi kolmelta puolelta metsä ja yhdeltä puolelta koiranputkea, maitohorsmaa ja niittyleinikkiä kasvava peltomaa, pihakin on luonteeltaan lähempänä villiä luontoa kuin järjestystä. Kun kurkkupenkkiin ilmestyy unikko, se saa siinä kasvaa, ja päivänkakkaroilla ja muille luonnonkukilla on tärkeä paikkansa puutarhassakin. Mietin jopa, miten saisin kuusiviljelmän reunamilla kasvavan lehtovirmajuuren leviämään puutarhaan.

Myös kirjoittamisessa on ihan uusi vauhti päällä, mutta siitä ei sen enempää; en vain osaa/uskalla jakaa keskeneräistä työtä . (Ja samalla olisi hirvittävä halu puhua siitä näytelmästä, mutta tiedän, että se olisi tuhoisaa kirjoittamisprosessin tässä vaiheessa . Ehkä palaan aiheeseen joskus myöhemmin.)

Kasvimaalla olen iloinnut erityisesti siitä, että punajuuri iti niin hyvin,että taidan pitkästä aikaa saada siitä kunnon sadon. Samoin persiljan kanssa on viime vuosina ollut ongelmia, mutta nyt sitä on kasvamassa noin viiden metrin penkki, joten pitäisi riittää. Pavuistakin odotan hyvää satoa, mutta lantusta ja nauriista ei tule ylituotantoa, siitä pitivät kirvat huolta, vaikka kasvustot olivat harson alla! Ensi keväänä pitää varmaan levittää ensin harso ja mennä sen alle siemeniä kylvämään, etteivät tuholaiset ehdi mukaan.

Itse kasvatetut tomaatintaimet näyttivät keväällä kovin heiveröisiltä, kun istutin ne kasvihuoneeseen, mutta siellä ne nyt vankkoina kasvattavat raakileita oksillaan ja ovat kaikin tavoin onnellisen oloisia. Aamuisin menen heti herättyäni paljasjaloin kasteisen nurmen yli toivottamaan tomaateille hyvää huomenta ja iltaisin on tietysti vuorossa hyvän yön toivotukset. Helteisinä päivinä puutarhatyöt on paras tehdä aamuvarhain tai illalla. Kuumimmat tunnit on syytä istua patiolla varjossa ja kirjoittaa. Välillä voi nostaa katseen kukissa ahkeroiviin hyönteisiin tai taivaalla liiteleviin pääskysiin ja olla ajattelematta mitään. Sitten taas naputtelemaan konetta.

Marjastuskauden kynnyksellä

2011-06-27T16:07:00.001+03:00

Oletin tähän päivään saakka, että toukokuinen ankara halla vei mustikat, mutta onneksi olin väärässä. Ainakin lähimmässä mustikkapaikassa näytti olevan raaakileita ihan kohtuullisesti. Ilmeisesti kukinta oli hallayön aikaan jo siinä vaiheessa, ettei vahinkoa syntynyt. Ajatukseni ovat marjoissa senkin takia, että entiset on jo syöty. Siinä missä eräs ystäväni keitti juhannuksen aikaan viime vuoden marjasadosta kymmenen litraa mehua, minä annostelen viimeisestä lakkahillopurkista lusikallisen viilin joukkoon ja kertaan mielessäni lähiseudun jäljellä olevia luonnonsoita. Lakkahillon maku suussani mietin, olisiko kaikki voinut mennä toisin: suot olisivat saaneet jäädä luonnontilaan, lakat kerättäisiin ja jalostettaisiin herkuiksi paikallisissa pienyrityksissä, jotka yhteistyönä markkinoisivat ne eteenpäin sekä kotimaassa että ulkomaille. Ja tietysti paikkakuntamme tunnuslause olisi Leivonmäki - soisin myös sinulle!

Varis iltakävelyllä

2011-06-08T21:58:00.003+03:00

Pihamaalla tuli tänään yllättäen vastaan varis. Se ei säikähtänyt minua, vaikka olin vain muutaman metrin päässä. Pysähdyin ja seurasin, miten lintu tepasteli rauhallisesti ja katseli ympärilleen kuin utelias turisti. Hyvä, ettei kysynyt, onko baari auki ja hotellissa tilaa. Kohta se tepasteli hirsikehikon päällä kuin mikäkin sirkustaiteilija. Juuri kun aloin epäillä varista siipirikoksi, se nousi siivilleen ja liihotteli komeasti kattojen ja pihan yli tielle päin. Pian sen jälkeen lähdin samaan suuntaan saunalle päin. Ja kas! Siellähän varis vielä oli. Seisoi keskellä tietä ja katseli ympärilleen. Minusta sen kummemmin häiriintymättä se lähti kävellä keikuttelemaan tienreunaa pitkin poispäin, kunnes hävisi mutkan taakse. Ehkä se menee tervehtimään traktorin huoltohommissa olevaa miestäni, minä ajattelin ja jatkoin omia hommiani.

Jos varis olisi ollut lentokyvytön, sen tepastelu olisi ollut vain traagista, mutta koska se oli todistanut lentokykynsä, sen kävely näytti koomiselta, hassun inhimilliseltä. Komiikassa on tärkeää yllätys ja asioiden kääntäminen päälaelleen. Linnut lentävät, joten kävelevä varis on hauska.

- Kävikö sinulla siellä vieras? minä kysyin mieheltäni, kun hän palasi töiltään.
- Kuka?
- Varis.
- Joo, tuli sinne varis.

Ihan pihalla osa 2

2011-06-05T14:57:00.001+03:00

Taimet on istutettu ja kylvöt tehty, joten tästä lähtien kesä on kasvun seuraamista ja turvaamista sen verran kuin kasvattajalla siihen on mahdollisuuksia. Aurinkoiset päivät ja lempeän sateiset yöt sopisivat oikein hyvin, mutta Suomen kesässä myös kylmyys ja koleus ovat mahdollisia. Tässä vaiheessa lähes kaikki kasvimaalla on harson peitossa, jotta kasvustoille riittäisi kosteutta ja lämpöä. Tietysti myös rikkaruohot hyötyvät harsosta, joten haralla riittää kyllä käyttöä. Loppukesästä en ole rikkaruohoista niin tarkka; ei se ole niin vaarallista, jos siellä riviväleissä jotain ylimääräistä kasvaa. Ruohosipuli, lehtisalaatti ja rucola ovat jo tuottaneet satoa. Raparperiäkin olisi, mutta en pidä sen mausta niin paljon, että leipoisin siitä jotain piirakkaa. Joidenkin mielestä raparperikasvustot menevät hukkaan, jos ei niitä syödä, mutta mielestäni raparperi ansaitsee kyllä paikkansa koristekasvinakin.

Näin sunnuntaisin pidän taukoa pihatöistä, vaikka ulkona olenkin. Tänään istuskelin pihlajien varjossa kirjoittamassa näytelmää käsin ruutuvihkoon. Aurinko paistoi, satakieli lauloi tuomenlatvassa, kukkivat syreenit tuoksuivat, ajatus kulki ja tekstiä syntyi. Tämän suurempaa onnea minä en tarvitse.

Joko se puhuu?

2011-06-01T21:33:00.000+03:00

Vielä vuodenvaihteessa kaikki tuntui niin selkeältä. Oli hyvä idea, kiinnostavia henkilöitä, yllätyksellinen juoni. Kuvittelin, että niistä aineksista saan kesään mennessä uuden näytelmän valmiiksi. Nyt on kesäkuu alullaan ja kyseinen käsikirjoitus keskeneräisten ankealla hyllyllä. Mikä meni pieleen? Ehkä puhuin näytelmästä liikaa etukäteen ja siten lukitsin ajatukseni tarpeettoman aikaisin. Keskeneräisestä työstä puhuminen ei taida sopia minulle, vaikka esimerkiksi kirjoittajakoulutuksessa se on olennainen työskentelytapa.

Kirjoittamisen tyssääminen tarkoitti sitä, että vaikka kuinka yritin hahmottaa henkilöitä, he eivät näyttäytyneet, eivät puhuneet, eivät tehneet mitään. Aivan kuin he olisivat seisseet näyttämöllä tumput suorina ja odottaneet minulta ohjeita, mitä tehdä seuraavaksi. Ei minkäänlaista oma-aloitteisuutta! Sietämätöntä. Minulle kirjoittamisessa olisi näet tärkeää improvisoida fiktiivisten henkilöideni kanssa. (Ymmärrän, että tämä minulle luonnollinen toimintatapa voi joistakin tuntua käsittämättömältä tai jopa jotenkin oudolta.)

Viime viikot olen puutarhatöiden ohessa kirjoittanut aivan uutta näytelmää, ja suureksi ilokseni sen henkilöt ovat alkaneet puhua. Ero alkuvuoden hedelmättömään kirjoittamiseen on melkoinen.

Ihan pihalla

2011-05-31T22:07:00.000+03:00

Tähän aikaan vuodesta ei edes sade pysty pitämään minua sisällä; ulos on päästävä. Pihassa, puutarhassa, kasvihuoneessa ja kolmella kasvimaalla riittää puuhaa. Puutarha on aina muutoksen tilassa, mikään ei ole koskaan lopullista ja valmista. Se on minusta vain mukavaa, ja koen, että muutos on myös ihmisen luontainen olotila. Viikonloppuna tehtiin selvää laajalle levinneestä rusopajuangervosta, joka tiheänä ja jäykkänä kasvustona kelpaisi paremmin lammastarhan aidaksi kuin kotipihan koristukseksi. Pensaiden poiston jälkeen paljastunut multa on sellaista, jota näkee vain Kekkilän mainoskuvissa. Sormeni syyhyävät.

Rajansa kaikella

2011-05-23T17:39:00.000+03:00

Talven mittaan asioin useastikin mukavassa rautakaupassa, jossa ei koskaan tarvinnut turhia odotella. Heti kun astuin liikkeeseen, joku myyjistä riensi palvelemaan. Asiaan kuului, että hän myös kantoi vähänkin raskaammat ostokset autooni. Tänään menin ostamaan säkillisen kanankakkalannoitetta. Vaikka muita asiakkaita ei ollut, ja kaksikin myyjää oli paikalla, jouduin itse kantamaan säkin autoon. Syynä lienee ollut vesisade, jota myyjät katselivat sisätiloista:)

Kultaa ja multaa!

2011-05-16T14:00:00.000+03:00

Vaikka en ole penkkiurheilija, olen ilosta sykkyrällä Suomen miesten jääkiekkojoukkueen MM-kullasta. Tällaisesta ei uskallettu edes uneksia siihen aikaan, kun itse likkalapsena seurasin jääkiekkoa. Silloin Suomen pahimpia vastustajia olivat Neuvostoliitto ja Tsekkoslovakia, ja Suomen joukkueessa pelasivat muun muassa Juha Rantasila, Matti "Mölli" Keinonen ja Vellu Ketola. Niin vanha minä olen:)

Jääkiekkoa ja kultaa tärkeämpää itselleni on tähän aikaan vuodesta multa. Voi miten minä pidänkään siitä! Voisin viettää koko päivän kääntelemällä, haraamalla, siirtämällä ja kuokkimalla multaa. Edes sade ei pidä minua poissa mullasta. Päinvastoin. Kostea multa on just parasta! Tällaisina päivinä huomaan myös, että ideat ja ajatukset muhivat mullassa. Voi miten hienoja blogikirjoituksia teidän iloksenne olen sieltä löytänyt. Harmi vain, että kun maltan jättää mullan hetkeksi, palaan sisälle ja asetun kirjoittamaan, ne ajatukset eivät seuraa mukana. Niinpä, kun olen aikani tuijotellut tyhjää ruutua, suljen koneen ja lähden takaisin ulos työntämään sormeni multaan.

Kirjasto

2011-05-06T11:45:00.000+03:00

Olen jo vuosia hoitanut kirjastoasiani Kangasniemellä, koska liikun ja asioin siellä muutenkin enemmän kuin muualla. Ahtaudestaan huolimatta kirjasto on ollut mieluisa paikka lukea ja lainata luettavaa. Aina silloin tällöin olen asettunut sinne kirjoittamaan omia juttujani, sillä hälystä huolimatta siellä on ollut helppo keskittyä omaan työskentelyyn. Nyt kirjasto on kuitenkin suljettu pitkään jatkuneiden sisäilmaongelmien vuoksi. Alkava remontti kestänee useita kuukausia. Eilen kävin Kangasniemellä ensimmäistä kertaa kirjaston sulkemisen jälkeen. Koko kylä tuntui yhdellä jalalla keikkuvalta ihmiseltä, jolta on amputoitu yksi raaja.

Minulla riittäisi kyllä omissakin hyllyissä lukemista pitkäksi aikaa, mutta luulenpa kuitenkin, että käännyn jälleen oman paikkakunnnan kahden kirjaston puoleen. Eihän sitä ilman kirjastoa voi olla.

Ajankuva

2011-04-26T21:08:00.000+03:00

"Henriikka sanoi olevansa erilaisuuden tuoman rikkauden puolestapuhuja eikä voinut sietää itsestään poikkeavia ihmisiä. Hän sanoi olevansa aina avoin uusille ajatuksille, muttei ollut muuttanut ainuttakaan mielipidettään sitten 90-luvun puolivälin. Hän sanoi olevansa pienten, tavallisten ihmisten asialla ja halveksui pienten, tavallisten ihmisten elämää ja mieltymyksiä." (Turkka Hautala, Paluu)

Henriikoita on muuallakin kuin Turkka Hautalan romaanissa. Henriikoita on kaikkialla, jopa siellä, missä päätetään pienten, tavallisten ihmisten asioista.

Nauran, jotta en itkisi

2011-04-16T13:52:00.000+03:00

Otsikon ajatuksella olen joskus perustellut sitä, että kirjoitan juuri komedioita. Ihmisen ahneus, vallanhimo, kateus, rakkauden puute ym. aiheet ovat niin vakavia, että yhtä lailla voisin kirjoittaa niistä tragedioita. Ehkä se tapa katsoa maailmaa, että tuppaan näkemään vakavatkin asiat koomisessa valossa.
Niin kuin tämä meidän rakkaan kuntamme paikallispolitiikka. (Tässä välissä huokaisen raskaasti.) Aikani paikallislehtemme keskustelupalstaa luettuani rykäisin männä viikolla sinne oman kommenttini:

Montako joutsalaista tarvitaan vaihtamaan lamppu?
Kolme.
Yksi vaihtaa lamppua, toinen heiluttaa tikkaita ja kolmas laatii rikosilmoitusta.

Tälläista meillä, entä teillä?

Maalla on mukavaa?

2011-04-14T14:20:00.000+03:00

Tänään Ylen ykkösellä Tuomas Enbusken keskusteluohjelmassa Tuukka Temonen kertoi kokemuksistaan kunnallispoliitikassa sanomalla, että se "hirveintä, missä olen ikinä ollut, ylivoimaisesti". Temonen kertoi luulleensa, ettää kunnallispolitiikassa ajetaan kunnan etua, mutta sittemmin hän on huomannut, että pienessä kunnassa on vakiintuneet käytännöt ja runsaasti yksityisiä intressejä, joiden puolesta päättäjät toimivat.

Temonen osui naulankantaan, mutta luulen, että päättäjien yksityiset intressit vaikuttavat kunnallispolitiikassa myös isommissa kunnissa ja kaunpungeissa.

Kuka, mitä, häh?

2011-04-13T19:30:00.000+03:00

Lastemme jossain satukirjassa oli nukke (tai paperinukke, en muista, enkä viitsi lähteä etsimään) nimeltään Jukka Kuoppamäki. Minua tietysti nauratti, mutta lapset eivät ymmärtäneet, mikä siinä oli niin hauskaa. Hehän eivät tietenkään tienneet, kuka on Jukka Kuoppamäki. (Tietävätköhän vieläkään?)

Kirjastossa oli myynnissä vanhoja Ydin-lehtiä. Lehtien välissä kotiin tuli Suomen rauhanliiton paperille käsin kirjoitettu, kirjastolle osoitettu kirje, jonka oli allekirjoittanut lääkäri, tj. (Suomen rauhanliiton toiminnanjohtaja?) Ilkka Taipale. Kun luin kirjeen 40-vuotiaalle ystävälleni ja hehkutin allekirjoittajaa, hän katsoi minua hiukan kummeksuen, ja minun piti selittää, kuka se semmoinen Ilkka Taipale on.

Ostin kirpparilta elokuvan Gentleman’s Agreement. Tunnustin keski-ikäiselle naismyyjälle, että ostin leffan, koska siinä on pääosassa Gregory Peck. Myyjä totesi, ettei hän katso elokuvia eikä siis tiedä mainitsemaani näyttelijää.

Yhtä lailla voisin luetella tilanteita, joissa olen huomannut, että toiselle itsestään selvä asia on minulle aivan outo. Vain näennäisesti me kaikki elämme samassa maailmassa, sillä oikeasti jokainen näkee, kokee ja luo aivan erilaisen maailman kuin joku toinen. Ajattelepa mitä tahansa sanaa, asioista ja ilmiöistä nyt puhumattakaan, niin jokaisella on siitä aivan erilaiset kokemukset ja mielikuvat. Että tämmöinen lähtökohta yhteiselolle ja dialogille.

Ihmisarvosta on kyse

2011-04-04T13:05:00.001+03:00

Euroopan unionin perusoikeuskirjan mukaan ”jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiaan ja viestejään kunnioitetaan.”

Jokaisella!

Siis myös heillä, jotka eivät tätä oikeuttaan käytä, vaan tuovat häpeilemättä kaiken julki.

Omalta osaltani kunnioitan tätä perusoikeutta sillä, etten euroilla enkä netissä hiirenklikkauksilla tue niitä tahoja, jotka kohtelevat ihmisiä epäkunnioittavasti.

Haihatus

2011-03-29T14:16:00.000+03:00

Joutsassa oleva mainio kesäinen taidekeskus Haihatus on päättänyt laajentaa toimintaansa ympärivuotiseksi ja monitaiteeelliseksi. Tähän onkin erinomaiset mahdollisuudet, sillä Haihatuksen vieressä sijaitseva kunnan omistama vanha, suuri kiinteistö on kuin luotu taiteilijoiden ja taiteiden käyttöön. Haihatuksen väki on myös onnistunut saamaan laajentumissuunnitelmiensa taakse monia taidealojen toimijoita aina Keski-Suomen taidetoimikuntaa myöten, mikä osoittaa, että hankkeeseen uskotaan laajemminkin. Myös kunnassa on ymmärretty Haihatuksen laajentumishankkeiden merkitys, joten eilen kokoontuneen kunnanvaltuuston kokouksen esityslistalla oli vanhan kiinteistön myynti Haihatukselle. Vaan mitä teki valtuusto? Päätti äänin 12-13, että kauppaa ei tehdä, vaan kiinteistö pannaan julkiseen myyntiin.

Ilmeisesti meillä on 13 päättäjää, joiden mielestä nyt on aika rahastaa vanhalla kiinteistöllä ja myydä sille, joka siitä eniten maksaa, viis muista arvoista. En yhtään ihmettele, että Haihatusta on jo kosiskeltu muuallekin, mutta toivon silti, että asia saa myönteisen päätöksen ja Haihtatus voi suunnitelmiensa mukaisesti kehittää ja laajentaa toimintaansa Joutsassa.

Paniikki

2011-03-15T14:31:00.001+02:00

Viikonvaihteessa oli Mikkelin teatterissa Mika Myllyahon kirjoittaman Paniikki-näytelmän viimeiset esitykset. Olen nähnyt Myllyahon kiitetystä trilogiasta jo Kaaoksen, ja pian on mahdollisuus nähdä Jyväskylässä myös Harmonia, joten ei muuta kuin lauantaina suunnattiin auton nokka kohti Mikkeliä. (Oi, miten lähellä se onkaan, ainakin Karstulaan verrattuna, heh!)

"Näytelmä saattaa yhteen kolme ystävää, kolme miestä ja kolme erilaista maailmankuvaa. Keskinäinen välienselvittely pakottaa miehet pohtimaan tunteiden merkitystä ja niiden ilmaisemisen vaikeutta aikana, jolloin tunteista puhumisen oletetaan olevan itsestäänselvyys."

Kun esityksen jälkeen lähdimme kävelemään autolle, alkoi ilotulitus; Mikkelissä oli juuri päättynyt jääpallon suomenmestaruuden loppuottelu. Mielessäni kuitenkin yhdistin ilotulituksen Paniikkiin, joka oli käsikirjoitukseltaan, ohjaukseltaan, näyttelijäntyöltään, ääniltään, valoiltaan jne. hienoakin hienompaa teatteria. Juuri sellaista, jota katsoessani muistan, miten merkityksellinen taiteenlaji teatteri on.

Alunperin Paniikin esitysten piti Mikkelissä jatkua huhtikuulle asti, mutta viimeiset kahdeksan esitystä peruutettiin, koska marraskuussa näytelmä ei vetänyt tarpeeksi katsojia!

Vaalimainontaa

2011-03-03T21:00:00.001+02:00

Liekö laki vai suositus, mutta vaalimainoksissa pitää nykyään näkyä, kuka ne on maksanut. Kyse on avoimuuden edistämisestä, jota kaikki tietysti sanovat kannattavansa. Sanomalehtien vaalimainoksia lukiessani olen kuitenkin alkanut epäillä, että maksajien julkistamisessa on jotain noloa tai salaperäistä; ilmoittajat tuntuvat testaavan, kuinka huomaamattomasti maksajan voi tuoda esiin. Hyvistä lukulaseista ja kunnollisesta valaistuksesta huolimatta minun oli jo erään ilmoituksen kohdalla turvauduttava suurennuslasiin, että saatoin erottaa maksajayhdistyksen nimen. Että sellaista touhua noilla lainsäätäjiksi pyrkivillä.

Maakuntamatkailua

2011-02-27T22:54:00.000+02:00

Keskisuomalaisena oletan hassusti, että minnekään Keski-Suomessa ei ole kovin pitkä matka, mutta sen sijaan maakunnan rajan tuolla puolen olevat paikkakunnat ovat jo melko kaukana. Eihän se niin mene. Tänään oli asiaa Karstulaan. Katsoin etukäteen reitin kartasta: ensin Jyväskylään, siitä Saarijärvelle ja sen jälkeen 13-tietä, kunnes tullaan Karstulaan. Reitti oli helppo, mutta se matka! Noin 150 kilometriä! Edes Lahteen ei ole niin pitkä matka, ja se on sentään toisessa maakunnassa ja läänissä. Ja miten lähellä ovatkaan Mikkeli, Mäntyharju, Pieksämäki... paikat, jotka mielikuvissani ovat olleet taatusti kauempana kuin kotoisan keskisuomalainen Karstula.

Muija?

2011-02-16T10:36:00.002+02:00

Hesarissa toimittaja Virpi Salmi kirjoitti kolumnin Hei muijat, töihin sieltä. Otsikosta heräsi mielikuva, että toimittaja varmasti paheksuu naisia alentavaa nimittelyä ja huonoa kohtelua työpaikoilla. Ehkä hän on todistanut tapahtumaa, jossa miespuolinen pomo tylysti keskeyttää naisten rupattelun kahvitauolla. Ehei, muijia ovatkin kotiäidit, jotka eivät ymmärrä, että koulutettuina heidän velvollisuutensa on viedä lapsi päivähoitoon ja palata työelämään, koska se on yhteiskunnan etu. Tämä kolumni herätti tietysti runsaasti keskustelua ja minussakin muutamia ajatuksia:

Jos yksilön, naisen tai miehen, merkitys yhteiskunnalle lasketaan hänen panoksestaan työmarkkinoilla ja maksamistaan veroista, minä olen täysi heittiö, kelvoton ihminen, luuseri.

Jos kotiäitiys houkuttelee niin monia, työnantajien ja kaikkien työelämässä toimivien kannattaisi katsoa peiliin.

Kun kotiäitien ratkaisua paheksutaan ja naisia painostetaan työelämään, työantajaleirissä taputetaan pieniä, karvaisia käsiä.

Kavahdan ihmisiä, jotka nimittelevät toisia. Jos suhde on tasavertainen, muija on hauska sana, mutta jos työelämässä oleva nainen muijittelee kotiäitejä, hauskuus on kaukana.

Jos mies jää koti-isäksi, häntä ihaillaan, mutta kotiäitiyden valinnutta naista moititaan ja paheksutaan.

Kotiäitiys kuulemma haittaa naisten urakehitystä ja työllistymistä. Pitäisikö jokaisen olla siis koko työikänsä siellä ihanassa työelämässä varmistamassa asemiaan? Sekö on pelin henki, siitäkö hyvä elämä muodostuu? Jos joku ei saa töitä, syy ei yleensä ole hänessä itsessään, vaan yhteiskunnassa.

Kolumni tukee sitä pelottavalla tavalla vahvistuvaa näkemystä, jonka mukaan ihmisen pitää opiskella tehokkaasti, mennä heti töihin ja jatkaa työelämässä niin pitkään kuin mahdollista. Tällaisessa systeemissa opiskelu, sairastaminen ja vanhemmus ovat vapaamatkustusta, josta pitäisi selvitä mahdollisimman nopeasti ja yhteiskuntaa rasittamatta.

Vieläkin useampi jäisi kotiin lapsiaan hoitamaan, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Esimerkiksi asumisen kalleus pakottaa monet vastoin tahtoaan töihin. Ja asumisen kalleuden syynä ei ole luonnonlaki vaan noudatettu politiikka.

Pikkulapsia säilytetään päiväkodeissa, jotta vanhemmat voivat käydä töissä, koululaisia säilytetään kouluissa, jotta he eivät maleksisi kaduilla tekemässä pahojaan. Koska säilytys ei kuulosta kovin mielekkältä funktiolta, päivähoidon ja koulun kasvatustehtävää väitetään korvaamattoman tärkeäksi.

Jos jollakin on varaa jäädä kotiin, pitäisikö hänen silti mennä töihin, vaikka maassa on työttömiä on pilvin pimein?

Kenenkään ei pitäisi kokea olevansa yhteiskunnalle rasite tai jotain velkaa. Ihmisen tärkein tehtävä on löytää elämälleen tarkoitus ja siihen uskoen luoda itsensä näköinen elämä. Jos vielä pystyy hyväksymään toisten ratkaisut ja olemaan kaikille ystävällinen, kaikkien olisi paljon parempi olla.

Tuhkakeskiviikko

2011-02-14T12:23:00.001+02:00

Kirjastoreissulla nappasin viimeksi palautettujen hyllystä Ethan Hawken romaanin Tuhkakeskiviikko (Ash Wednesday) Kirja on Tammen kustantamana ja Arto Schroderuksen suomentamana ilmestynyt vuonna 2004. Rehellisesti sanottuna valintani perustui karhean kauniiseen kansikuvaan ja takakansitekstiin, jonka mukaan intensiivisen romaanin rakastavaiset joutuvat ottamaan kantaa elämänsä suurimpiin kysymyksiin. Halusin myös vaihteeksi muuta kuin kotimaista proosaa, jota olen viime aikoina lukenut useamman kirjan viikossa. Kirjailijan nimi vaikutti tutulta, mutta vasta sisäkannen tekstistä selvisi, että kyseessä on tunnettu näyttelijä. Tieto herätti typerän, ennakkoluuloisen ajatuksen: osaako oikeasti kirjoittaa vai onko saanut kirjan julki valmiilla julkisuusarvolla?

Ennakkoluuloni osoittautui heti ensimmäisillä sivuilla aiheettomaksi, sillä luin Tuhkakeskiviikkoa lähes henkeä haukkoen; miten kukaan voi kirjoittaa näin hyvin, miten kellään voi olla näin elävät henkilöt, miten joku osaa käsitellä niin suuria asioita niin uskottavasti, miten joku kykenee herättämään minussa niin voimakkaita tunteita! Mieleeni palautui se, kun joskus muinoin näin Q-teatterin esittämän näytelmän Skavabölen pojat. Koskaan ei sitä ennen eikä sen jälkeen ole mikään teatteriesitys vaikuttanut minuun yhtä voimakkaasti. Tuntui kuin vasta silloin olisin tajunnut, mistä teatterissa on kyse. Tuhkakeskiviikon parissa koin jotain vastaavanlaista. Liekö sattumaa, että kirjailija Hawke kiittää ensimmäiseksi näytelmäkirjailija Keith Buninia keskusteluista ja ideoista.

Luettuani romaanin päätin etsiä siitä kirjoitettuja arvosteluja ja kuvittelin löytäväni paljon ylistäviä sanoja. Krititikkiportista ei löytynyt mitään mutta googlaamalla sentään jotain: Kirsti Kuikka on 12.2. 2005 kirjoittanut Hesarissa lyhyen kritiikin ja toteaa lopuksi: "Kaikesta elämänluotauksesta huolimatta Tuhkakeskiviikko on lopulta melko tyhjänpäiväinen romaani. Luultavammin siitä ovat kiinnostuneet Hawkeen näyttelijänä ihastuneet tytöt ja nuoret naiset..." Mitä ihmettä! Minä olin vihdoin löytänyt jotain hienoa ja suurta, mutta jonkun mielestä se onkin melko tyhjänpäiväinen romaani.

Onneksi ei tarvitse miettiä, kumpi on oikeassa, kumpi väärässä. Olimme vain erilaisia lukijoita. Tietysti harmittaa, että mielestäni hieno romaani on saanut nuivan arvostelun, mutta iloitsen siitä, että olen saanut itse todellisen lukuelämyksen. Kuulisin kyllä mielelläni kommentteja, jos joku on Tuhkakeskiviikon lukenut. Jos kaikkien mielestä kyseessä on melko tyhjänpäiväinen romaani, asiani ovat huonommin kuin olen kuvitellutkaan.

Realistin leffailta

2011-02-09T18:16:00.001+02:00

Sunnuntaina teki mieli leffaan, joten suuntasimme illalla Kangasniemelle, jossa oli Veijarit-elokuvan toinen ja viimeinen esitys. Näissä paikallisissa leffoissa on yleensä vain kaksi esitystä, sillä useampiin ei riitä katsojia. Tiesin elokuvasta etukäteen vain sen, että se on kotimainen ja kertoo kahden miehen ystävyydestä, joka joutuu koetukselle, kun toinen kaveruksista löytää elämänsä rakkauden ja vakiintuu. Ennen elokuvan alkua tuli noin minuutin mainos elokuussa ensi-iltansa saavansa Pussikaljaromaani-elokuvasta, ja sitten päästiinkin Veijareiden pariin.

Eipä kolahtanut minuun. Suurin ongelma oli Katri Mannisen käsikirjoituksessa, joka yllätti vain onttoudessaan ja teennäisyydessään. Pussikaljaromaanin mainos oli hauskempi kuin koko Veijarit-elokuva. Minua myös suututti Veijarit-elokuvan väkivaltakohtaus, jossa mies vetäää toista nyrkillä päin naamaan monen monta kertaa. Äänitehosteilla luodaan vaikutelma, että nyrkki mäjähtää poskiluuhun oikein kunnolla, eikä kyseessä ole vain yksi lyönti vaan hakkaaminen jatkuu ja jatkuu. Ja mitä siitä seuraa? Verenvuotoa, pieni haava, hengästymistä. Pian hakkaaja ja hakattu juttelevat kaikessa sovussa, ja kohta vammat on hoidettu työntämällä vanutuppo nenään ja lätkäisemällä laastari poskeen. Miksi ihmeessä tällainen epäuskottavuus yhä edelleen sallitaan? Varmaan siksi, että hakkaamisen jälkeistä juttelukohtasta ei olisi, jos käsikirjoitus noudattaisi sitä, miten oikeassa elämässä vastaanlaisessa tilanteessa kävisi; yksi nyrkinisku päähän voi tappaa. Vaikka niin huonosti ei kuitenkaan kävisi, nyrkiniskut kasvoihin ja muualle päähän saisivat aikaan eriasteisia aivovammoja, hampaiden katkeamisia ja irtoamisia, poskiluiden hajoamisen pieniksi sirpaleiksi, nenän murtumisia, silmä- ja korvavammoja...

Tietysti elokuvissa saa olla kohtauksia, jossa henkilöt ottavat fyysisesti yhteen, mutta jos ei ole tarkoitus, että he tappavat tai vammauttavat toisensa, nyrkiniskut olisi syytä vaihtaa läpsäytyksiin, painiin tai muihin voimain koettelemuksiin. Riittäisikö se katsojille, jotka ovat niin tottuneita ja turtuneita raakaan väkivaltaan, etteivät edes tiedosta katsovansa sellaista? Sanomalehdissä on erityisesti viikonlopun jälkeen runsaasti pahoinpitelyuutisia. Minusta väkivallassa ei ole tosielämässä mitään koomista, joten en ymmärrä sen kepeää, viihteellistä ja totuudenvastaista esittämistä komediassa.

Keskellä

2011-01-19T21:05:00.001+02:00

Potkukelkka liukuu pitkin vasta-aurattua maantietä. Kuulen vain jalasten kohinan ja oman hengitykseni äänen. Hämärtää, lumiset puut nuokkuvat. Saavun tienristeykseen ja pysähdyn. Kun hengitys tasaantuu, ei kuulu enää mitään. Voisin lähteä tietä pitkin kolmeen eri suuntaan, ja joka taholle saisin kulkea useita kilometrejä, ennen kuin tulisi harvaa asutusta vastaan. Joku voisi väittää, että olen keskellä ei-mitään, mutta itse tiedän paremmin: olen oman maailmankaikkeuteni keskipisteessä.

Virkkeitä

2011-01-15T19:09:00.001+02:00

"Romanssi, joka alkoi useita vuosia sitten huvipurrella sen risteillessä Oslon vuonon sinisillä vesillä eräänä iltapäivänä, johti avioliittoon pimeänä talvi-iltana torstaina pienessä Askerin kirkossa kahdenkymmenen kilometrin päässä Oslosta, kun Norjan prinsessa Astrid vihittiin eronneen aatelittoman Johan Martin Fernerin puolisoksi - miehen, joka on oslolainen johtaja ja prinsessan huvipurren Astran miehistön pitkäaikainen jäsen.
Yksinkertaisin juhlamenoin, jotka Norjan piispojen vanhin, Trondheimin Arne Fjellbu suoritti, prinsessa Astrid jätti Euroopan kunigashuoneiden tavoiteltujen prinsessojen joukon ja tuli tavalliseksi norjalaiseksi perheenemännäksi uudenaikaiseen Oslon esikaupungissa sijaitsevaan kotiin." (Helsingin Sanomat 13.1.1961)

Myönnän olevani pitkien virkkeiden ystävä, mutta kieltämättä edellisessä uutisessa ja erityisesti sen ensimmäisessä kappaleessa on hiukan väkisin väännetyn tuntua, aivan kuin toimittaja olisi saanut luvan kertoa prinsessasta kahden virkkeen verran, jolloin hän olisi päättänyt niissä rajoissa kertoa kaiken sen tiedon, jota on pitänyt oleellisena. Tai ehkä kyse on vedonlyönnistä: romanssi, häät ja elämänmuutos mahtuvat kahteen virkkeeseen!

Heikkohermoinen lukija

2011-01-12T13:39:00.000+02:00

Romaani alkaa vaarattoman tuntuisesti. Taloja urakoinut mies on hankkinut tontin, haluaa rakentaa siihen perheelleen talon ja kertoo aikeistaan vaimolle ja tyttärelle. Suunnitelma alkaa kuitenkin pettää, kun Amerikoista alkanut taloustaantuma hyydyttää miehen rakentamien talojen myynnit. Mies velkaantuu nopeasti eri suunnille, ei saa pankista apua, mutta ei saa myöskään kerrottua ongelmista vaimolleen. Tyyli on tragikoominen, enkä osaa pitää varaani vaan luen Marko Leinon Kotirauha-romaania myöhään illalla. Tunnelma muuttuu jo synkemmäksi, mutta jatkan lukemista luku toisensa jälkeen. Ja niinhän siinä käy, että (nyt seuraa juonipaljastus) päähenkilön mielettömäksi käynyt pyrkimys täyttää lupauksensa ja toiveensa mihin hintaan tahansa johtaa verenvuodatukseen ja kahden ihmisen kuolemaan.

Seuraavana yönä näen painajaista, jossa ihmisiä tapetaan silmieni edessä ja olen itsekin koko ajan hengenvaarassa. Herään aamuyöstä ja valvon toista tuntia yrittäen saada ahdistavan unen mielestäni ja miettien, missä viipyy katharsis, joka taiteen kokijalle tarkoittaa tragedian synnyttämää tunteiden puhdistustumista, kliimaksin jälkeistä selkenemistä ja vapautumista.

Muutaman päivän kuluttua luen romaanin happy endin, suljen kirjan ja mietin, pitäisikö olla huolellisempi kirjavalinnoisssa vai karaista mieltä.

Uuden alkaessa

2011-01-03T10:20:00.000+02:00

Joskus lapsena ja nuorena vuoden vaihtuminen oli iso juttu, mutta nykyään se tarkoittaa lähinnä uutta kalenteria ja tarkkuutta päivämäärien kirjoittamisessa.

Näin uuden vuoden alkaessa en lupaa laihduttaa, olla kiltimpi tai jättää suklaat syömättä, mutta lupaan olla itselleni uskollisempi ja keskittyä tärkeimpään eli kirjoittamiseen. Uusi näytelmä on työn alla siinä vaiheessa, että henkilöt ovat vielä utuisia ja nimettömiä eivätkä he puhu minulle. Jos yritän laittaa sanoja heidän suuhunsa, he sylkäisevät ne pois. Ei auta hoputtaa. Tiedän sentään, missä ja millaisessa tilanteessa he ovat, joten eiköhän sieltä kohta puhettakin ala tulla. Ja viimeistään sitten, kun henkilöt saavat nimet, he myös kertovat ne asiat, joita en itse vielä tiedä tai ymmärrä.

Kuusijuhlan kynnyksellä

2010-12-16T11:15:00.001+02:00


Blogi on viime viikot ollut hunningolla, sillä tähän aikaan vuodesta olen tylsä yhden asian ihminen, enkä viitsi rasittaa lukijoitani kirjoittamalla vain joulukuusista. Sen verran kuitenkin, että myynti alkaa viikonvaihteessa ja jatkuu aatonaattoon saakka. Luvassa on kunnon pakkaset, mikä tuo hommaan oman haasteensa. Välillä luvassa oli jopa kolmeakymmentä astetta lähenteleviä pakkasia, mutta sittemmin ennusteissa on ollut pienempiä lukemia. Oli sää mikä tahansa, toivottavasti asiakkaita käy niin paljon, ettei minun tarvitse jouten seiskoskella. Kerrospukeutuminen on joka tapauksessa arvossaan tänä jouluna. Kuvan kuusi on vielä pystyssä, mutta kyllä se ja muutkin kuuset on jo kaadettu ja pussitettu, ja pian ne pääsevät jouluksi kotiin:)

Tiedän mitä kirjoitit viime kesänä...

2010-12-01T17:06:00.002+02:00

Wikileaksin vuodattaessa julkisuuteen salaisia asiakirjoja mieleeni nousi entä jos -kysymys. Entä jos yksityishenkilöt yksityisasioissaan joutuisivat samanlaisten paljastusten kohteeksi? Kuvittelepa, että kaikki maailman sähköposti- ja kännykkäviestit olisivat tallessa yhdessä paikassa, josta ne voisi vaikkapa henkilön nimellä hakea. Jonain päivänä sinä, blogini lukija, löytäisit netistä kaikki vuosien mittaan lähettämäsi viestit ja vastaukset niihin. Eikö olisi ihanaa huomata, että mikään ei katoa koskaan! Ja mikä parasta, myös naapurisi, pomosi, anoppisi, lapsesi, rakastettusi ja työkaverisi saisivat lukea, mitä sydämelläsi on joskus ollut. Aika ajoin on valiteltu, että nykyihmisistä ei jää tuleville sukupolville ja historiankirjoittajille käsinkirjoitettujen kirjeiden kaltaisia jälkiä, mutta ehkäpä tietotekniikka yllättää iloisesti ja tallentaa enemmän kuin ihminen jälkiä jättäessään arvaisikaan.

Joulun aikaan

2010-11-24T21:11:00.001+02:00

Tänään ilmestynyt Keskisuomalaisen Joulun aikaan -liite antaa jouluvalmisteluihin monta hyvää vinkkiä:

- Tee joulumakeiset marsipaanista ja suklaasta
- Osta lahjaksi pilkkijän kaikuluotain
- Leivo näkkileipää, maustekakku, pippuripipareita, taatelikakku, ruisleipää, lusikkaleipiä...
- Osta joulutähti
- Käy joulumarkkinoilla
- Osta glögimukeja
- Tuunaa hyasintit
- Osta joulukotiin villaplyysimatto
- Kaiverruta puurolusikat
- Osta lahjaksi autorata
- Tee joulukortit
- Osta lahjaksi bambukylpytakki
- Graavaa sahramilohi
- Osta lahjaksi Only the brave -pakkaus
- Askartele lumipallopakettikortteja
- Osta lahjaksi Fashion Fairytale -barbie
- Valmista kynttilänpätkistä ulkoroihuja
- Osta lahjaksi mokkatossut
- Sisusta valosarjoilla
- Osta kirja Meillä on joulu. Siinä on 50 ideaa joulun ja muiden talven juhlien valmisteluun.

Jäljillä

2010-11-14T15:05:00.015+02:00

Metsä on täynnä jälkiä, suurempia ja pienempiä. Hirviä, oravia, päästäisiä, kettuja, jäniksiä, lintuja. Tänään seurasin jälkiä, joiden tekijä jäi epäselväksi. Olisin ollut valmis lyömään vetoa suden puolesta, mutta koska eläin on kävellyt kaatunutta puunrunkoa pitkin, kyseessä lienee ilves. Koirasta ei liene kyse, koska jäljet ovat ilmestyneet yön aikana eikä lähistöllä ole koiria.

Suurpetosivusto kertoo aiheesta näin:

"Sudella on tyypilliset koiraeläimen jäljet. Ison koiran ja suden jälkiä on erittäin vaikea erottaa toisistaan. Koiraeläimille tyypillisesti suden etukäpälän jäljet (10-11 cm) ovat suuremmat kuin takatassun (9-10 cm). Suden jälkiä mitatessa kynsiä ei oteta mittaukseen mukaan. Suden jäljessä näkyvät selvästi pitkien ja voimakkaiden kynsien (4 kpl) painaumat. Suden takatassun varpaat ovat enemmän supussa, jolloin sen jälki näyttää hieman pitkulaisemmalta kuin etutassun jälki. Suden etu- ja takajalan jäljen voi erottaa myös keskianturan muodon perusteella. Etujalan keskiantura on hieman kovera kun takajalan on kupera tai suora. Suden etu- ja keskivarpaat ovat symmetrisesti linjassa toisin kuin ilveksellä, jonka keskivarpaiden jäljet ovat epäsymmetriset. Pehmeällä lumella, kuten myös upottavalla suolla susi levittää varpaansa mahdollisimman leveiksi. Tällöin on vaarana, että suden jäljet voidaan sekoittaa ilveksen jälkiin."

Yhtä kaikki, metsässä on elämää enemmän kuin mitä sen hiljaisuudessa muistaakaan.

Soita minulle, Helena!

2010-10-31T17:50:00.004+02:00

Anonyymi epäili, ettei minulla ole hyllyssäni Aino Räsäsen romaania Soita minulle, Helena! Onpas, ja peräti kahtena kappaleena! Toisen vein syksyllä teatterimme kirpputorille, mutta ei sitä sieltä kukaan ostanut ja niin se palasi takaisin hyllyyni.

Kuvassa takana on kovakantinen, seitsemäs painos vuodelta 1964. (Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1945.) Päällimmäisenä oleva pehmeäkantinen versio on vuodelta 1959. Olen ostanut itsekin nämä kirjat kirppareilta, päällimmäisen tietysti tuon ihanan kansikuvan takia. Kirjassa on lisääkin kuvia vuonna 1948 ilmestyneestä elokuvasta, jossa Helena Kara oli pääosassa. Ja tietysti yhdessä kuvassa suudellaan intohimoisesti heinäkasassa:) Olin itse nähnyt elokuvan lapsena mutta unohtanut sen niin, että luulin pitkään soittamisen tarkoittavan puhelimella soittamista.

Räsäsen Helena-sarjaan kuuluvat myös teokset Ja Helena soittaa, Näkemiin Helena, Pää pystyyn Helena sekä Päivi, Helenan tytär. Niitä en ole lukenut, mutta kyllä Helena-sarja on varmasti suomalaisen viihdekirjallisuuden klassikko. Ja väittävät, että Soita minulle, Helena! on aikoinaan ollut syynä Jari-nimen suosioon.

"Helena sulki kädellään Jarin suun.
- Älä jatka. En pelkää mitään. Sinun ja lapsen tähden kestän mitä vain!
- Olet oikea nainen. Minä tahtoisin sinut käsin kantaa kaiken vaikean yli.
- Olen vain löytänyt itseni. Rakkaus on sen tehnyt.
He istuivat äänettöminä hetken, kuunnellen yön ääniä. Jossakin äänähti uninen lintu, jossakin lahden rannalla vedettiin venettä telakkapuille, sitten oli taas hiljaista.
- Soita minulle, Helena!"
(Lainaus: Aino Räsänen, Soita minulle, Helena!)

Paljastuksia

2010-10-23T15:17:00.001+03:00

Sain Helenalta haasteen vastata lukemieni tai omistamieni kirjojen nimillä muutamiin kysymyksiin. Lempiväriä lukuun ottamatta vastaukset löytyivät omista kirjahyllyistäni. Moneen kysymykseen olisi kelvannut useampikin vastaus, mutta päädyin merkitsemään vain yhden. Edes pyydettäessä en selitä vastauksiani:)

Oletko mies vai nainen?
Kaistapäinen kansimatkustaja (Lea Koch-Auvo)

Kuvaile itseäsi.
Haaveilija (Knut Hamsun)

Kuinka voit?
Kuin kekäle kädessä (Eeva Joenpelto)

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Suuri pieni maa (Antti Tuuri)

Minne haluaisit matkustaa?
Seitsemän retkeä itään (G. J. Ramstedt)

Kuvaile parasta ystävääsi.
Helmi (John Steinbeck)

Millainen sää nyt on?
Pohjoinen puhuu (Hannu Raittila)

Mikä on paras vuorokaudenaika?
Houkutusten aamu (Jörn Donner)

Lempivärisi?
Yö on oranssi häkki. (Riitta Jalonen)

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Kanssavaeltajia ja ohikulkijoita (Aino Kallas)

Päivän mietelause
Saat sen mistä luovut (Tommy Hellsten)

Millainen on parisuhteesi?
Saari (Raija Siekkinen)

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Totuus, arvo ja ihminen (Sven Krohn)

Minkä neuvon tahtoisit antaa?
Soita minulle, Helena (Aino Räsänen)

Miten tahtoisit kuolla?
Kun vielä muistan (Andre Brink)

Mottosi?
Ei auta sanoi nauta. (Johanna Jokipaltio, toim.)

Mitään sanottavaa?

2010-10-13T12:37:00.004+03:00

Blogin pitämisen todellisuutta on, että välillä ei ole mitään blogin arvoista mielessä tai sitten ei ole aikaa kirjoittaa. Olen kuitenkin halunnut pitää tämän blogin elossa, mistä kiitos kuuluu kommentoijille sekä kaikille heille, jotka eri yhteyksissä ovat kertoneet tätä lukevansa. Jos haluaisin kirjoittaa vain itselleni, kätkisin ajatukseni mustakantiseen vihkoon, jota säilyttäisin työpöydän alimman laatikon perillä lukollisessa lippaassa.

Vaikeampaa tuntuu blogin pitäminen olevan meidän kunnassa. Muistan hyvin, miten joku vuosi sitten kunnanjohtaja alkoi julkaista kunnan kotisivuilla blogia, jonka piti olla uusi tiedotusväline kuntalaisiin päin. Asiaa hehkutettiin oikein julkisesti. Päätösten taustoittaminen, meneillään olevat hankkeet, kunnan kuulumiset, kyllähän aiheita varmasti olisi ollut, mutta kirjoituksia oli alun alkaenkin harvakseltaan, pikkuhiljaa tahti vielä hiljeni ja lopulta blogi käytännössä vaikeni. Sittemmin se elvytettiin eloon useamman kirjoittajan voimin. Kunnanjohtajan lisäksi mukaan tuli luottamushenkilöitä ja virkamiehiä, ja luvassa oli uusi kirjoitus kerran viikossa. Ei sitä kauan kestänyt; julkaisutahti venyi pian viikosta kahteen, kolmeen, sitten kuukaudesta kahteen, kolmeen... Juuri kun luulin, että kunnan blogi on jo kuollut ja kuopattu, lokakuun 5. päivä ilmestyi vihdoin uusi kirjoitus. Siinä luki: "". Siis vain lainausmerkit eikä mitään niiden välissä. Voisiko siitä päätellä jotain?

Tunkeilija

2010-10-10T12:14:00.007+03:00

Syyskuussa sain käteeni kirjan, jonka valmistumista olin odottanut kuusi vuotta.

Syksyllä 2004 aloitin opiskelut Jyväskylän yliopistossa kirjoittamisen maisteriohjelmassa. Opintoihin kuului muun muassa kirjoittamisen työpaja, jossa me uudet opiskelijat vanhemman opiskelijan johdolla luimme toistemme työn alla olevia tekstejä ja keskustelimme niistä. Minulle keskeneräisten tekstien näyttäminen vieraille on aina ollut vaikeaa, mutta opintojen yhteydessä siihenkin oli taivuttava. Ja hyvä niin. Vaikka omista teksteistäni ei sittemmin mitään valmista tullutkaan, pidän hyvin arvokkaina niitä ajatuksia, näkemyksiä ja arvioita, joita opiskelukavereiltani sain ja jotka antoivat minulle uutta ajateltavaa. Tällaisessa tekstityöpajassa ja kaikenlaisessa kirjoittamisen opissa on mielestäni tärkeintä se, että kirjoittaja joutuu pohtimaan omaa kirjoittamistaan ja tuotoksiaan mutta myös itseään. Sanallistamaan ja tekemään näkyväksi sen, mikä muutoin epämääräisenä pyörisi mielessä. Freireläisen pedagogiikan mukaan kukaan ei voi opettaa toista eikä kukaan opi yksin, mutta kun ihmiset yhdessä pohdiskelevat jotain asiaa, he kaikki oppivat.

Työpajalaisten teksteistä minuun teki suurimman vaikutuksen Teron Hannulan pienoisromaanikäsikirjoitus, Tunkeilija, josta saimme useitakin lukuja luettavaksemme. Tästä tulee vielä jonain päivänä oikea kirja, minä ajattelin, sillä Teron teksti tuntui niin valmiilta, tarina kiinnostavalta ja koko romaanin maailma kiehtovalta. Eihän se tietenkään valmis ollut, sillä tarvittiin vielä paljon kirjoittamista, ennen kuin pienoisromaani julkaistiin.

Minä yleensä unohdan lukemani kirjat ja näkemäni elokuvat nopeasti, mutta kun vuosien jälkeen pääsin valmista Tunkeilijaa lukemaan, tunnistin tarinan, henkilöt ja koko maailman siksi samaksi josta olin aiemmin lukenut. Jopa monet yksityiskohdat ja kokonaiset lauseet olivat tuttuja. Tietysti muutoksiakin oli paljon, ja tarinan loppu oli minulle kokonaan uutta, koska sitä en ollut aiemmin lukenut. Minulla oli ollut suuret odotukset Tunkeilijan suhteen. Kun olin lukenut kirjan ja laskenut sen kädestäni, saatoin vain todeta, että odotukseni palkittiin. Kirjan luettuani olen aika paljon miettinyt, mitä ovat oman elämäni tunkeilijat, miten niiden kanssa olisi parasta toimia ja onko niillä sittenkin merkitys, jota en vain tajua.

Tero on kirjoittajafoorumi Rihmaston kirjailijavieraana.
http://rihmasto.net/esseet/tero_hannula.htm

Missä ideat asustavat?

2010-10-08T19:01:00.005+03:00

Näytelmäkirjailijana joudun silloin tällöin kertomaan, mistä saan ideat näytelmiini. Olen aina kiemurrellut tuon kysymyksen edessä. Vastaus on ollut niin itsestäänselvä, että se on tuntunut liian helpolta ollakseen totta: kaikki syntyy mielikuvituksessani. Viime aikoina olen kuitenkin systemaattisemmin tutkiskellut tätä asiaa ja tullut siihen tulokseen, että ideat eivät sittenkään asustele pääni sisällä, vaan tulevat sinne muualta. Mistä muka?

Monistakin paikoista. Aika moni idea majailee puussa ja hyppää sieltä mieleeni. Melko varma paikka on siis metsä. Aina kun menen sinne, jokin idea ponkaisee esiin heti, kun olen päässyt pihasta tai tieltä metsän siimekseen. Jos metsässä liikkumiseen liittyy marjastusta, sienestystä tai vaikkapa tuohien keräämistä, ideoiden esiintulo voi olla hyvinkin runsasta. Sen sijaan on turha mennä metsään ideoita saalistamaan; eivät ne odottamalla tule vaan ovat vekkuleita ja päättävät itse, milloin iskevät.

Monet ideat asuvat maan sisällä. Niiden esiin saamiseksi paras työväline on tavallinen lapio. Sen kun isken multaan, kovin suurta kuoppaa en ehdi kaivaa, kun jo idea ponkaisee näkyviin, karistelee mullat harteiltaan ja asettuu mieleeni. Näin ruska-aikaan olen huomannut ideoiden viihtyvän puista pudonneissa lehdissä, joten haravoimalla saan aineksia sekä kompostoriin että kirjoittamiseen.

Monet ideat tulevat esille, kun ajan autoa tai matkustan bussissa tai junassa. En ole ihan varma, missä vaiheessa ne tulevat kyytiin vai ovatko ne koko ajan mukana. Ehkä ne ovat ideoiden aatelia; elävät siinä tilassa, jossa ei olla enää siellä, mistä lähdettiin, ei vielä siellä, minne ollaan menossa, ja kaikki on mahdollista. Matkan jälkeen onkin aina kiire kirjoittamaan, sillä vaikka ideoita siis on joka paikassa yllin kyllin, niiden hengissä pitäminen vaatii vaivannäköä. Moni kuihtuu olemattomiin hyvin nopeasti, jos ei saa huomiota, toiset katoavat ensin mutta pomppaavat myöhemmin hiukan muuttuneina esiin. Erityisen riemullista on saada idea, jonka elinvoimaisuuden tunnistaa heti. Sellainen ei suostu kuihtumaan eikä katoamaan, vaan se tekee mieleeni pienen pesän ja alkaa siellä kasvaa.

Sivusta seurattua

2010-09-30T13:14:00.003+03:00

Tapahtui eilen eräässä eteläsavolaisessa "halpahallissa".

Noin kuusikymppinen mies astui kauppaan, meni kassalla olevan naisen luo ja näytti kädessään olevaa taskulamppua.

Mies: Kukahan vastaa näiden huolloista?
Kassa: Mitä...?
Mies: Minä ostin täältä tällaisen lampun mutta tämä oli valmiiksi rikki.
Kassa: Onko teillä kuittia?
Mies: Pitäisikö olla?
Kassa: Tuotteella on palautusoikeus, mutta pitää olla kuitti.
Mies: Eihän minulla sitä ole. Mutta tämän saa varmaan kuntoon kun vaihtaa uuden polttimon.
Kassa: Onkohan meillä polttimoita?
Mies: Minä en tiedä onko teillä.
Kassa: Kysykääpäs Pirjolta.
Mies: Kukahan se sellainen Pirjo on?
Kassa: Tuolla tuo punatakkinen.

Mies meni myymälään peremmälle ja löysi hyllyjä täyttävän punatakkisen myyjän.

Mies: Tähän pitäisi saada uusi polttimo. Voisitte varmaan sen vaihtaa kun en minä osaa.
Myyjä: Meillä ei ole polttimoita, teidän pitää mennä sähkötarvikeliikkeeseen, siellä vaihtavat.

Myyjä jatkoi töitään. Mies oli sanaton ja seisoskeli hetken kaupassa kuin seuraavaa askelta miettin, mutta lopulta poistui rikkinäinen lamppu kädessään kaupasta.

Minua kyllä kummastuttaa, jos kauppa voi myydä valmiiksi rikkinäisen tuotteen ja kuitin puutteessa vetäytyä vastuusta. Ja olisiko ollut liian vaivalloista myyjiltä ottaa se lamppu ja tutkia, mikä siinä mahdollisesti oli vikana? En tiedä, onko kyseisen kauppaketjun asiakaspalvelusta jotain sisäisiä ohjeita, mutta ensi alkuun ainakin kyseisen myymälän työntekijöiden kannattaisi omaksua tärkeä ajatus sadun Ihaa-aasilta: Pientä huomaavaisuutta, vähän välittämistä, ei siinä muuta tarvita.

Fengshui - hui hui!

2010-09-19T11:33:00.005+03:00

Keskisuomalaisen asuntoextra-liitteessä 18.9.2010 esitellään koti, joka on sisustettu fengshui-periaatteiden mukaisesti: avaruutta ja valoa, yhtenäinen värimaailma, eläviä kasveja, kotieläimiä, virtaavaa vettä, musiikkia, kristalliruunuja. Ei kaktuksia, joissa on sotaisat piikit, ei bonsaipuuta, ei kuihtuneita kukkia.

Löytyy fengshuista ainakin yksi sellainen asia, jonka varmaan jokainen kodinsisustaja vaistoaa ilman mitään oppejakaan: selkää ei saa kääntää ovelle päin eli työpöydän ääressä työskentelevän pitää nähdä ovelle. Monet myös tuntevat, että sotku ja liiallisten tavaramäärien pursuaminen kaikkialla kodissa aiheuttaa epämukavuutta. Sen sijaan ajatukset energiavirtauksista, pahojen henkien karkottamisesta kristallien avulla ja yinin ja yangin tasapainosta muistuttavat, että eräänlaisesta taikauskosta tässäkin opissa on kyse. Ja miksi kiinalaiseen kosmologiaan perustuva rakentamisajattelu olisi jotenkin parempi kuin meidän suomalaisten oma rakentamisperintö? Erityisesti vanhoissa taloissa minulle tulee usein heti sisään astuessa kokonaisvaltainen hyvänolon tunne, joka johtuu siitä rakennuksesta, huonejärjestyksestä jne. Silloin tekee mieli vain kuljeskella ja katsoa, ahmia sitä taloa joka aistilla, tuntea sen elävyys. Monta taidenäyttelyäkin olen menettänyt, kun teosten sijasta olenkin katsellut vain taloa ja huoneita ja nauttinut niistä.

Lehtijutun mukaan fengshui-kodissa saa olla paljon kuvia, mutta seinälle ripustetut taulut pitäisi pitää vinossa, jotta pahat henget eivät pysty istumaan niiden päällä vaan liukuvat alas. Hoh-hoijaa! Mistä ne pahat henget ovat sinne taulujen päälle tulleet? Miksi ne viihtyvät juuri siellä? Minne ne liukuvat?

Kuvassa olevat akvarellit ovat meidän seinältä. Lienee viisainta pitää ne suorassa, etteivät pahat henget tipahda sohvalla istuvan niskaan.

Tietovuotoja

2010-09-10T12:55:00.003+03:00

Uutiset ovat kertoneet Jyväskylän yliopistossa sattuneesta mokasta, jossa opiskelijoiden nimiä henkilötunnuksineen päätyi nettiin koko maailman katsottaviksi. Tosin noista tiedoista kiinnostuneita ei kai lopulta kovin monta ollut.

Tapaus sai minut kipaisemaan aitanvintille ja penkomaan sinne heittämiäni vanhoja papereita ja kirjoja. Ja sieltä se löytyi: Jyväskylän yliopiston opiskelijaluettelo lukuvuonna 1977-1978. Julkaisija Opintoasiaintoimisto. Paksuhko punertavakantinen moniste sisältää niiden 6277 opiskelijan tiedot, jotka tuona lukuvuonna opiskelivat Jyväskylän yliopistossa. Monisteen alussa on taulukoita: opiskelijamäärät tiedekunnittain, lääneittäin ja kuntamuodoittain jne. Opiskelijoiden kotikuntatilastoista selviää muun muassa, että tuonna vuonna kotikunnastani Hankasalmelta oli JY:ssä 45 opiskelijaa. Jyväskylässä oli kirjoilla 1416 opiskelijaa, Jyväskylän maalaiskunnassa 162 ja Kärsämäellä ja Savukoskella kummassakin yksi opiskelija. Tilasto antaa hyvän kuvan siitä, mistä opiskelijat Jyväskylään tulivat. Tuohon aikaan opiskelu ei näet ollut riittävä peruste vaihtaa henkikirjoituskuntaa, joten opiskelijat pysyivät usein valmistumiseensa saakka kirjoilla kotikunnassaan.

Tilastojen jälkeen moniste sisältää luettelon, jossa on jokaisen opiskelijan kohdalla ensimmäisellä rivillä suoritettu tutkinto, sukunimi, etunimi (puhuttelunimi h a r v e n n e t t u n a), osoite opiskelupaikkakunnalla, postinumero, puhelinnumero. Toiselle rivillä on aikaisempi sukunimi, henkilötunnus, tiedekunta, ylioppilaaksitulovuosi, nykyiseen tiedekuntaantulovuosi ja -lukukausi, läsnäolo/poissaolo numerokoodina, opintojen tarkoitus, pääaine, kotiosoite, postinumero, puhelinnumero.

K: n kohdalta löydän omat tietoni. Opiskelupaikkakunnan osoitteeni on tuolloin ollut Taitotiekantiellä, ja siellä Kortepohjan ylioppilaskylässähän minä asuin koko opiskeluaikani. Opintojeni tarkoitukseksi on merkitty ylempi korkeakoulututkinto, ja koodinumero 105 tarkoittaa, että suomen kieli on tuolloin ollut pääaineeni. (En minä kyllä koskaan siitä ylempää tutkintoa suomen kielestä suorittanut, vaan alemman tutkinnon tehtyäni häivyin yliopistosta ja vasta paljon myöhemmin palasin sinne tekemään maisterin tutkinnon, kun olin voinut vaihtaa pääaineeksi kirjoittamisen.)

Luettelosta näkyy kaikenlaista: Helena asui ylioppilaskylässä samassa talossa kuin minä mutta yhtä kerrosta ylempänä, Leena oli hänen kämppäkaverinsa, 13 Kärkkäistä opiskeli JY:ssä ja tuleva mieheni asui vielä Vellamonkadulla.

Mistä tämä luettelo on peräisin?

Opintoasiaintoimiston asiakastilan roskiksesta, jonne niitä oli ilmeisen tarpeettomina viskattu. Minä ja muistaakseni joku muukin (Helena?) nappasimme tietysti sellaisen mukaan, sillä olihan siitä mukava tarkistaa ihastusten kotipaikat ja kavereiden syntymäpäivät.

Mitä tästä opimme? Netin tietovuodot valuvat lopulta bittiavaruuteen mutta aitan vintille päätynyt moniste ei katoa koskaan.

Näytelmä on valmis, ohjaaja voi mennä - mutta ei se mene!

2010-09-02T21:11:00.003+03:00

Tammikuussa aloitettu harjoittelujakso päättyi viikko sitten, kun käsikirjoittamani ja ohjaamani näytelmä Pikkukaupungin aarteet pääsi ensi-iltaan Teatteri Kuhauksessa. Yleisön ja kriitikoiden kommenteista päätellen olemme onnistuneet todella hyvin ja minun pitäisi kulkea rinta rottingilla, mutta oloni on oikeastaan aika haikea - enää kolme esitystä ja sitten tämä juttu on ohi.

Minun työni loppui oikeastaan jo ensi-iltaan, sillä esitykset ovat aina näyttelijöiden ja yleisön juhlaa, ohjaaja on sivuhenkilö. Käyn kuitenkin katsomassa kaikki esitykset, sillä minusta on kovin kiehtovaa seurata, miten yleisö reagoi ja miten esitys kerta kerralta muuttuu. Ensi-illassa jännitin niin, että lihakset olivat vähällä krampata, mutta myöhemmin olen osannut ottaa rennommin, sillä tiedän toki, että näyttelijät hoitavat homman mallikkaasti. Minä taidan olla vähän ylpeä heistä ja tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan tehdä näin mieluisia hommia.

Perunankasvatusta eteläsavolaiseen tapaan?

2010-08-24T16:11:00.006+03:00

"Peruna menestyy parhaiten lämpimällä ja valoisalla kasvupaikalla, jossa ei seiso vettä.

Kun käytetään luonnonlannoitteita perunamaan lannoituksessa, ne toimivat samalla maanparannusaineina lisäämällä maan humusvaroja. Jäykälle savimaalle ja laihalle hiekka- tai hietamaalle voidaan käyttää lisäksi kasvuturvetta parantamaan maan rakennetta ja lisäämään multavuutta.

Perunan siementä tarvitaan mukuloiden koosta riippuen 2,5-5 kg 10 neliömetrille. Perunat istutetaan 25-30 cm välein vähintään 60 cm rivivälillä ja 8-10 cm syvyyteen - penkin paksuutta lisätään kesäisillä multauksilla.

Perunapenkki on mullattava lopulliseen muotoonsa ennen perunakasvuston sulkeutumista. Kunnollinen multaus estää perunoiden vihertymistä ja suojelee mukuloita perunarutolta. Jos alkukesä on kuiva, perunamaata kannattaa kastella muutama kerta kunnolla, jolloin varmistetaan suurempi mukulasato, torjutaan perunarupea ja estetään mukuloiden halkeaminen."

http://www.suomela.fi/peruna-perunan-viljely.aspx

Kurpitsa

2010-08-17T15:40:00.002+03:00

Istutin keväällä kohopenkkiin kaksi kurpitsan tainta, jotka ovat kasvaneet ihan mukavasti. Lämmintä on riittänyt ja kastellakin olen muistanut päivittäin, sillä kurpitsat ovat kasvihuoneen ja grillipaikan tuntumassa eivätkä siis pääse unohtumaan. Paikan valintaan vaikutti sekin, että minulle kurpitsa on nimenomaan koristekasvi. Siinä on kaunis lehdistö, ja syksyllä saan vielä kurpitsalyhtyjä.

Kurpitsoiden koristearvo tuli tänä kesänä todistettua kunnolla, kun ne innostuivat kasvattamaan uusia haaroja. Kesän aikana ne ovatkin levittäytyneet kohopenkistä moneen suuntaan niin, että kasvihuoneeseen mennessäni minun on astuttava neljän kurpitsanhaaran yli. Mittausteni mukaan päiväkasvu oli parhaimmillaan yli 20 senttiä. Ne siis kasvoivat ihan silmissä. Kurpitsoiden yhteenlaskeuttu pituus on ainakin parikymmentä metriä. Toinen kurpitsa on piirittänyt saunan kahdelta seinältä, etuovelle asti se ei tänä kesänä ehdi, mutta on mukava leikitellä ajatuksella, että kyseessä olisikin hirviökurpitsa, joka nielaisee sisäänsä ensin saunan, sitten...

Entä jos kasvit olisivat pituuskasvun sijasta käyttäneet kaikki voimansa yhden kurpitsahedelmän kasvattamiseen? Siinä tapauksessa minulla olisi syksyllä niin iso kurpitsa, että sen sisään voisin kovertaa autotallin.

Tulkintoja

2010-08-09T19:20:00.005+03:00

Minulta on lukemattomia kertoja tänäkin vuonna kysytty seutumme mustikkatilannetta. Havaintojeni mukaan kysymykseen sisältyy kolme erilaista ajatusta:

1. Kysyjä haluaa vain tietää.

2. Kysyjä haluaa, että neuvoisin hänet hyvälle mustikkapaikalle.

3. Kysyjä haluaa, että keräisin hänelle mustikat.

Vastaan kaikille, että mustikoita on mutta ei niin paljon kuin viime vuonna, jolloin niitä oli poikkeuksellisen paljon. Vastauksen tulkinta jää kysyjän vastuulle.

Kivenkova

2010-08-01T15:35:00.002+03:00

Onko joku mennyt läpi harmaan kiven?

Oheisen kahtia haljenneen kiven löysin metsästä. Lienee metsäkone kulkenut litteän kiven yli.

Poikki ja pinoon

2010-07-27T17:37:00.003+03:00

Puulla lämmittävän omakotiasujan tulee aina huolehtia siitä, että liiterissä on riittävästi kuivia halkoja ja klapeja, jotka on tietenkin pinottava, sillä pinoissa puut vievät vähemmän tilaa, kuivuvat nopeammin ja ovat talvella mukavammat ottaa.

Pinoaminen on yksinkertaista, jopa tylsää hommaa, mutta myös kummallisen kiehtovaa. Kun asetan klapeja, myös pääni sisällä tapahtuu jotain. Kaaoksesta tulee järjestystä, ideat saavat muotoja, hatarat ajatukset muuttuvat valmiiksi lauseiksi, uudet maailmat syntyvät.

Hahmotusongelmia

2010-07-22T18:57:00.002+03:00

Tänä aamuna olivat aivoni ilmeisesti vielä unessa, kun tartuin Mikkelin kaupunkilehteen. Erään jutun otsikosta iski nimittäin vastaan sana, jota en meinannut ymmärtää: suolentiskisoihin. Lopulta hahmotin kirjaimista kolmiosaisen sanan suolen-tiski-soihin. Mutta eihän siinä ollut mitään mieltä. Vasta kun luin koko otsikon, tajusin, mistä jutussa oli kyse. Rakkaat lukijani tajusivat sanan oikean merkityksen tietysti välittömästi, vai kuinka:)

Turvallisesti hississä

2010-07-17T14:49:00.006+03:00

Kännykän muistikortilta löytyi viereinen kuva, jonka olen pari kuukautta sitten ottanut jyväskyläläisen kerrostalon hissistä. Minusta kaikenlaiset kyltit ja ohjeet ovat kiinnostavia, ja erityisesti vanhat ovat usein jopa kauniita. Myös kielen ja kulttuurin muutoksia voi niistä havaita. Kuvan ylemmässä, uudessa kyltissä sinutellaan. Vanhassa kyltissä käytetään monikkomuotoa, jonka tulkitsen niin, että siinä puhutellaan kaikkia talon asukkaita kerralla, mutta voi sen tietysti tulkita myös teitittelyksi. Alemman kyltin teho on varmasti ollut kovin heikko; vaikka siinä kielletään tavarankuljetus, myöhemmin hissin seinään on liitetty ohjeet siitä, miten sitä tavaraa turvallisesti kuljetetaan.

Hellettä

2010-07-12T18:56:00.006+03:00

Helteet rajoittavat yllättävän paljon elämää. Auringossa en jaksa edes oleskella, saati tehdä töitä, joten puutarha- ja pihahommat on hoidettava aamuvarhaisella tai iltamyöhällä. (Ensi yöksi olen suunnitellut nurmikon leikkaamista.)

Helteillä myös puutarhakasvien on saatava paljon vettä, joten kastelemisessa riittää puuhaa. Viime viikonvaihteessa kasvit saivat pärjätä neljä päivää ilman kastelua, kun olin Virossa. Sinä aikana saderintamat olivat ilmeisesti kulkeneet kahta puolen tämän paikan ohi, sillä kun sunnuntaina palasin kotiin, sademittari näytti nollalukemia. Siitä huolimatta vastaanotto oli kukoistava: kasvihuoneessa oli lähes täysikokoisia kurkkuja, mausteyrtit rehottivat tyytyväisinä, tomaattien raakileet olivat kasvaneet reippaasti ja avomaalla maissintaimet venyneet rutkasti pituutta. Selviämisen salaisuus oli siinä, että ennen reissua aloitin jo monta päivää aiemmin kasvien tehostetun kastelun, eräänlaisen nestetankkauksen. Kun vielä lähtöpäivän aamuna kastelin kaikki reippaasti, helleaalto ei ehtinyt kasveja nujertaa. Kasvihuoneen tuuletuksenkaan kanssa ei ollut ongelmia, sillä tähän aikaa vuodesta ovi on muutoinkin yötä päivää auki.

Olen aina kuvitellut, että kasvihuoneen takia en voi lähteä kesällä kahta päivää pidempään reissuun, mutta nyt on sekin luulo vääräksi todistettu. Menetelmäni eivät ehkä olleet oikeaoppisia, sillä kirjatiedon mukaan kasvihuonetta ei voi jättää edes pariksi päiväksi yksin. No, eivät minun muutkaan tekemiseni aina ole niin kuin kirjoissa ja ohjeissa, vaan vanhan lastenlorun mukaan: "Muut tehkööt tavallaan, me teemme näin, pää on pohjamudassa ja pyrstö ylöspäin."

Kesäjournalismia

2010-07-07T13:28:00.003+03:00

Radio- ja lehtitoimittajat jututtavat näinä aikoina ihmisiä tärkeistä asioista. Otatko aurinkoa vai oleskeletko mieluummin varjossa? Käytätkö aurinkovoiteita? Syötkö irtojäätelöä? Mikä on lempimakusi? Pitäydytkö vanhoissa suosikeissa vai kokeiletko uusia makuja? Vieläkö nautit helteestä vai kaipaatko jo sadetta?

Samanlaisia, usein parempia, juttuja tekevät talvisin yläkoululaiset, jotka suorittavat viikon TET-harjoittelunsa lehtien toimituksissa. En suostu uskomaan, että kesällä kaiken pitäisi olla jotenkin kepeämpää ja höttöisempää kuin talvella. Maailma on täynnä tärkeitä, huomionarvoisia asioita, jotka eivät jää kesälomalle vain sen takia, että toimituksissa ollaan kevyellä kesäfiiliksellä.

Kukkivat kummut

2010-06-30T15:22:00.004+03:00

Kuva selittänee, miksi blogissani on ollut hiljaista näin kesällä - olen viettänyt aikaa enemmän ulkona luonnossa kuin sisällä tietokoneen ääressä. Pelkkää niittykukkien ihailua ei kesäni kuitenkaan ole ollut, sillä sekä puutarhassa että joulukuusiviljelmällä on paljon hommia, jotka on tehtävä ajallaan.

Tuulessa heiluvista niittykukista mieleeni nousevat vanhat elokuvat, joita kunnan nuorisosihteeri kävi näyttämässä myös sillä kyläkoululla, jota itse lapsena kävin. Elokuvanäytöksen viimeinen filmi oli se odotetuin: joku hauska piirretty, joka oli kuin palkinto siitä, että katsoimme ensin asiapitoiset dokumentit. Propaganda-filmejahän ne paljolti olivat, ja luultavasti Suomi-Neuvostoliitto-Seura oli niistä ainakin osan järjestänyt, sillä mieleeni on jäänyt Neuvostoliiton kukkivasta ja kukoistavasta luonnosta niin vahvoja visuaalisia muistoja, että ne nousevat pintaan vielä nytkin niityllä kulkiessani.

Kesällä luetaan

2010-06-20T18:54:00.003+03:00

Luetaan sitä toki muulloinkin, mutta itselläni viime talvi meni melko tarkoin opiskeluun liittyvän kirjallisuuden parissa. Vaikka aika ajoin lainasin kirjastosta koti- ja ulkomaista proosaa, usein palautin ne lukemattomina, sillä tartuin mieluummin (tai liian tunnollisena opiskelijana) pedagogiseen tietoon kuin fiktioon. Nyt kun viimeinen tentti on takana, on mukava jättää kasvatussosiologiat, istahtaa kuistille ja uppoutua fiktiivisiin maailmoihin.

Tänään luin pihatöiden välissä Kari Hotakaisen Syntisäkkiä. Yleensä pidän Hotakaisen tuotannosta, mutta nyt tuntui kuin olisin seurannut variksenpojan ensimmäistä lentoharjoitusta: kovaa yritystä mutta ei lähde lentoon. Sivulla 160 päätin jättää kirjan kesken. Saako niin tehdä?

Turvallisuus ennen kaikkea

2010-06-10T15:54:00.002+03:00

Yksityiskohta keittiössämme. Niinpä.

Koulujen päättyessä

2010-06-06T11:32:00.004+03:00

Kuten monilla muillakin maalaispaikkakunnilla, myös Kangasniemellä peruskoulun päättäneet maatilan pojat, ehkä jotkut tytötkin, ovat perinteisesti tulleet koulun kevätjuhlaan traktorilla ja ties millä maansiirtokoneilla. Kangasniemellä lienee toimivien maatilojen määrä jo aika vähäinen, sillä vain puoli tusinaa järeää kulkupeliä seisoi lauantaina koulun takapihalla. Mutta ei perinne varmaan ihan heti katkea, sillä olihan yhdellä traktorilla myös poikanen mukana!

Omenapuu - puutarhan peruskasvi

2010-06-01T13:48:00.003+03:00

Viime syksynä ostetun omenapuun ensimmäinen kukka on ihana kuin lapsen ensimmäinen askel. Viime talven lumikuorma katkoi vanhojen omenapuiden hauraimmat oksat ja antoi muistutuksen siitä, että mikään ei ole ikuista. Sitä suuremmalla syyllä istutan uusia omenapuita.

Intohimoisimmat puutarhurit kasvattavat itse kaikki taimet, mutta itse käytän myös puutarhojen palveluksia. Puutarhat ovat myös hyviä matkailukohteita, joissa on mukava kierrellä ja katsella. Suosikkejani ovat Tommolan tila Leivonmäellä ja Tuomiojan tarha Kangasniemellä. Toki myös heräteostoksia tulee tehtyä milloin missäkin; eilen ostin Mikkelin torilta tanakoita ruusu- ja keräkaalin taimia, á 35 senttiä.

Miksi puutarhakauppa on niin kannattavaa? Koska kevättalvella ihmiset ostavat siemeniä, keväällä taimia ja syksyllä valmiita puutarhatuotteita.

Kädet kyynärpäitä myöten mullassa

2010-05-30T18:56:00.002+03:00

Viime päivien koleat säät ovat olleet mainioita puutarhatöiden kannalta. Kosteutta on riittänyt, eikä helle ole vaivannut. Kasvimaan olen kylvänyt lähes täyteen, ainoastaan pavut ja punajuuri saavat vielä hetken odottaa, että maa lämpenee. Kasvihuoneeseen istutin kurkkua ja tomaatteja, ja ovat siellä maissintaimetkin jo oraalla odottamassa ulos siirtämistä. Kesän säät sitten määräävät grillataanko syksyllä omia tähkiä. Tähän aikaan vuodesta kaikki on mahdollista. Sellainen on puutarhurin mieli: usko elämään ja kasvuun.

Säiden armoilla

2010-05-24T12:00:00.004+03:00

Olen usein ihmetellyt sitä, miten asiat tuppaavat menemään niin, että on hyviä jaksoja ja huonoja jaksoja. Välillä kaikki tuntuu onnistuvan. Posti kantaa mukavia kirjeitä, uutiset sieltä ja täältä kertovat hyvistä asioista, menestys seuraa toistaan, kaikki kasvaa ja kukoistaa. Ja juuri kun siihen alkaa tottua, kaikki muuttuu. Ikävyyksiä, ongelmia, epätietoisuutta, kadonneita ajatuksia ja synkkiä päiviä aivan kuin yksi pieni ongelma imuroisi lisää murheita seurakseen.

Onko ilmiö todellinen vai onko kyse vain tavasta nähdä asiat. Pienikin iloinen juttu saa näkemään lisää hyviä asioita, ja äkkiä niitä tuntuu vyöryvän esiin niin paljon, ettei huolille ole tilaa. Ja vastaavasti yksi murhe voi peittää ilonaiheet ja saada maailman näyttämään synkemmältä kuin se onkaan.

Vai onko kyseessä vain meteorologinen ilmiö? Taivas on tänään kovin harmaa.

Mainospläjäys

2010-05-17T10:52:00.004+03:00

Teatteri Kuhauksessa on tammikuusta asti harjoiteltu näytelmää Pikkukaupungin aarteet, jonka olen muinoin kirjoittanut ja nyt ihanalla "kotinäyttämölläni" ohjaan. Näytelmä tunnetaan myös nimellä Rikkautta, rakkautta riittämiin, mutta ohjaaja-minä ei siitä nimestä pitänyt ja käski käsikirjoittaja-minää keksimään jotain muuta.

Kevään harjoitukset sujuivat todella mukavissa merkeissä. Vaikka ohjaaminen on aina ollut mukavaa, olen vihdoin löytänyt siihen oikean otteen, jota olen kuvannut sekä yhdessä leikkimiseksi että voimaannuttavaksi ohjaamismetodiksi. Ilo, yhdessä luominen, oivallukset, luottamus ja rohkeus ovat olleet harjoituskauden tunnussanoja. Tällä porukalla kaikki on mahdollista.

Saimme näytelmän jo hyvään kuntoon ja nyt pidämme harjoituksissa parin kuukauden kesätauon. Sitten elokuussa viimeistelemme Pikkukaupungin aarteet esityskuntoon.

Ensi-ilta on perjantaina 27.8. klo 19. Muut esitykset:
Sunnuntaina 29.8. klo 14.
Keskiviikkona 1.9. klo 19
Perjantaina 3.9. klo 19
Sunnuntaina 5.9. klo 14
Keskiviikkona 8.9. klo 19.

Esityspaikka on Leivonmäellä, Pyryn Urheilutalossa.
Esityksiä on vain kuusi, joten suosittelen paikkavarausta. Sen ja muut tiedustelut voi hoitaa puhelimitse 040 7521 649. Tervetuloa teatteriin!

Toukokuu

2010-05-17T10:29:00.003+03:00

Toukokuuta on syytä ylistää! Talvi on jäänyt taakse, kesä tekee tuloaan.

Minulle hyvä kesä tuo ensimmäiseksi mieleen runsaan sadon kasvimaalta, metsästä ja puutarhasta, mutta tärkeää on myös tavata ystäviä saunan ja iltanuotion merkeissä, viettää sadepäivää kuistilla kirjoja lukien, kuunnella mustarastaiden laulua, kirjoittaa. Antoisan opiskeluvuoden jälkeen tuntuu erityisen mukavalta, että voin pedagogisiin kysymyksiin liittyvien pohdintojen sijasta kirjoittaa jotain muuta; kenties uusi näytelmäkäsikirjoitus pääsee vauhtiin tänä kesänä?

Teoria ja käytäntö

2010-04-29T13:02:00.002+03:00

Teoria: Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen kirjastot ovat käsikirjastoja, eli kirjastosta ei lainata enää kirjoja, ei edes viikonloppu- tai yölainaan.

Hieno juttu!

Nyt voin tietää, että tarvitsemani kirjat ovat aina paikalla ja voin niitä käydä lukemassa.

Käytäntö: Löydän tarvitsemani kirjan kohdalta muoviläpyskän ja siitä lapun, jossa on kirjan lainanneen ihmisen puhelinnumero. Soitan. Kirja on toisella paikkakunnalla.

Kesä tulee!

2010-04-29T12:47:00.004+03:00

Neljän vuodenajan maassa kuuluu tapoihin tarkkailla vuodenaikojen vaihtumisesta kertovia merkkejä. Talvi kääntyy kevääksi, kun kompostori alkaa höyrytä, mutta kun veneet lasketaan vesille, ei kesä voi olla enää kaukana.

Kaksi sinistä alusta pääsivät vesille eilen ja seilaavat Sammakkolammikossa syksyyn asti tai ainakin niin kauan kuin vettä riittää. Alukset eivät ole kiinni toisissaan, mutta kulkevat koko ajan yhdessä kuin emo ja poikanen.

Hallittu munaus?

2010-04-14T12:51:00.002+03:00

Björn Wahlroosin ja Salon kaupungin tekemät vaihtokaupat kuumentavat tunteita. Ilta-Sanomat kertoi taannoin, että kaupunki antaa Wahlroosille 90 hehtaarin edestä metsää, rivitalotontin ja puistoaluetta. Lisäksi Wahlroosille maksetaan lähes 30 000 euroa välirahaa. Vastineeksi Salon kaupunki saa 27,5 hehtaarin "kaatopaikan pohjan".

Olkoon asiat Salossa niin tai näin, mutta jostain syystä mieleeni nousi näytelmäkäsikirjoitukseni Hallittu munaus, joka sai ensi-iltansa jo 1988. Näytelmässä liikemies Lenni Lukander lahjoittaa kunnalle vanhan soramontun taidepuistoa varten ja saa korvaukseksi lahjoituksesta (!) hyvää ja arvokasta metsämaata.

Minulta kysytään usein, onko näytelmilläni todellisuuspohjaa. Kyllä on. Kaikki on tapahtunut tai joskus vielä tapahtuva. Tosin minä en tiedä, missä, milloin ja kenelle.

Minussa asuu pieni tieinsinööri

2010-04-05T14:08:00.005+03:00

Viime lauantaina sain neljän kilometrin lenkkiin kulumaan lähes kaksi tuntia, koska oli niin mukava pysähtyä jokaisen lätäkön kohdalla ja vetää saappaankannalla uomia, joita pitkin vedet kulkeutuivat tieltä ojiin.

Nyt tie on parissa päivässä kuivunut niin hyvin, ettei siellä tänä aamuna ollut enää yhtään lätäkköä. Joet sen sijaan virtaavat vuolaina, ja yksi oja tulvii tien yli. Ehkä minun pitää vaihtaa leikkiä ja ruveta rakentamaan vesimyllyjä.

Posti avaa postisi

2010-03-30T12:06:00.002+03:00

Taloussanomissa oli aprillipilalta kuulostava uutinen porvoolaisessa kylässä toteutettavasta kokeilusta, jossa postin työntekijä avaa kirjeen, skannaa sen ja lähettää sähköpostilla vastaanottajalle. Ajatus on kehittämisen arvoinen, mutta sitä ei pidä jättää puolitiehen.
Esitetyssä mallissa säästetään postin kuljetuskustannuksia, mutta olisi tärkeää, että myös postin vastaanottaja hyötyisi. Siispä esitän muutamia kehittämisehdotuksia siltä varalta, että posti ulottaa kokeilunsa myös meidän kylälle.

Laskuja ei skannata ja läheteta minulle, vaan postilainen maksaa ne.

Mainoksia sisältävät kirjeet postilainen skannaa huolellisesti mutta ei lähetä niitä minulle vaan tukkii niillä mainostajien omat sähköpostilaatikot.

Jos kuoresta löytyy rakkautta tihkuva katumuskirje vanhalta heilaltani, joka aikoinaan minut julmasti jätti, postilainen ei skannaa kirjettä vaan palauttaa sen lähettäjälle ja ilmoittaa, että olen huvilallani Monacossa enkä seurapiirikiireiltäni ehdi ottamaan postia vastaan.

Marraskuussa saattaa kirjeestä löytyä kutsu presidentin itsenäisyyspäiväjuhlaan. Myös sen postilainen palauttaa suoraan lähettäjälle ja ilmoittaa, ettei minulla ole iltapukua enkä sellaista yhden illan takia aio hankkia.

Kaikki suklaata sisältävät kirjeet postilainen saa pitää kiitokseksi siitä, että on kirjeitäni avaamalla niin paljon helpottanut elämääni.

On aika

2010-03-21T12:16:00.001+02:00

Lehdessä muistutettiin, että on aika askarrella paperikukkia pääsiäiseksi. Jos aina tekisi sitä, mitä jonkun mielestä on aika tehdä, ei aika koskaan riittäisi. Onkin siis otettava aikalisä ja pysähdyttävä miettimään, mihin itse haluaa aikansa käyttää.

Pikaista paranemista, David!

2010-03-16T18:32:00.004+02:00

Olen ollut ymmälläni siitä kohusta, joka on syntynyt, kun brittiläinen jalkapalloilija on tullut Suomeen akillisjännettään leikkauttamaan. Vaikka en seuraa urheilua, minulla on runsaasti muita mielenkiinnon kohteita esimerkiksi kirjallisuuden, teatterin, musiikin ja elokuvan alalta, mutta en fanita ketään ihmistä niin paljon, että kokisin tarpeelliseksi seurata hänen elämäänsä tai nähdä luonnossa. Usein se on jopa päinvastoin. Mitä enemmän pidän jonkun kirjailijan tuotannosta, sitä vähemmän haluan hänestä tietää, koska en halua löytää teksteistä viittauksia kirjailijan omaan elämään.

Entä jos fanittaisin niin kuin urheilussa on tapana? Lukisin huomattavasti enemmän, kiertelisin kirjamessuilla ympäri maailmaa, seisoisin aina eturivissa, kun suosikkikirjailijaani haastatellaan kirjakaupassa, ahmisin kaiken mahdollisen tiedon kirjailijan yksityiselämästä ja teoksista, keräisin kritiikit talteen ja analysoisin niitä, mutta tosifanittamisen todistaisin sillä, että matkustaisin Turkuun, kun kirjailijan tulisi leikkauttamaan rannettaan, jossa on ahkeran kirjoittaminen aiheuttama rasitusvamma.

Muumilaaksossa?

2010-03-05T21:03:00.007+02:00

Viereinen puhelinkamerakuva on talviselta kuusiviljelmältä, jossa kulku oli toissa viikolla kovin hidasta, kun lunta oli haaroihin asti. Lumesta hurmaantuneena heittäydyin hankeen selälleni tehdäkseni lumienkelin. Ei kuitenkaan tullut enkeliä vaan kuoppa, sillä hetken sain äheltää, ennen kuin pääsin siitä pehmeästä hangesta ylös!

Monista kuusista ei näkynyt kuin latva tai joku oksankärki, pienimmät puut olivat kokonaan lumen piilottamia. Vielä ei siis ole kiirettä kuusien kevätleikkaukseen.

Katiska kiertoon

2010-02-26T15:13:00.002+02:00

Joitakin vuosia sitten katselin riippakoivun oksia, jotka näyttivät keinuvalta mieheltä. Ajattelin, että olisipa hauskaa, jos koivussa tosiaan joku keinuisi. Tuumasta toimeen, minä päätin, aloin etsiä materiaalia ja löysin ruostuneen katiskan ja lasipallon. Ja niistä se syntyi: Valopää. Kaikki muu on katiskasta peräisin, pään sisuksena on sininen lasipallo. Talveksi olen siirtänyt ukon koivusta kuistinräystääseen kiinni, ja siinä se keinuttelee, odottelee kevättä ja leppeitä tuulia. Kunhan opiskelukiireet hellittävät, aion tehdä sille kavereita.

Lunta

2010-02-24T10:22:00.003+02:00

Joka vuosi ensilumen aikaan useimmat iloitsevat, kun maailma muuttuu valkoiseksi, mutta minä puin nyrkkiä taivasta kohden: En ole tilannut, en tarvitse, viekää pois!

Mutta eihän se lumi vastaväitteistäni välitä vaan sitä tulee, tulee ja tulee, tänä talvena erityisen paljon. Vähitellen alan siihen tottua, ja siinä vaiheessa, kun muut ovat jo kyllästyneet talveen, lumeen ja pakkaseen, minä olen aivan haltioissani ja huudan kohti taivasta: Lisää, lisää, vieläkään ei ole tarpeeksi!

Kuvan vanha omenapuu ei varmaan ole yhtä innoissaan talvesta kuin minä, koska on joutunut taakan alla taipumaan maata kohden.

Lahja miehelle, joka ei tarvitse uutta seinäkelloa

2010-02-20T19:55:00.004+02:00

Veli täytti vuosia. En halunnut lahjoa häntä seinäkellolla, kukkamaljakolla tai solmiolla, vaan päätin antaa jotain tosi tarpeellista ja sellaista, joka ei jää nurkkiin kuljeksimaan - kaksi mottia kuivia klapeja! Sellaista lahjaa on kuitenkin lievästi sanottuna hankala viedä juhlataloon, joten vein malliksi klapeja paperikassissa. Sen kylkeen olin liimannut kuvan klapimoteista, jotka täällä meillä odottavat, että syntymäpäiväsankari tulee niitä noutamaan. Olen aina sanonut, että hyvät lahjat ovat sellaisia, joista pääsee syömällä tai juomalla eroon. Nyt listaa voi jatkaa, että ainakin pakkaskelillä omakotiasujan paras lahja on sellainen, jonka voi heittää suoraan uuniin.

Helmikuussa helistää

2010-02-08T14:02:00.003+02:00

En ole jäätynyt enkä hukkunut hankeen, vaikka blogin päivitys on ollut luvattoman harvaa. Lähinnä olen ollut kiinni opiskelutehtävissäni ja lukuisissa muissa riennoissa. Suoritan parhaillaan sekä aikuiskasvatustieteen perusopintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa että aikuiskouluttajan pedagogisia opintoja (APO) Jyväskylän yliopistossa. Ensin mainitut opinnot suoritan kokonaan itsenäisesti eli luen kirjoja ja teen oppimistehtäviä. APO:ssa on kerran kuussa kolmen päivän tiivis, antoisa lähijakso Jyväskylässä, muutoin nekin opinnot hoituvat kotoa käsin ja työssä oppien.

Olen aina haaveillut kokopäiväisestä kirjoittamisesta, mutta tänä talvena olen sekä opiskelujen että opetustöiden aikana huomannut, että tykkäään tosi paljon myös opetushommista. Varmaan minulle on vain hyväksi lähteä mukavasta työhuoneestani välillä ihmisten ilmoille, etten vallan erakoituisi, minulla kun on siihen aika selvää taipumusta. Toisaalta yksinolo olisi välttämätöntä kirjoittamiselle, ja olen tehnyt elämässäni valintoja, joiden pitäisi taata kirjoittamisrauha. Koska tänä talvena ei keskeytymätöntä kirjoittamisrupeamaa juurikaan ole ollut, mieleeni on noussut ajatus: täytän kalenteria joko paetakseni kirjoittamista tai kerätäkseni siihen ajatuksia ja voimia.

Otsikko ei viittaa muuhun kuin vanhaan sanontaan, joka tarkoittaa, että helmikuussa on ne kovimmat pakkaset. Niitä odotellessa...

Kestäviä tuotteita

2010-01-05T19:45:00.005+02:00

Joskus kauan, kauan sitten, ainakin viisitoista vuotta sitten, ostin Anttilan postimyynnistä taskulaskimen. Se oli nimeltään Timanttilaskin, ja hintaa oli kokonaiset 10 markkaa. Nimi johtuu siitä, että kullanvärisen laskimen näppäimet ovat kuin erivärisiä timantteja. Kiinassa valmistettu laskin on melko yksinkertainen, lähinnä peruslaskutoimituksiin soveltuva. Sellainen erikoisuus laskimessa on, että se on kestänyt, kestänyt ja kestänyt. Pattereita ei ole koskaan vaihdettu, en tiedä, olisiko se mahdollistakaan. Perheessämme on lukuisia muitakin laskimia, mutta Timanttilaskin on jo legendaarinen: se toimii aina!

Astianpesukoneemme on vuodelta 1989. Kerran on käynyt huoltomies ja kerran on itse viety kone korjaamolle, mutta kaiken kaikkiaan se on ollut hintansa arvoinen. Se on minun ensimmäinen tiskikoneeni, ja luulin pitkään, että kaikissa tiskikoneissa on sisävalo, koska meidänkin koneessa on. Kun kone joskus tulee tiensä päähän, minä varmaan kierrän etsimässä sisävalollista konetta ja saan kuulla, ettei sellaisia olekaan. Onpas. Ainakin oli vielä 1989.

Stereolaitteisto, joka sisältää radion ja levysoittimen on vuodelta 1977. Kaikenlaisia radioita on kotiimme ilmestynyt senkin jälkeen, mutta äänentoistossa ei mikään pärjää tuolle vanhalle laitteelle. Nyt pitäisi levysoittimeen ostaa uusi neula, että pääsen taas kuuntelemaan vinyylilevyjäni. Ne jos mitkä ovat kestäneet aikaa.

Joulukuusikaupasta

2010-01-01T13:31:00.002+02:00

Aloitin kaupanteon viisi vuotta sitten, kun itse kasvattamistamme joulukuusista ensimmäiset olivat ehtineet myyntikuntoon. Keskimäärin kymmenen vuottahan se vie, ennen kuin metsäkuusen taimesta on tullut tuuhea ja sopusuhtainen joulupuu. Eivät ne kuuset kuitenkaan itsekseen kasva, vaan noihin vuosiin mahtuu runsaasti monenlaista työtä: tainten istutusta, kuusten leikkaamista, tyvien siistimistä, heinäntorjuntaa. Haastavinta on kasvattaa hyvä latva – luonnollisen näköinen mutta ei liian pitkä.

Syksyllä merkitsemme ja joulun alla kaadamme myyntiin lähtevät kuuset, noin 300 kpl, ja pakkaamme ne kuljetusta varten verkkopusseihin. (Myyntipaikoilla verkot poistetaan, mutta tarvittaessa verkotamme kuusen uudestaan, jos asiakas niin haluaa, sillä verkossa kuusi on helppo kuljettaa henkilöautossakin kotiin.) Osa kuusista kuljetetaan Muurameen, jossa on minun myyntipaikkani. Loput kuuset myydään Jyväskylässä ja Kangasniemellä. Markkinointi hoituu lehti-ilmoituksilla, julisteella ja puskaradiolla. Ja mikä parasta: Olemme onnistuneet saamaan hyvät myyntipaikat, joista ei ole tarvinnut maksaa lainkaan vuokraa. Toki kiinteistönomistajille lahjoitamme joulukuusen tai pari. Tärkeää on myös se, että olemme voineet pitää samat paikat, sillä näin olemme saaneet runsaasti kanta-asiakkaita, jotka tulevat joka joulu kuusiostoksille tuttuun paikkaan, tutun kuusikauppiaan luo. Kanta-asiakkaiden saamisessa tärkeintä on tietenkin se, että kuuset ovat laadukkaita ja kohtuuhintaisia. Todennäköisesti olemme tässä onnistuneet, sillä saimme tänäkin vuonna kuuset myytyä aatonaaton puolipäivään mennessä.

Kuusi tuntuu pitävän hyvin pintansa suomalaisten joulussa. Kuusikauppiaana en tietenkään tapaa heitä, joilla on muovi- tai tuontikuusi tai ei kuusta lainkaan, mutta omille asiakkailleni kotimainen kuusi on se oikea. Erityisesti lapsiperheissä kuusi tuntuu olevan hyvinkin tärkeä osa joulua, mutta kyllä asiakkaina on kaikenikäisiä ihmisiä.

Vaikka kuusia kasvatetaan ja leikataan samojen periaatteiden mukaan, niistä kaikista tulee erilaisia. Ja hyvä niin. Asiakkaiden maku ei ole yhtenäinen. Pienimpien lasten mielestä kaikki kuuset ovat hyviä, joten isä tai äiti saa tehdä lopullisen valinnan. Teini-ikäisille sen sijaan kelpaa vain leveä, tuuhea ja kattoon asti ulottuva joulukuusi. Kuusikaupassa huomaa myös sen, että uusissa taloissa on korkeammat huoneet kuin ennen. ”Nyt otamme ison kuusen, kun meillä vihdoin on tilaa”, on monikin asiakas todennut ja ottanut kolmimetrisen kuusen.

Toisaalta monet sanovat heti alussa haluavansa kapean kuusen, ettei se veisi niin paljon tilaa. Viljellyt kuuset ovatkin luonnonkuusta kapeampia ja siksi mahtuvat pienempiinkin tiloihin. Tänä vuonna olin tosi iloinen siitä, että elävien kynttilöiden käyttäjälle löytyi sopiva kuusi. Yleensä viljellyt kuuset ovat liian tuuheita, mutta nyt joukossa oli harvahko puu, jota muut asiakkaat vieroksuivat mutta joka oli täydellinen elävien kynttilöiden perinnettä vaalivalle ostajalle. Erityistä iloa koin myös siitä, että vannoutunut serbiankuusen ostaja ihastui meidän kuusiin ja osti sellaisen.

Naiset ovat ehkä hivenen tarkempia siitä, millainen kuusi kotiin hankitaan, mutta toisaalta miehet huomaavat nopeammin sen parhaan kuusen. Kaikille ei kuitenkaan ole selvää, mitä ”hyvä kuusi” tarkoittaa. Joku vuosi sitten myyntipaikalle tuli nuori mies, joka oli saanut vaimoltaan määräyksen ostaa hyvä kuusi. Mies sanoi minulle, ettei hän tiedä, mitä se tarkoittaa. Esittelin erilaisia vaihtoehtoja, mutta lopulta päätösvalta jäi minulle, sillä mies ei edelleenkään tajunnut, mikä niistä olisi paras.

Viiden vuoden aikana en ole kohdannut yhtään hankalaa asiakasta. Kuusiostoksille tulevat ihmiset ovat hyvällä tuulella ja yleensä löytävät sopivan kuusen nopeasti. Aika usein käy niin, että mukaan lähtee se ensimmäinen, jota esittelen. Kiireisimmät lähtevät heti kuusen maksettuaan, mutta monet jäävät juttelemaan maailmanmenosta, kuusenkasvatuksesta tai omista asioistaan. Kohtaamiset ovat lyhyitä mutta merkityksellisiä.

Leipäni on laulun sanoin ”pieninä palasina maailmalla”, mutta olen onnekas, kun saan tehdä monenlaisia hommia. Enää en haaveile kokoaikaisesta kirjoittamisesta, sillä joulukuusten kasvatus ja myynti on tosi mukavaa ja tarjoaa hyvän vastapainon kirjoittamiselle. Nyt joulun jälkeen voin huokaista kuusihommista, mutta kevättalvella otan taas sakset käteen ja menen kuusipellolle, nips, naps!

Joulupuu on rakennettu

2009-12-27T17:53:00.002+02:00

Tänä vuonna olin viidettä kertaa myymässä kuusiamme ja täytyy todeta, että mukavaa oli jälleen kerran, kiitos ihanien asiakkaiden. Suurin osa oli tuttuja aiemmilta vuosilta, mutta myös uusia ilmaantui. Mieleen jäi muun muassa kaksi hilpeää miestä, jotka tulivat kuusiostoksille alkuillasta. Ennen kuin ehdin esitellä yhtäkään kuusta, toinen heistä osoitti reunimmaista, melko kookasta puuta ja sanoi ottavansa sen. Kaupat tehtiin. Mies selitti, että he ovat baarista tulossa ja vievät kuusen vaimolle. Kysyin, onko kuusi vaimolle yllätys.
- Yllätys tämä oli minulle itellekin, mies naureskeli ja nosti kuusen harteilleen.

Mitä pojat tekevät piparitaikinalla?

2009-12-14T07:28:00.002+02:00

Keskisuomalainen uutisoi 11.12. , että koululaiset, etenkin pojat, ovat edellisviikolla hamstranneet piparitaikinaa niin paljon, että pakastealtaat ovat loppuviikosta ammottaneet tyhjillään ja taikinaa on pitänyt tilata lisää. Lehti on haastatellut yhtä Siwan myyjää, joka arvelee, että villitys on jo ohi, sillä haastatteluviikolla koululaisia ei ole enää taikinaostoksilla näkynyt.

Mitä oikein on tekeillä? minä ihmettelin pienen jutun luettuani. Joutuvatko koululaiset itse ostamaan taikinan saadakseen kotona leivottuja pipareita? Leipovatko he kukin omat piparinsa vain kokoontuuko kaveriporukka piparitalkoisiin? Leipovatko he lainkaan? Kenties syövät pelkkää taikinaa? Voiko piparitaikinalla tehdä jekkuja?

Keskisuomalaisesta en saanut vastauksia, mutta mystinen taikinajuttu selvisi joulukuun MikroBitti-lehdestä, jossa on kilpailu Paista, koristele ja kuvaa PipariPeeCee. Kilpailun säännöissä sanotaan, että materiaalina on käytettävä perinteistä piparitaikinaa ja koristeina kaikkea mahdollista syötäväksi kelpaavaa. Lehden kuvassa olikin makoisan näköinen, piparitaikinasta tehty kannettava tietokone, jonka näppäimistö oli väkerretty värikkäistä lakritsikarkeista.

Eniten minua ihmetyttää koko asiassa se, että toimittaja tekee jutun piparitaikinaa hamstraavista pojista mutta ei ota selvää, mistä on kyse.

Jos saisin päättää....

2009-12-07T13:31:00.003+02:00

... radiosta ei kuuluisi yhtään joululaulua ennen jouluaattoa eikä tapaninpäivän jälkeen.

Kuluttajiksi kutistetut

2009-12-01T19:35:00.003+02:00

Meneillään olevien opintojeni yhteydessä luin brasilialaissyntyisen kasvatusfilosofin Paulo Freiren teoksen Sorrettujen pedagogiikka. Mahtava kirja! Freire kehitteli ajatuksiaan eteläamerikkalaisessa todellisuudessa, jossa oli rikkaita tilanherroja ja orjan asemassa olevia työläisiä. Todellisuudessa, joka on valitettavan yleistä vielä nykyäänkin. Freiren määritelmän mukaan jokainen tilanne, jossa ihminen käyttää objektiivisesti toista hyväkseen tai estää tätä tavoittelemasta asemaa itsenäisenä ja vastuullisena persoonana, on sortotilanne. Tilanherra estää orjaa olemasta itsenäinen ja vastuullinen persoona, mikä on siis selvä sortotilanne. Koulumaailmassa sorto tarkoittaa rakenteita ja toimintatapoja, jotka pakottavat oppilaat passiivisuuteen ja tukahduttavat heidän oman ajattelunsa ja luovuutensa.

Freireä lukiessani en kuitenkaan pysytellyt koulumaailmassa vaan aloin ajatella Keskimaata, Keskoa, Tradekaa, matkatoimistoja, autokauppoja, kodinkoneliikkeitä, lehtiä, mainontaa… En voinut mitään, mutta mitä pidemmälle ehdin Freiren kanssa, sitä selkeämmin kauppa ja talouselämä alkoivat tuntua tilanherralta, joka orjuuttaa ihmisiä pelkiksi tahdottomiksi kuluttajiksi sen sijaan, että ihmiset tekisivät itsenäisiä päätöksiä ja kuluttamisen sijaan tekisivät itse tai tyytyisivät vähempään. Minun käsitykseni mukaan ihminen on perusolemukseltaan aktiivinen, kun taas ostaminen on passiivista, vaikka tiettyjä aktiviteettejä vaatiikin. Nyt joku väittää tekevänsä kuluttajana taatusti itsenäisiä päätöksiä, mutta jos katsotaan kokonaisuutta, kuluttajat valitsevat sitä, mitä joku muu (muoti, teollisuus, sisäänostajat jne) on heille ensin valinnut.

Freire otti esiin sorrettujen eksistentiaalisen kaksijakoisuuden: sorretut ovat samanaikaisesti sekä oma itsensä että sortaja, jonka varjon he ovat sisäistäneet. Kuluttajan tapauksessa sortajan varjon sisäistäminen tarkoittaa sitä, että kuluttaja-ihminen alkaakin havitella sitä elämää, jota sortaja pitää hyvänä ja esittelee. Mainosten kauniit ihmiset, aurinkoiset rannat, hienot autot, tehokkaat tietokoneet, näppärät kännykät, hulppeat talot, seksikkäät alusasut, huurteiset olutpullot… kaikki ne luovat mielikuvaa tavoiteltavasta elämästä, ja sen voi saavuttaa tietenkin – ostamalla. Mielenkiintoista on seurata, miten mainoksista riippuvaiset lehdet taiteilevat tässä kuviossa, kun pitäisi miettiä journalistisia periaatteita ja ajanhenkeä ja samalla miellyttää mainostajia. Jos sinne lehteen joku kierrätysjuttu mahtuukin, niin pääkirjoituksessa naistenlehden päätoimittaja toteaa, että aina sinne eteiseen yhdet uudet kengät mahtuu!

Freiren mukaan sortaja tekee kaikkensa, jotta sortotilanne jatkuisi. Kun ekologinen ajattelu on alkanut viritä, kauppa on heti valppaana. Se ei pelkästään tarjoa ekologisia tuotteita, vaan antaa jopa ymmärtää, että jonkun tuotteen ostaminen on ekologinen teko. Ekologiasta puhuminen on kaupan jalomielisyyttä, johon on kuitenkin kätketty ajatus siitä, että kuluttamisen on kaikesta huolimatta jatkettava kasvuaan. Siksi sähköfirman lehdessä on kahdenlaisia juttuja. Toisissa neuvotaan, miten säästetään sähköä, ja toisissa esitellään eriaisia sähköllä toimivia vempaimia, lämmityksiä, valaistuksia jne.

Freiren soveltaminen kulutuselämään ei ole saanut ymmärrystä tuttavapiirissäni. Ehkä en vain osaa sanoa, mitä tarkoitan, tai sitten on totta mitä Freire sanoi: ”Yksi vapautumisen suurimmista esteistä on sortava todellisuus, joka nielee siinä olevat sisäänsä ja pyrkii siten tukahduttamaan ihmisten tietoisuuden. Sorto toimii sopeuttavasti. Sorron vallasta päästäkseen ihmisten on kyettävä samaan siihen etäisyyttä ja kohtaamaan se.”

Asentti

2009-11-19T19:13:00.003+02:00

JASU: Äiti, millaisia asentit on?
TUIJA: Mitkä ihmeen asentit?
JASU: Et sä muka tiedä mitä ne on?
TUIJA: No en tiedä, kun en ole ikinä kuullutkaan.
JASU: Miksi sä sitten kirjoitit niistä?
TUIJA: Häh?
JASU: Tässä lukee niin.
TUIJA: Mun luentomuistiinpanoissa? Näytä!
JASU: Tuossa... kutsutaan asenteiksi.
TUIJA: Heh, niin mä olen tosiaan kirjoittanut, mutta se lause alkaa täältä edellisen sivun lopulta: Uskomuksia, jotka sisältävät positiivisen tai negatiivisen suhtautumisen, kutsutaan asenteiksi. Se ei ole asentti vaan asenne, suhtautumistapa.
JASU: Miksi sä sitten sanot sitä asentiksi?
TUIJA: Ei vaan se taipuu niin, asenne, asenteet, asenteiksi. Ihan niin kuin ranne, ranteet, ranteiksi.
JASU: Ai jaa. (juoksee pois)
TUIJA (menee toiseen huoneeseen) - Jussi, tiedätkö mikä on asentti?
JUSSI: En. Pieni visentti? a-sarjan sentti? No mikä?
TUIJA: Ei mikään, kunhan juksasin. Asentti on yhtä olematon kuin rantti - ranteiksi.
JUSSI: Mä laitan iltateetä, sulla on varmaan ollut raskas päivä.

Parsinneula

2009-11-13T21:20:00.003+02:00

Parsinneula oli hukassa. Etsin joka paikasta, mutta en löytänyt. Olisiko ostettava uusi? Olin sinä päivänä menossa muissa asioissa Jyväskylään, joten päätin ostaa neulan samalla reissulla. Koska päiväni oli kovin kiireinen, halusin hoitaa asian nopeasti alta pois ja sitä varten suuntasin kulkuni kävelyreittini varrella olevaan Sokos-tavarataloon, jota on vastikään laajennettu. Koska en ollut rakennustöiden jälkeen siellä käynyt, olin ihan päästäni pyörällä kaiken sen tilan, tavarapaljouden ja valikoimien edessä. Täällä jossain on pakko olla myös parsinneuloja, minä ajattelin ja kiireeni takia käännyin myyjän puoleen.

- Hei, löytyykö näin suuresta paikasta yhtä neulaa?
- Anteeksi?
- Etsin ompelutarvikkeita.
- Niitä on tuolla alakerrassa kodintarvikeosastolla.

Kuinkahan suuri valikoima siellä onkaan kaikenlaisia neuloja, minä ajattelin ja menin alakertaan. Minun ei tarvinnut juurikaan katsella ympärilleni, kun jo löysin etsimäni - ompelutarvikkeet. Kuinka monta hyllyä ja hyllymetriä ne tarvitsevat? Eivät yhtään. Ne mahtuivat pieneen telineeseen. No, parsineuloissa ei ole kovin suuria muoti- ja kausivaihteluita, joten eihän valikoimakaan voi olla kovin suuri, minä päättelin ja aloin tutkia telineen antia. Ompelukoneen neuloja, tavallisia neuloja, kanttinauhaa... mutta missä on parsineula, joka kodin tärkeä varuste? Oli pakko kysyä myyjältä. Naurahdin epäuskoisesti, kun hän kertoi, ettei parsinneuloja ollut lainkaan. Ystävällisesti hän kuitenkin neuvoi minut kadun toisella puolella olevaan Anttilan tavarataloon. Siellä oli samantyyppinen tarviketeline, mutta valikoima oli hiukan laajempi ja parsinneulojakin löytyi. Tosin en voinut ostaa vain yhtä, vaan minun oli ostettava useamman neulan pakkaus.

Toki ymmärrän, että parsinneula-asioissa olisi parasta mennä suoraan käsityöalan erikoisliikkeeseen, mutta kiireessäni kuvittelin, että suurissa tavarataloissa on kaikkea sitä, mitä ihmiset tarvitsevat. Oikeasti siellä on sitä, mitä ihmisten halutaan tarvitsevan: vaatteita, kosmetiikkaa, kenkiä, musiikia, elokuvia, kirjoja, kodintekstiilejä, astioita... Mutta parsinneula! Se ei sovi joukkoon, koska se ei kulu eikä mene pois muodista! Kaiken lisäksi se tuo mieleen parsimisen, käsillä tekemisen, säästämisen. Voi miten vanhanaikaista! ajattelevat markkinavoimat ja jatkavat ihmisten typistämistä kuluttajiksi.

Maaseutu taistelee etelän mediaa vastaan

2009-11-08T10:23:00.005+02:00

Olen jo vuosikymmeniä ollut Helsingin Sanomien uskollinen lukija. Opiskeluvuosinani lehti kolahti aamuvarhaisella postiluukusta Kortepohjan ylioppilaskylässä, ja tänne korpeen muutettuani olen saanut sekä Hesarin että Keskisuomalaisen arkisin muun postin yhteydessä aamupäivän aikana. Viikonloppuisin lehdet on sen sijaan haettava kuuden kilometrin päästä yhteislaatikosta, mikä tekee vuodessa noin 1200 km lehdenhakumatkoja. Toki minulla on siihen paremmin varaa kuin viikonloppukannon järjestelyistä päättävällä Keskisuomalainen-yhtiöllä, jonka täytyy ensisijaisesti huolehtia yhtiön ja sen osakkaiden taloudellisista eduista eikä meidän syrjäseutujen asukkaiden oloista. Niitähän lehti voi käsitellä pääkirjoituksissaan.

Kun muutin tänne maalle, muutama kyläläinen kommentoi lievästi paheksuen Hesarin tilaamista aivan kuin he olisivat pitäneet minua hiukan epäluotettavana, väärään leiriin kuuluvana. Sittemmin kommentit jäivät, mutta lehtiparka on saanut kärsiä senkin edestä. Siitä saan syyttää vain itseäni, kun en viikonloppuisin jo aamuvarhaisella pyyhällä kuuden kilometrin päähän odottamaan postiauton tuloa, vaan haen lehdet vasta aamuyhdeksän maissa. Keskisuomalaiselle tuntienkaan odotus laatikossa toisten Keskisuomalaisten joukossa ei ole mikään ongelma, mutta Hesari-raukka etelän median ainoana edustajana joutuu usein kiusaamisen uhriksi. Usein se on hajotettu, rutattu ja ryntätty nurkkaan. Kuukausiliite on joskus löytynyt laatikon ulkopuolelta, joskus se on kadonnut kokonaan. Annan asian olla. Kyllä me Hesarin kanssa pienet mielenilmaukset kestämme.

Hei, me rakennetaan!

2009-11-02T16:36:00.002+02:00

En voi käydä Mikkelissä pistäytymättä torilla. Tänään se kuitenkin jäin vain aikeeksi, sillä kuuluisa tori oli kaivettu ja kuljetettu pois. En tiedä, missä ne maamassat nyt ovat, mutta paljon niitä täytyy olla, sillä torin kohdalla oleva monttu oli valtavan suuri. Sinne vei tie, montun pohjalla mahtui kulkemaan maansiirtokoneita ja autoja ja keltaisin turvaliivein varustautuneet työmiehet näyttivät lego-ukoilta. Montun ympärille oli kolmelta puolelta rakennettu vaneriaita, jossa oli aukkoja katselijoita varten. Ahkerasti mikkeliläiset aukkoja käyttivätkin. Minusta se oli kovin viehättävää. Tuntui kuin kaikki kaupunkilaiset olisivat olleet rakentamassa.

Kirjoja ja joulukuusia

2009-10-29T11:26:00.003+02:00

Joukko WSOY:n kirjailijoita on ryöpyttänyt kustantajaansa ja moittinut nykyjohdon toimintaa. Sanomalehti Keskisuomalainen on haastatellut aiheesta Atena Kustannuksen kustannuspäällikköä Laura Kuitusta, joka hänkin on WSOY:n kirjailijoita. Kuitunen ei ole allekirjoittanut protestikirjettä ja on hyvin tyytyväinen WSOY:n toimintaan. Hänen mielestään kirja-alalla olisi tärkeämpääkin keskusteltavaa kuin messujärjestelyt ja markkinointisuunnitelmat. "Kuulostaa suureelliselta toiveelta, että joka kirjailijalla pitäisi semmoinen markkinointisuunnitelma olla."

Minulla on vain kolmisensataa joulukuusta myytävänä, mutta kyllä minä niille markkinointisuunnitelman laadin jo hyvissä ajoin.

Tuulen lailla vapaa?

2009-10-18T13:31:00.002+03:00

Lyhyen automatkan aikana ajauduin miettimään iskelmälyriikan tavallisimpia kliseitä, kun muutamissa lauluissa kerrottiin tuulen, aaltojen ja lintujen vapaudesta. Aallotko vapaita? Vesihän on rajattu jossain kohden maapalloa olevaan pieneen tai suurempaan monttuun, jossa aallot lyövät rantakiviin uudelleen ja uudelleen sillä voimalla ja vauhdilla, jotka tuuli määrää. Ja tuuliko sitten on vapaa? Ei tietenkään, vaan ilmavirtojen liikkeitä ohjaavat lämpötilaerot ja niiden vaihtelut. Lintujenkin vapaus on kovin vähäistä, kun vietit ohjaavat toimintaa: pariutumaan ja pesimään, lentämään kesäksi Suomeen ja talveksi etelään.

Ihminen seisoo tuulisena päivänä rannalla, katselee kurkien syysmuuttoa ja seuraa, miten aallot nousevat rantahiekkaan ja pakenevat taas takaisin. Hän kadehtii tuulen, aaltojen ja lintujen vapautta, koska tuntee itse olevansa kahlehdittu. Elämä tuntuu olevan täynnä ohjeita, määräyksiä, normeja, lakeja, vaatimuksia... Niitä hän tuskailee, vaikka ennen kaikkea elämä on täynnä vaihtoehtoja, valinnavaraa, risteyksiä. Hän seisoo rannalla ja kadehtii tuulta, aaltoja ja lintuja, joiden ei tarvitse valita monista vaihtoehdoista, ottaa itse vastuuta omasta elämästään.

Ihminen katsoo, miten kurkiaura katoaa metsän taa. Hänkin haluaisi mennä jonnekin kauas, paeta vapauttaan.

Opiskelua kaiken ikää

2009-10-05T13:40:00.002+03:00

Kun aikoinaan nuorena opiskelijana istuin yliopiston luentosaleissa, katselin hiukan säälivästi keski-ikäisiä ja vanhempiakin ihmisiä, jotka siellä istuivat nuorten joukossa. Miksi ihmeessä, minä mietiskelin ja ajattelin, ettei vanhan ihmisen opiskelussa ole mitään järkeä. Samalla tavalla ajateltiin tuohon aikaan yleisemminkin. Kun tuttavaperheen äiti lähti 40-vuotiaana opiskelemaan lähihoitajaksi, häntä paheksuttiin siitä, että hän vei opiskelupaikan joltain nuorelta. Tosiasiassa hän oli itse nuorena antanut opiskelupaikkansa toisille ja mennyt suoraan koulunpenkiltä työelämään.

Monet asiat ovat ensin kiellettyjä, sitten sallittuja ja lopulta pakollisia. Aikuisopiskelussa ollaan jo lähestymässä kolmatta vaihetta. Elämänkulut eivät ole enää niin virtaviivaisia kuin siihen aikaan, jolloin käytiin koulu, opiskeltiin yhteen ammattiin ja pysyttiin siinä eläkeikään asti. Nykyään koulutus kestää pidempään, ammattialoja opiskellaan elämän aikana useita, työpaikat vaihtuvat, töiden ohessa opiskellaan jatkuvasti, osaamista on päivitettävä, välillä pidetään kokonaan taukoa työelämästä jne.

Itse suoritin maisterin tutkinnon 50-vuotiaana. Opiskeluiden oli tarkoitus päättyä siihen, mutta kuinka ollakaan, opiskelen nyt avoimessa yliopistossa aikuiskasvatustiedettä ja suoritan yliopistossa aikuiskouluttajan pedagogisia opintoja. Mutta kunhan saan ne valmiiksi, en enää koskaan opiskele. Ellen sitten... hmm... sosiologia vaikuttaa kovin kiinnostavalta...

Tällä viikolla vietetään Aikuisopiskelijan viikkoa, teemana on luovuus ja innovatiivisuus.

Asvalttimiesten ja alitajunnan öiset puuhat

2009-09-18T13:38:00.003+03:00

Meiltä Jyväskylään ajettaessa on ylitettävä Vaajakosken silta. Kuluneella viikolla kävin opiskelujeni merkeissä Jyväskylässä neljä kertaa, joten tietysti huokaisin raskaasti, kun kuulin, että Vaajakoskella alkaa tienpäällystys maanantaina klo 9. Ajoin paikan ohi hiukan ennen yhdeksää. Työmiehiä liikuskeli jo paikalla, mutta liikenne kulki normaalisti ja tie oli entisellään. Kun iltapäivällä olin kotimatkalla, autot kulkivat kävelyvauhtia, sillä vanha asvaltti oli päivän aikana jyrsitty pois ja siltarakenteiden poikittaisten palkkien ylitys oli tehtävä varo-varo-varovasti. Tiistaiaamuna ruuhkaa ei ollut, mutta edelleen oli ajettava varovasti. Iltapäivällä liikennettä oli taas enemmän, autot ruuhkautuivat jo moottoritiellä ja muutaman kilometrin matkaan kului parikymmentä minuuttia.

Ruuhkassa pinnistelin ajauksiani keksiäkseni jotain hauska. Opiskeluryhmäni oli näet ehdottanut, että kirjoittaisin seuraavaksi päiväksi pienen ohjelmanumeron, jolla ryhmämme esittäytyisi muille ryhmille. Autot seisoivat ruuhkassa ja minun ajatukseni olivat samassa tilassa. Jos joku ajatus syttyikin, se liittyi illan opetukseen, jota olin menossa opiskelupäivän päätteeksi pitämään Joutsaan. Kun sieltä vihdoin puoli kymmeneltä pääsin kotiin, en todellakaan ehtinyt enkä jaksanut miettiä mitään. Kävin saunassa ja painuin nukkumaan. Miettiköön joku muu ohjelmat, minä ajattelin ja vaivuin unten maille.

Seitsemän tunnin unien jälkeen heräsin itsekseni ja kas - minulla oli ohjelman käsikirjoitus selkeänä mielessäni. Ryntäsin tietokoneelle ja kirjoitin kässärin nopeasti talteen, ennen kuin se katoaisi niin kuin unet yleensä aamuisin katoavat. Olin tosi tyytyväinen, että suoriuduin minulle uskotusta tehtävästä. Ja vieläpä hämmästyttävän helposti.

Matka Jyväskylään sujuikin mukavasti, aurinko paistoi eikä sumukaan enää haitannut niin kuin aiempina aamuina. Vaajakoskea lähestyessä varauduin taas epämukavaa ajoon jyrsityllä tiellä ja niihin inhottaviin palkkeihin, mutta kun tulin sillan tuntumaan, en ollut uskoa silmiäni - tielle oli yön aikana ilmestynyt uusi asvaltti!