torstai 30. huhtikuuta 2009

VAPPU

TUIJA: Arrgghhh!
JUSSI: Mitäs luet?
TUIJA: Hesarin Nyt-liitettä. Täällä joku kolumnisti, Perttu Häkkinen, moittii suomalaista vappua, on kuulemma ankea ja väkinäinen ilmapiiri.
JUSSI: Pitäisi varmaan kutsua se meille vapunviettoon.
TUIJA: Ei kiitos, mä en halua meidän pirskeisiin ihmisiä, jotka pitävät ikävää ja moittivat muita siitä, että nämä juhlivat väärin tai väärästä syystä.
JUSSI: Ei kai juhliin mitään erityistä syytä tartte.
TUIJA: Ei niin. Pääasia että on juhlat!

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Sodanjulistus

Ei tämä yllätyksenä tullut. Jo pidemmän aikaa on ilmassa ollut pientä jännitettä: Ei-toivottua reviirin laajennusta, johon olen vastannut häiritsemällä valloitusretkikunnan vihamielisiä liikkeitä ja asemien pystyttämistä. Toimissani olen ollut uupumaton ja tehokas, mutta tänään koin ikävän yllätyksen. Vastapuoli on huomaamattani ehtinyt kaivaa poteroita keskelle minun kulkuväylääni.

Minä olen rauhallinen ja paljon sietävä ihminen, mutta tämä meni jo liian pitkälle. Minulla ei ollut vaihtoehtoja; tuhosin vihollisen bunkkerit parilla reippaalla haravan heilautuksella ja varmistin tuhotyöni lapioimalla päälle hiekkaa. Kieltäydyn ajattelemasta, kuinka monta vihollista tapoin. Kun kirjoitan tätä raporttia, aurinko on jo laskenut eikä rintamalta kuulu mitään uutta, mutta heti aamun valjetessa viholliseni palaavat taisteluareenalle. Niin palaan minäkin.

Oikeastaan on väärin kutsua vastapuolta vihollisiksi. Meillä ei periaatteessa ole mitään toisiamme vastaan, täällä riittäisi tilaa meille kaikille ja viholliseni ovat luonnon kannalta varmasti hyödyllisempiä kuin minä, mutta siltikään en aio suostua siihen, että liiteriin vievälle polulleni tulisi heidän kaupunkinsa kokoinen mutka.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Onnettomuus ja siitä kirjoittaminen

"Suistuen ensin täydessä vauhdissa tien oikeaan laitaan, kääntyen poikittain tielle ja tehden lopulta täyden voltin syöksyi eilen täydessä lastissa ollut linja-auto tieltä uudella Porvoon maantiellä 19 kilometrin päässä Helsingistä."

Noin alkaa Helsingin Sanomien uutinen bussionnettomuudesta. Jos teksti tuntuu kummalliselta, se johtuu siitä, että se on julkaistu 17. elokuuta 1955. Nykyään uutistoimittaja ei mahduttaisi noin paljon asiaan yhteen pitkään virkkeeseen, vaan hän kirjoittaisi useampia, lyhyitä lauseita. Minua tuo vanha uutinen viehättää kielellisesti niin paljon, että olen säilyttänyt sitä siitä lähtien, kun se 2005 julkaistiin Helsingin Sanomien 50 vuotta sitten -palstalla

Hurjasta tilanteesta huolimatta onnettomuudessa oli paljon onneakin, kuten kuvateksti kertoo: "Kuperkeikasta ja hirmuisesta rysäyksestä huolimatta tämän linja-auton matkustajia varjeli sikäli hyvä onni, että heidän vammansa jäivät verraten vaarattomaksi eikä kukaan menettänyt henkeään."

Uutisen viimeinen kappale on hieno näyte sekä toimittajan kirjallisesta kyvykkyydestä että uutiskirjoittamisen tyylistä 1950-luvulla. Samalla se muistuttaa Italo Calvinon ajatusta siitä, että kaikki tarinat viittaavat joko elämän jatkumiseen tai kuoleman välttämättömyyteen.

"Onnettomuusauto oli kolarin jälkeen kyljellään kiviröykkiössä kymmenisen metriä korkean kallion juurella. Bussi oli kauttaaltaan rikkoontunut. Istuimia oli irronnut ja osa irtonaisista tyynyistä lojui ojanreunalla. Mukana olleiden omaisuutta oli hajallaan veristen istuinsuojusten ja lasinsirpaleiden keskellä sekä autossa että ulkopuolella. Pientareella lojui valkoinen naisen höyhenhattu ja pari vihreitä korkeakantaisia kenkiä rapuja sisältävän paperikassin vierellä."

torstai 16. huhtikuuta 2009

Iloista urheilujuhlaa

En seuraa jääkiekkoa, mutta keskisuomalaisena iloitsen suuresti siitä, että JYP voitti ensimmäisen mestaruutensa. Ratkaiseva ottelu käytiin tiistai-iltana Oulussa, minkä jälkeen riemu repesi Jyväskylässä. Ja sekös joitakin harmitti! Pelaajien hienoa suoritusta ja fanien iloa mitätöivät kommentit ovat onneksi olleet vähemmistönä, mutta ovat sitäkin mielenkiintoisempia, sillä niitä eivät ole esittäneet muiden joukkueiden kannattajat vaan ihmiset, joita jääkiekko ei lainkaan kiinnosta.

Sen vielä ymmärrän, etteivät kaikki ole kiinnostuneita urheilusta, mutta sitä en käsitä, miksi toisten ilo ja voiton hehkutus herättävät ärtymystä. Kuvitelkaa niitä tunne-elämyksiä, joita jääkiekko on kauden aikana sekä pelaajille että katsojille tarjonnut! Kuvitelkaa se ilo, jota koko kauden hyvin pelanneen joukkueen voitto on tuottanut! Onko sellaisia tunteita muka liikaa? Lapsena ja nuorena seurasin ahkerasti MM-jääkiekkoa televisiosta. Mieleen on jäänyt Neuvostoliiton pelaajien ilmeettömät kasvot maalin syntyessä ja otteluvoiton jälkeen. Jopa jäyhät miehet meidän tuvassa ymmärsivät, että jotain oli pielessä; kyllä ihmisen on saatava iloita, kun on sen hetki.

Jääkiekko on leikkiä ja juuri sen takia niin tärkeää. JYP:n mestaruudesta ärsyyntyneet ihmiset muistuttavat aikuisia, jotka hermostuvat lastenhuoneesta kuuluvasta iloisesta mekastuksesta ja ehdottavat meluisan riemun tilalle lukemista, sillä viisas aikuinen uskoo tietävänsä, mikä on hyvää ja arvokasta.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Tohtori House

Tv-sarjan päähenkilö, tohtori House, mieluummin ratkoisi vaikeita lääketieteellisiä ongelmia kuin hoitaisi rutiinitöitä. Sarjan eräässä jaksossa häntä muistutetaan kirjoittamatta jääneistä potilaskäyntitiedoista. Sarkastisista vastauksistaan tunnettu tohtori perustelee laiminlyöntiään vetoamalla itse Danteen. ”Kirjoittaa se mikä jo tiedetään. Dantesta se olisi tarkoituksetonta.”

Paikkansa pitävillä, faktoihin pitäytyvillä potilastiedoilla on taatusti tärkeä asema terveydenhuollossa, mutta olisiko esimerkiksi elämäkertakirjallisuuden kirjoittajilla syytä ottaa opikseen tohtori Housen ajattelusta? Kirjoittaa niin, ettei juutu faktoihin vaan menee komeasti yli, ohi, pitkälle.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Pääsiäiskeskustelu

JASU: Äiti, miksi on pääsiäinen?

TUIJA: Pääsiäisenä juhlitaan kevään saapumista. Lumet sulaa, ruoho alkaa vihertää, muuttolinnut saapuu…

JASU: Niin ja Jeesuskin kuoli.

TUIJA: Niin no...

JASU: Et sä tiedä että se kuoli?

TUIJA: Olen tainnut joskus jotain kuulla mut…

JASU: Ope sanoi, et se heräsi henkiin, mutta iskä on sanonut, ettei voi enää herätä, jos on ihan oikeasti kuollut.

TUIJA: Kumpaa sä nyt uskot?

JASU: Iskää.

TUIJA: Miksi?

JASU: Kun se on mies ja miehet tietää nää asiat niin paljon paremmin.

TUIJA: (huokaisee) Voi luoja!

JASU: Mitä?

TUIJA: Ei mitään. Missäs se iskä on, menen vähän juttelemaan...

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Uutta luksusta

Aitta-arkistostani tarttui mukaani Helsingin Sanomien Kuukausiliite 3/1997, jossa on Hans Magnus Enzensbergerin artikkeli Muistumia ylellisyydestä. Luksus ennen ja nyt. Hänen mukaansa luksuksen suhteen on tapahtumassa ironinen käänne. Kun luksus on tähän asti tarkoittanut yletöntä tuhlailua, jonka on ollut tarkoitus näkyä myös ulkopuolelle jääville, uusi luksus on minimalismia, vähentämistä, luopumista, näkymättömäksi muuttumista. Kun kaikilla on kaikkea, tavoittelemisen arvoisiksi tulevat ne, joihin harvalla on varaa: aika, huomio, tila, rauha, ympäristö, turvallisuus.

Luettelosta ei pidä tehdä sitä päätelmää, että esimerkiksi työttömän runsas vapaa-aika olisi silkkaa ylellisyyttä, sillä se ei ole hänen oma valintansa. Ajankäytössä tärkeintä olisi saada itse päättää, mihin aikansa kuluttaa. Huomion kannalta tärkeää olisi vaientaa informaatiotulvan kohina ja päättää itse, mitä haluaa nähdä, kuulla, tuntea ja tietää eli mihin huomionsa kiinnittää. Itse lisäisin tähän aivan toisen puolen huomiosta: miten ylellistä onkaan se huomio, jonka kiireisessä menossa lapsi saa vanhemmaltaan, sairas hoitajaltaan, koululainen opettajalta, puolisot toisiltaan.

Tilan puute näkyy tietenkin kaupungeissa, mutta myös kodeissa, joissa on tilaan nähden mielettömästi tavaraa. Miksi kodit sisustuslehdissä näyttävät niin ylellisiltä? Koska niissä ei ole liikaa tavaraa. Turhien tavaroiden hävittäminen on mielestäni helpoin ja nopein keino parantaa elämänlaatua.

Ylellisyysluetteloa tutkiessani huomaan eläväni todella ylellisesti. Ja kun näin sanon, kaupungissa elävä seuraava ikäpolvi luo minuun ymmärtäväisen mutta hiukan säälivän katseen.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Talven selkä taittuu

Kasvihuoneen ovi oli avautunut, luultavasti tuulen myötämielisellä avustuksella. En suostunut vielä luopumaan talvesta, joten suljin oven ja palasin työhuoneeseeni. Yritän kirjoittaa, siristelen silmiä, sillä aurinko häikäisee kulman takaakin. Kaihdin on laskettava alas, melkein nolottaaa.