perjantai 27. heinäkuuta 2012

Miten menee?

Pihasaunasta hävisi sähköt, kamera putosi asvaltille, pakastin hajosi ja yläkerrasta on valunut vettä alakertaan seiniä pitkin. Mutta ei mitään hätää; metsät ovat täynnä marjoja, eikä taivas tänäänkään tippunut päälle, joten kiitos kysymästä, hyvin menee.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kenen kuvia?

Kieltämättä oli hiukan outo tunne, kun sain kadottamani kameran takaisin ja huomasin, että kuvia oli selailtu. En oikeastaan paheksu sitä, että kameran löytäneet ja/tai sitä muuten hetken hallussaan pitäneet ovat katselleet sisältöä, sillä se on yksi tapa yrittää selvittää kameran omistaja. Ja  onhan pelkkä uteliaisuus inhimillistä ja ymmärrettävää. Tutut ihmiset olisivat varmasti nopeasti voineet päätellä kameran omistajan, vieraat ovat voineet vain tehdä päätelmiä. Ja mitä he ovat nähneet, mitä näkemästään päätelleet? Mitään arveluttavaa ainesta muistikortilla ei ole, ellei sellaisiksi luokitella kahta alastonkuvaa: toisessa on Wienissä kuvattu näyttelyjuliste, toisessa pelkkään virheään maaliin verhoutunut tanssitaiteilija. Enemmän kummastusta kameran löytäjissä ovat voineet aiheuttaa kuvat viemärikansista, työkaluista, romuista ja kaaosmaisista varastoista. Seesteisempään aineistoon kuuluvat puutarha, juhannuskokko, nuotioillat. Kuvien katselija on pian voinut päätellä, että kameran omistaja asuu maalla ja hoitaa puolivilliä puutarhaa, kasvihuoneessa on tomaattia, puutarhan takana alkaa metsä. Talo tuntuu olevan erityisen tärkeä, sillä sitä on kuvattu sisältä ja ulkoapäin. Matkoilla on koluttu keskieurooppalaisia kaupunkeja, käyty näyttelyissä ja istuttu konserteissa. Suomalaisesta kesästä on  nautittu ainakin yhden sisävesiristeilyn ja mölkynpeluun verran. Muistikortilla on myös yksi video, jossa musta amstaff hakee sille heitetyn kapulan eikä päästä siitä irti.

Nyt kun kameran kadottamisesta ja löytymisestä on kulunut jo useita päiviä, asia alkaa menettää merkitystään, enkä enää hirveän paljon ajattele sitä, että joku on päässyt tunkeutumaan yksityisyyteeni, niihin romuvarastoihin.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Onneksi olkoon?

Mihin sitä silmänsä ja korvansa laittaa, kun odottaa kirkossa konsertin alkua, ja puheliaita ihmisiä on joka puolella. Edessäni istui kolmen naisen ryhmä. Heidän viereensä tuli harmaatukkainen mies vaimonsa kanssa. Mies huomasin kolmen naisen ryhmästä tutut kasvot, ojensi kätensä, tervehti ja sanoi iloisesti, että onneksi olkoon! Nainen soperteli hiukan hämmentyneenä epämääräisen vastauksen, eikä enempää keskustelua syntynyt. Epäilin, oliko mies mahtanut erehtyä henkilöstä, kun eivät onnittelut oikein uponneet.  Konsertin väliajan jälkeen, kun ihmiset palasivat takaisin penkkeihinsä, harmaatukkainen kääntyi taas vieressä istuvien puoleen ja kysyi tutulta naiselta reippaasti, että miten se kesä on sujunut. Nainen kertoi sen sujuneen surullisissa merkeissä. Harmaatukkainen kysyi syytä, ja nainen kertoi jonkun läheisen kuolleen (todennäköisesti aviomies, mutta en kuullut sitä aivan varmasti.) Nyt oli harmaatukkaisen vuoro hämmentyä. Hetken kuulemaansa mietittyään hän alkoi sitten kertoa viimeistä muistoaan vainajasta, ja tilanne vapautui. Onnittelujen syy jäi minulle epäselväksi.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kenkä

Jos kenkä keksittäisiin nyt, ensin se kiellettäisiin, sitten sallittaisiin ja lopulta tehtäisiin pakolliseksi. Prosessiin kuuluisi vilkas keskustelu kengän tarpeellisuudesta, hyödyistä ja haitoista. Monenlaiset asiantuntijat pohtisivat muuan muassa sitä, minkä ikäisenä ihminen voisi alkaa kenkiä käyttää ja mistä materiaalista kengät olisi paras valmistaa. Myös kenkien käytön etiketti saisi useat tapakouluttajat kertomaan näkemyksiään siitä, millaisissa tilaisuuksissa kannattaa käyttää kenkiä ja minne on paras mennä entiseen tapan avojaloin. Erityisen paljon keskustelua herättäisi kysymys siitä, onko sopivaa tehdä naisille ja miehille erilaisia kenkiä. Useimmat eivät näkisi siihen mitään syytä, mutta esteetikot vaatisivat naisille korkeita korkoja, jotta sääret näyttäisivät kauniimmilta, ja monien mielestä korkeilla koroilla naiset voisivat mukavasti vähentää pituuseroaan miehiin nähden. Nämä näkemykset tietysti herättäisivät kiivaita vastaväitteitä; naisten ei tarvitse kulkea korkeissa koroissa vain muita miellyttääkseen, ja miesten kanssa on parempi pärjätä älyllä kuin keinotekoisilla fyysisillä ominaisuuksilla. Olisi varmasti heitäkin, joiden mielestä korkeat korot kuuluisivat juuri miehille korostamaan heidän valtaansa. Kiivaan keskustelun varjossa kenkätehtailijat toisivat markkinoille uusia malleja, ja kuluttajat päättäisivät jaloillaan, mikä kenkä olisi se paras kenkä. Edelläkävijöillä olisi pian useita pareja, mutta monet pärjäisivät yksillä ja samoilla kengillä vuodesta toiseen ja joku vastarannankiiski kieltäytyisi laittamasta mokomia luonnottomia koteloita jalkoihinsa.