torstai 30. syyskuuta 2010

Sivusta seurattua

Tapahtui eilen eräässä eteläsavolaisessa "halpahallissa".

Noin kuusikymppinen mies astui kauppaan, meni kassalla olevan naisen luo ja näytti kädessään olevaa taskulamppua.

Mies: Kukahan vastaa näiden huolloista?
Kassa: Mitä...?
Mies: Minä ostin täältä tällaisen lampun mutta tämä oli valmiiksi rikki.
Kassa: Onko teillä kuittia?
Mies: Pitäisikö olla?
Kassa: Tuotteella on palautusoikeus, mutta pitää olla kuitti.
Mies: Eihän minulla sitä ole. Mutta tämän saa varmaan kuntoon kun vaihtaa uuden polttimon.
Kassa: Onkohan meillä polttimoita?
Mies: Minä en tiedä onko teillä.
Kassa: Kysykääpäs Pirjolta.
Mies: Kukahan se sellainen Pirjo on?
Kassa: Tuolla tuo punatakkinen.

Mies meni myymälään peremmälle ja löysi hyllyjä täyttävän punatakkisen myyjän.

Mies: Tähän pitäisi saada uusi polttimo. Voisitte varmaan sen vaihtaa kun en minä osaa.
Myyjä: Meillä ei ole polttimoita, teidän pitää mennä sähkötarvikeliikkeeseen, siellä vaihtavat.

Myyjä jatkoi töitään. Mies oli sanaton ja seisoskeli hetken kaupassa kuin seuraavaa askelta miettin, mutta lopulta poistui rikkinäinen lamppu kädessään kaupasta.

Minua kyllä kummastuttaa, jos kauppa voi myydä valmiiksi rikkinäisen tuotteen ja kuitin puutteessa vetäytyä vastuusta. Ja olisiko ollut liian vaivalloista myyjiltä ottaa se lamppu ja tutkia, mikä siinä mahdollisesti oli vikana? En tiedä, onko kyseisen kauppaketjun asiakaspalvelusta jotain sisäisiä ohjeita, mutta ensi alkuun ainakin kyseisen myymälän työntekijöiden kannattaisi omaksua tärkeä ajatus sadun Ihaa-aasilta: Pientä huomaavaisuutta, vähän välittämistä, ei siinä muuta tarvita.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Fengshui - hui hui!


Keskisuomalaisen asuntoextra-liitteessä 18.9.2010 esitellään koti, joka on sisustettu fengshui-periaatteiden mukaisesti: avaruutta ja valoa, yhtenäinen värimaailma, eläviä kasveja, kotieläimiä, virtaavaa vettä, musiikkia, kristalliruunuja. Ei kaktuksia, joissa on sotaisat piikit, ei bonsaipuuta, ei kuihtuneita kukkia.

Löytyy fengshuista ainakin yksi sellainen asia, jonka varmaan jokainen kodinsisustaja vaistoaa ilman mitään oppejakaan: selkää ei saa kääntää ovelle päin eli työpöydän ääressä työskentelevän pitää nähdä ovelle. Monet myös tuntevat, että sotku ja liiallisten tavaramäärien pursuaminen kaikkialla kodissa aiheuttaa epämukavuutta. Sen sijaan ajatukset energiavirtauksista, pahojen henkien karkottamisesta kristallien avulla ja yinin ja yangin tasapainosta muistuttavat, että eräänlaisesta taikauskosta tässäkin opissa on kyse. Ja miksi kiinalaiseen kosmologiaan perustuva rakentamisajattelu olisi jotenkin parempi kuin meidän suomalaisten oma rakentamisperintö? Erityisesti vanhoissa taloissa minulle tulee usein heti sisään astuessa kokonaisvaltainen hyvänolon tunne, joka johtuu siitä rakennuksesta, huonejärjestyksestä jne. Silloin tekee mieli vain kuljeskella ja katsoa, ahmia sitä taloa joka aistilla, tuntea sen elävyys. Monta taidenäyttelyäkin olen menettänyt, kun teosten sijasta olenkin katsellut vain taloa ja huoneita ja nauttinut niistä.

Lehtijutun mukaan fengshui-kodissa saa olla paljon kuvia, mutta seinälle ripustetut taulut pitäisi pitää vinossa, jotta pahat henget eivät pysty istumaan niiden päällä vaan liukuvat alas. Hoh-hoijaa! Mistä ne pahat henget ovat sinne taulujen päälle tulleet? Miksi ne viihtyvät juuri siellä? Minne ne liukuvat?

Kuvassa olevat akvarellit ovat meidän seinältä. Lienee viisainta pitää ne suorassa, etteivät pahat henget tipahda sohvalla istuvan niskaan.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Tietovuotoja

Uutiset ovat kertoneet Jyväskylän yliopistossa sattuneesta mokasta, jossa opiskelijoiden nimiä henkilötunnuksineen päätyi nettiin koko maailman katsottaviksi. Tosin noista tiedoista kiinnostuneita ei kai lopulta kovin monta ollut.

Tapaus sai minut kipaisemaan aitanvintille ja penkomaan sinne heittämiäni vanhoja papereita ja kirjoja. Ja sieltä se löytyi: Jyväskylän yliopiston opiskelijaluettelo lukuvuonna 1977-1978. Julkaisija Opintoasiaintoimisto. Paksuhko punertavakantinen moniste sisältää niiden 6277 opiskelijan tiedot, jotka tuona lukuvuonna opiskelivat Jyväskylän yliopistossa. Monisteen alussa on taulukoita: opiskelijamäärät tiedekunnittain, lääneittäin ja kuntamuodoittain jne. Opiskelijoiden kotikuntatilastoista selviää muun muassa, että tuonna vuonna kotikunnastani Hankasalmelta oli JY:ssä 45 opiskelijaa. Jyväskylässä oli kirjoilla 1416 opiskelijaa, Jyväskylän maalaiskunnassa 162 ja Kärsämäellä ja Savukoskella kummassakin yksi opiskelija. Tilasto antaa hyvän kuvan siitä, mistä opiskelijat Jyväskylään tulivat. Tuohon aikaan opiskelu ei näet ollut riittävä peruste vaihtaa henkikirjoituskuntaa, joten opiskelijat pysyivät usein valmistumiseensa saakka kirjoilla kotikunnassaan.

Tilastojen jälkeen moniste sisältää luettelon, jossa on jokaisen opiskelijan kohdalla ensimmäisellä rivillä suoritettu tutkinto, sukunimi, etunimi (puhuttelunimi h a r v e n n e t t u n a), osoite opiskelupaikkakunnalla, postinumero, puhelinnumero. Toiselle rivillä on aikaisempi sukunimi, henkilötunnus, tiedekunta, ylioppilaaksitulovuosi, nykyiseen tiedekuntaantulovuosi ja -lukukausi, läsnäolo/poissaolo numerokoodina, opintojen tarkoitus, pääaine, kotiosoite, postinumero, puhelinnumero.

K: n kohdalta löydän omat tietoni. Opiskelupaikkakunnan osoitteeni on tuolloin ollut Taitotiekantiellä, ja siellä Kortepohjan ylioppilaskylässähän minä asuin koko opiskeluaikani. Opintojeni tarkoitukseksi on merkitty ylempi korkeakoulututkinto, ja koodinumero 105 tarkoittaa, että suomen kieli on tuolloin ollut pääaineeni. (En minä kyllä koskaan siitä ylempää tutkintoa suomen kielestä suorittanut, vaan alemman tutkinnon tehtyäni häivyin yliopistosta ja vasta paljon myöhemmin palasin sinne tekemään maisterin tutkinnon, kun olin voinut vaihtaa pääaineeksi kirjoittamisen.)

Luettelosta näkyy kaikenlaista: Helena asui ylioppilaskylässä samassa talossa kuin minä mutta yhtä kerrosta ylempänä, Leena oli hänen kämppäkaverinsa, 13 Kärkkäistä opiskeli JY:ssä ja tuleva mieheni asui vielä Vellamonkadulla.

Mistä tämä luettelo on peräisin?

Opintoasiaintoimiston asiakastilan roskiksesta, jonne niitä oli ilmeisen tarpeettomina viskattu. Minä ja muistaakseni joku muukin (Helena?) nappasimme tietysti sellaisen mukaan, sillä olihan siitä mukava tarkistaa ihastusten kotipaikat ja kavereiden syntymäpäivät.

Mitä tästä opimme? Netin tietovuodot valuvat lopulta bittiavaruuteen mutta aitan vintille päätynyt moniste ei katoa koskaan.

torstai 2. syyskuuta 2010

Näytelmä on valmis, ohjaaja voi mennä - mutta ei se mene!

Tammikuussa aloitettu harjoittelujakso päättyi viikko sitten, kun käsikirjoittamani ja ohjaamani näytelmä Pikkukaupungin aarteet pääsi ensi-iltaan Teatteri Kuhauksessa. Yleisön ja kriitikoiden kommenteista päätellen olemme onnistuneet todella hyvin ja minun pitäisi kulkea rinta rottingilla, mutta oloni on oikeastaan aika haikea - enää kolme esitystä ja sitten tämä juttu on ohi.

Minun työni loppui oikeastaan jo ensi-iltaan, sillä esitykset ovat aina näyttelijöiden ja yleisön juhlaa, ohjaaja on sivuhenkilö. Käyn kuitenkin katsomassa kaikki esitykset, sillä minusta on kovin kiehtovaa seurata, miten yleisö reagoi ja miten esitys kerta kerralta muuttuu. Ensi-illassa jännitin niin, että lihakset olivat vähällä krampata, mutta myöhemmin olen osannut ottaa rennommin, sillä tiedän toki, että näyttelijät hoitavat homman mallikkaasti. Minä taidan olla vähän ylpeä heistä ja tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan tehdä näin mieluisia hommia.