keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Muukalainen

Viime kesänä puutarhan reunaan ilmestyi outo kasvi. Ensin näkyi yksi, kohta toinen, pian jo kolmas... Nukkapintainen ja hyvin pehmeälehtinen kasvi oli kauneudestaan huolimatta  niin outo, että epäilin sen karanneen jonkun puutarhasta ja pian käyvän riesaksi ja valtaavan koko pihan. Onhan niin paljon ollut puhetta vieraskasveista, joiden ei pidä antaa levitä holtittomasti. Niinpä jätin ihailut ja ihmettelyt sikseen ja nyhdin kasvit juurineen pois sitä mukaan kun niin ilmestyi. Tähän kevääseen mennessä olin unohtanut koko jutun, kunnes äkkäsin taas yhden pilkistivän ruohon seasta. Nyhdin sen irti. 

Kun viime viikolla kävin Kangasniemellä Tuomiojan tarhalla ja nousin autosta, katseeni osui vanhan navetan seinustalla olevaan perennapenkkiin. Ja kas, siellähän se oli. Nyppäsin siitä lehden, näytin sitä puutarhurille ja sain tietää, että kyseessä on nukkapähkämö, ihan oikea perenna, joka ei missä tahansa viihdy. Meille se oli ilmeisesti tullut siemeninä Tuomiojan tarhalta ostettujen saskatoonien mukana, katsonut pihamme mieluisaksi ja päättänyt asettua. Ja minä onneton olin sen jo hävittänyt. Kotiin palattuani kyllä kuljin pihalla toiveikkaana ja odotin, että vielä jostain nukkapähkimö nousisi, mutta eipä noita enää näkynyt.

Mitä tästä opimme? Ei pidä suhtautua muukalaisiin vihamielisesti.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Työnantajana

Helsingin Sanomien päätoimittaja Riikka Venäläinen valitti kolumnissaan kuukausi sitten,  miten mahdottoman hankalaa yksityisen ihmisen on hoitaa työnantajavelvollisuuksiaan kotiapua palkatessaan. Sama valitus jatkui Hesarissa 4.6. Toimittaja Janne Toivonen aloittaa juttunsa väitteellä, että kun tavallinen mattimeikäläinen hyppää työnantajaksi, astuu melkoiseen suohon. Jutun mukaan remontin voi teettää helpolla tavalla vain palkkaamalla työhön yrityksen tai osuuskunnan. Sen sijaan verokortillisen työntekijän palkkaaminen tarkoittaa monia lomakkeita ja viranomaisia, tuhat klikkausta, ammattitermejä, eri luukkuja... Pelkästään juttuun liitetty kaaviokuva antaa niin kauhistuttavan kuvan työnantajavelvollisuuksien hoitamisesta, että moni voi luulla, ettei kannata edes yrittää. Juttuun liittyvässä kommentissa päätoimittaja Venäläinen kertoo saaneensa aiemmasta kolumnistaan paljon palautetta ihmisiltä, jotka ovat turhautuneet työnantajabyrokratiaan. Jollekin rehtorille kaikki on ollut niin vaikeaa, että hän on päättänyt jatkaa pimeää työllistämistä. Mielestäni kummallisinta on väitteet Palkka.fi-palvelun vaikeudesta. "Palvelun käyttö vaatii perehtymistä", Hesari kertoo, ja joku "yliopistoprofessori" sanoo, että verkon hyvää tarkoittavat palvelut eivät ole koulutetullekaan ihmiselle riittävän ymmärrettäviä.

Hetkinen!

Otetaanpa päätoimittaja Venäläinen, toimittaja Toivonen, rehtori ja yliopistoprofessori kuviteltuun työpaikkahaastatteluun.

Haastattelija: Miten suhtaudutte uusiin tehtäviin?
Vastaajat:  Emme halua mitään liian vaikeaa, oikeastaan haluamme vain helppoja tehtäviä.
Haastattelija: Tässä työssänne joudutte kuitenkin kohtaamaan vaikeitakin haasteita.
Vastaajat: Toivottavasti joku tekee ne meidän puolestamme, emme missään nimessä haluaisi perehtyä uusiin asioihin, varsinkaan, jos ne ovat liian vaikeita.

Olen viime vuosina itse työllistänyt yhtä henkilöä tilapäisesti, enkä missään vaiheessa ole kokenut työantajavelvollisuuksien hoitamista vaikeaksi.  Tietysti ensimmäisellä kerralla Palkka.fi-palveluun perehtyminen vei hiukan aikaan, mutta niinhän uudet asiat aina vievät. Ennemminkin olen ollut yllättynyt ja helpottunut siitä, että homma hoituu niin näppärästi ja nopeasti. Ja varsinkin olen kokenut aitoa iloa siitä, että olen oppinut jonkun uuden asian. Ajattelu, pohdinta ja ongelmanratkaisu on oikeasti kivaa!

Miksi siis nuo koulutetut, aikuiset ihmiset haluavat niin kovasti - ja mielestäni osin jopa väärin perustein -  korostaa työnantajavelvollisuuksien hoitamisen vaikeutta? Eivat kai he hae ymmärrystä sille, että maksavat tai ovat maksaneet palkkoja pimeästi?

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Nato

Suomalaispoliitikot ovat kovasti suivaantuneet venäläiskenraalin näkemyksistä, joiden mukaan Suomen Nato-yhteistyö uhkaa Venäjän turvallisuutta. Mitä tuosta suuttumaan! Kenraalillehan voisi sanoa, että ei mekään (Suomen kansa!) olla siitä Natosta niin innostuneita, joten olkaa huoleti. Oma Nato-kantani varmistui viime tammikuussa, kun vierailin Naton päämajassa Brysselissä. Ostin sieltä pari korttia ja postitin ne perheemme sivareille, joista toinen oli juuri aloittanut palveluksensa ja toinen on sen jo pari vuotta sitten suorittanut. Kirjoitin kortteihin nimet ja osoitteet kadun ja kaupungin tarkkuudella, mutta taisin unohtaa merkitä maan, sillä jonnekin ne välille jäivät. Jos ei Nato saa selville, missä on Jyväskylä, ei sen varaan kannata maamme turvallisuutta laskea:)