tiistai 26. heinäkuuta 2011

Konstaapeli Saarinen

Maanantaina meille tuli kylään pari tuttavaa. Raivasin pöydältä enimmät tavarat ja katoin siihen kahvimukit. Kesken kahvittelun huomasin, että pöydälle oli jäänyt ruskea, hiukan rypistynyt kirjekuori, jonka päällä luki selkeällä käsialalla Konstaapeli Saarinen. Vieraamme saattoivat  nähdä nimen ja tittelin selvästi, ja aika usein he kuorta vaivihkaa vilkaisivatkin. Odotin  sopivaa tilaisuutta kertoa, mikä kuori oli kyseessä, mutta juttu polveili muissa asioissa niin vilkkaasti, ettei siitä niin vain  voinut siirtyä kuoreen ja konstaapeliin. Luulevatkohan he, että olen joutunut jollain lailla tekemisiin poliisin kanssa, minä pohdiskelin, kun vieraat eivät malttaneet olla vilkuilematta kuorta mutta eivät myöskään rohjenneet kysyä siitä mitään. Ja miksi minun pitäisi mitään kertoa, minä lopulta päätin ja niin jäi vieraille selviämättä konstaapeli Saarisen tapaus.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Marjastusta

Sanko kolisee pyöränsarvissa, sora rapisee polkupyörän renkaiden alla, matka joutuu ja mielessä elää varovainen toive edes pienestä saaliista. Ohitan koivutaimikon, jota oranssipukuiset metsurit raivaavat. Tie haarautuu, mutta reitti on tuttu ja tiedän, kumpi suunta pitää valita. Lopulta olen perillä. Nostan pyörän matalan ojan yli, vähän niin kuin piiloon, ettei kukaan huomaa minun olevan täällä. Näissä metsissä on kyllä todennäköisempää tavata hirvi kuin ihminen. Siemaisen vähän kivennäisvettä ja lähden sitten tarpomaan eteenpäin. Aurinko on vielä matalalla, näillä helteillä liikkeellä on oltava heti aamusta tai vasta illalla. Päivät vietetään leijonan lailla varjossa. Ensimmäiseksi huomaan valtavat juolukkakasvustot. Koiranmustikoiksi niitä lapsuudessani sanottiin, eikä niitä koskaan kerätty eikä syöty. Nyt tekee mieli poimia niitä sanko täyteen, mutta maltan mieleni; niitä varten teen uuden reissun myöhemmin. Sammaleella näkyy runsaasti karpaloiden raakileita. Tänne kannattaa siis tulla vielä myöhään syksyllä tai keväällä heti, kun lumi on sulanut. Löydän ensimmäisen lakan ja poimin sen sankoon. Myös mustikoita on siellä täällä, mutta niitä ei kannata tulla keräämään tänne; oikeat mustikkamaat ovat toisaalla. Löytyy toinenkin lakka. Sen pistän suoraan suuhun, vaikka ei tuore lakka minulle erityisemmin maistu. Hilloa sen olla pitää. Maastossa näkyy runsaasti askelten painaumia. Hirviä täällä ainakin liikkuu, ehkä karhujakin. Usein neuvotaan, että metsässä pitäisi meluta, jotta karhut kaikkoaisivat, mutta en ole sitä tapaa omaksunut. Luotan siihen, että oksat rasahtevat askeltani alla sen verran, että läsnäoloni tulee metsänväen tietoisuuteen. Tuolla on jo useampikin lakka. Tästä taitaa tulla ihan hyvä päivä.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Puutarhakuulumisia

Tämä kesä on poikennut monesta aiemmasta siinä, että en ole opiskellut enkä ohjannut teatterissa. Siitähän tulee hirveän paljon aikaa ja ajatuksille tilaa, joten olen täydellä innolla ehtinyt nauttimaan kasvimaan, kasvihuoneen ja puutarhan hoidosta. Tosin se ei tarkoita sitä, että pihamme sopisi puutarhalehden kansikuvaan, sillä kun kotia ympäröi kolmelta puolelta metsä ja yhdeltä puolelta koiranputkea, maitohorsmaa ja niittyleinikkiä kasvava peltomaa, pihakin on luonteeltaan lähempänä villiä luontoa kuin järjestystä. Kun kurkkupenkkiin ilmestyy unikko, se saa siinä kasvaa, ja päivänkakkaroilla ja muille luonnonkukilla on tärkeä paikkansa puutarhassakin. Mietin jopa, miten saisin kuusiviljelmän reunamilla kasvavan lehtovirmajuuren leviämään puutarhaan.

Myös kirjoittamisessa on ihan uusi vauhti päällä, mutta siitä ei sen enempää; en vain osaa/uskalla jakaa keskeneräistä työtä . (Ja samalla olisi hirvittävä halu puhua siitä näytelmästä, mutta tiedän, että se olisi tuhoisaa kirjoittamisprosessin tässä vaiheessa . Ehkä palaan aiheeseen joskus myöhemmin.)

Kasvimaalla olen iloinnut erityisesti siitä, että punajuuri iti niin hyvin,että taidan pitkästä aikaa saada siitä kunnon sadon. Samoin persiljan kanssa on viime vuosina ollut ongelmia, mutta nyt sitä on kasvamassa noin viiden metrin penkki, joten pitäisi riittää. Pavuistakin odotan hyvää satoa, mutta lantusta ja nauriista ei tule ylituotantoa, siitä pitivät kirvat huolta, vaikka kasvustot olivat harson alla!  Ensi keväänä pitää varmaan levittää ensin harso  ja mennä sen alle siemeniä kylvämään, etteivät tuholaiset ehdi mukaan. 

Itse kasvatetut tomaatintaimet näyttivät keväällä kovin heiveröisiltä, kun istutin ne kasvihuoneeseen, mutta siellä ne nyt vankkoina kasvattavat raakileita oksillaan ja ovat kaikin tavoin onnellisen oloisia. Aamuisin menen heti herättyäni paljasjaloin kasteisen nurmen yli toivottamaan tomaateille hyvää huomenta ja iltaisin on tietysti vuorossa hyvän yön toivotukset. Helteisinä päivinä puutarhatyöt on paras tehdä aamuvarhain tai illalla. Kuumimmat tunnit on syytä istua patiolla varjossa ja kirjoittaa. Välillä voi nostaa katseen kukissa ahkeroiviin hyönteisiin tai taivaalla liiteleviin pääskysiin ja olla ajattelematta mitään. Sitten taas naputtelemaan konetta.