sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Joulupuu on rakennettu

Tänä vuonna olin viidettä kertaa myymässä kuusiamme ja täytyy todeta, että mukavaa oli jälleen kerran, kiitos ihanien asiakkaiden. Suurin osa oli tuttuja aiemmilta vuosilta, mutta myös uusia ilmaantui. Mieleen jäi muun muassa kaksi hilpeää miestä, jotka tulivat kuusiostoksille alkuillasta. Ennen kuin ehdin esitellä yhtäkään kuusta, toinen heistä osoitti reunimmaista, melko kookasta puuta ja sanoi ottavansa sen. Kaupat tehtiin. Mies selitti, että he ovat baarista tulossa ja vievät kuusen vaimolle. Kysyin, onko kuusi vaimolle yllätys.
- Yllätys tämä oli minulle itellekin, mies naureskeli ja nosti kuusen harteilleen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti oli hyvä joulukuusi kauppavuosi. Voisinko toivoa, että kirjoittaisit laajemmin joulukuusi asiasta. Kauppiaan asemasta, asiakkaiden toivomuksista, kuusen asemasta joulussa, mielipiteistä kuusen ostoissa, jne. Kiitos

marita kirjoitti...

Joo, kuusikauppa sujui mukavasti. Enemmänkin olisi myyty, jos olisi kuusia ollut, sillä Jyväskylän seudulla näytti olevan vähemmän kuusikauppiaita kuin edellisvuosina.

Täytin pyyntösi ja kirjoitin kuusikaupasta enemmänkin. Voit vielä kysellä lisää, jos en kaikkea osannut valaista. Joulun tietämillä olen tietoisesti varonut puhumasta kuusista, sillä pelkään, että väsytän ihmiset aiheella, joka itsellä on päällimmäisenä. Mukava, että kiinnostustakin aiheeseen löytyy:)