maanantai 14. joulukuuta 2009

Mitä pojat tekevät piparitaikinalla?

Keskisuomalainen uutisoi 11.12. , että koululaiset, etenkin pojat, ovat edellisviikolla hamstranneet piparitaikinaa niin paljon, että pakastealtaat ovat loppuviikosta ammottaneet tyhjillään ja taikinaa on pitänyt tilata lisää. Lehti on haastatellut yhtä Siwan myyjää, joka arvelee, että villitys on jo ohi, sillä haastatteluviikolla koululaisia ei ole enää taikinaostoksilla näkynyt.

Mitä oikein on tekeillä? minä ihmettelin pienen jutun luettuani. Joutuvatko koululaiset itse ostamaan taikinan saadakseen kotona leivottuja pipareita? Leipovatko he kukin omat piparinsa vain kokoontuuko kaveriporukka piparitalkoisiin? Leipovatko he lainkaan? Kenties syövät pelkkää taikinaa? Voiko piparitaikinalla tehdä jekkuja?

Keskisuomalaisesta en saanut vastauksia, mutta mystinen taikinajuttu selvisi joulukuun MikroBitti-lehdestä, jossa on kilpailu Paista, koristele ja kuvaa PipariPeeCee. Kilpailun säännöissä sanotaan, että materiaalina on käytettävä perinteistä piparitaikinaa ja koristeina kaikkea mahdollista syötäväksi kelpaavaa. Lehden kuvassa olikin makoisan näköinen, piparitaikinasta tehty kannettava tietokone, jonka näppäimistö oli väkerretty värikkäistä lakritsikarkeista.

Eniten minua ihmetyttää koko asiassa se, että toimittaja tekee jutun piparitaikinaa hamstraavista pojista mutta ei ota selvää, mistä on kyse.

2 kommenttia:

merja kirjoitti...

Samoin miettein luin minäkin ko. jutun. Se kuulosti siltä kuin "pojat, pojat! Taas pahanteossa!"
Itse epäilin poikain syövän taikinansa, eikä kai sekään ihan paha kuje olisi ollut.

marita kirjoitti...

Piparitalot ja muut viritykset olivatkin tänä jouluna esillä kaikkialla. Rutalahdessa rakensivat koko kylänsä piparitaikinasta, Helsingissä syntyi piparikaupunki jne. Minä tein vain tavallisia pipareita, jotka ovat vieläkin syömättä!