tiistai 31. toukokuuta 2011

Ihan pihalla

Tähän aikaan vuodesta ei edes sade pysty pitämään minua sisällä; ulos on päästävä. Pihassa, puutarhassa, kasvihuoneessa ja kolmella kasvimaalla riittää puuhaa. Puutarha on aina muutoksen tilassa, mikään ei ole koskaan lopullista ja valmista. Se on minusta vain mukavaa, ja koen, että muutos on myös ihmisen luontainen olotila. Viikonloppuna tehtiin selvää laajalle levinneestä rusopajuangervosta, joka tiheänä ja jäykkänä kasvustona kelpaisi paremmin lammastarhan aidaksi kuin kotipihan koristukseksi. Pensaiden poiston jälkeen paljastunut multa on sellaista, jota näkee vain Kekkilän mainoskuvissa.  Sormeni syyhyävät.

Ei kommentteja: