keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Marjastusta

Sanko kolisee pyöränsarvissa, sora rapisee polkupyörän renkaiden alla, matka joutuu ja mielessä elää varovainen toive edes pienestä saaliista. Ohitan koivutaimikon, jota oranssipukuiset metsurit raivaavat. Tie haarautuu, mutta reitti on tuttu ja tiedän, kumpi suunta pitää valita. Lopulta olen perillä. Nostan pyörän matalan ojan yli, vähän niin kuin piiloon, ettei kukaan huomaa minun olevan täällä. Näissä metsissä on kyllä todennäköisempää tavata hirvi kuin ihminen. Siemaisen vähän kivennäisvettä ja lähden sitten tarpomaan eteenpäin. Aurinko on vielä matalalla, näillä helteillä liikkeellä on oltava heti aamusta tai vasta illalla. Päivät vietetään leijonan lailla varjossa. Ensimmäiseksi huomaan valtavat juolukkakasvustot. Koiranmustikoiksi niitä lapsuudessani sanottiin, eikä niitä koskaan kerätty eikä syöty. Nyt tekee mieli poimia niitä sanko täyteen, mutta maltan mieleni; niitä varten teen uuden reissun myöhemmin. Sammaleella näkyy runsaasti karpaloiden raakileita. Tänne kannattaa siis tulla vielä myöhään syksyllä tai keväällä heti, kun lumi on sulanut. Löydän ensimmäisen lakan ja poimin sen sankoon. Myös mustikoita on siellä täällä, mutta niitä ei kannata tulla keräämään tänne; oikeat mustikkamaat ovat toisaalla. Löytyy toinenkin lakka. Sen pistän suoraan suuhun, vaikka ei tuore lakka minulle erityisemmin maistu. Hilloa sen olla pitää. Maastossa näkyy runsaasti askelten painaumia. Hirviä täällä ainakin liikkuu, ehkä karhujakin. Usein neuvotaan, että metsässä pitäisi meluta, jotta karhut kaikkoaisivat, mutta en ole sitä tapaa omaksunut. Luotan siihen, että oksat rasahtevat askeltani alla sen verran, että läsnäoloni tulee metsänväen tietoisuuteen. Tuolla on jo useampikin lakka. Tästä taitaa tulla ihan hyvä päivä.

Ei kommentteja: