perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pikkukesästä kesään

Iltapäivälehden lööppi väitti eilen, että "tämä sääilmiö pilasi alkukesän". Olenpa onnekas, kun ei sää ole pilannut minulta yhtään mitään, vaan alkukesä on ollut oikein mukava. Yksi hallayö kyllä nipisteli pienten kuusten kerkkiä, mutta muutoin ei kylmyydestä ole ollut suurempaa haittaa, ja viileässä säässä ulkotyötkin sujuvat paremmin kuin helteellä. Muutoinkin olen sitä mieltä, että sää jos mikä on niitä asioita, joka pitää vain hyväksyä, ottaa vastaan sellaisinaan. Sää kun ei siitä miksikään muutu, vaikka kuinka siitä valittaisi tai mielensä pahoittaisi.
 
Juhannusta vietimme jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan isolla porukalla - enimmillään kuusitoista yövierasta torstaista sunnuntaihin! Heitäkään, nuoria ihmisiä, kolea sää ei haitannut, vaan iloinen nauru täytti kotimme. Australialaisen ja turkkilaisen vieraamme sulana pysymisen varmistimme talvitakeilla, villapaidoilla ja toppahousuilla. Saunakin lämpeni joka ilta.


Hehtaarien kokoinen koiranputkipelto oli vieraillemme eksottinen kokemus.

Metsä on aina ihana.

Valtava juhannuskokkomme oli rakennettu viime talvena  myymättä jääneistä ja keväällä viljelmiltä raakatuista joulukuusista. Aika kallis kokko:(

 
Silloin tällöin kuulee väitteen, että juhannuksena kesä on ohi. Höpöhöpö! Ennen juhannusta on pikkukesä, juhannukselta alkaa oikea kesä!

Ei kommentteja: