sirkkakarikarisirkka

Neiti Sirkka Kari ja herra Kari Sirkka tapasivat, rakastuivat ja päättivät mennä naimisiin. Sirkka Kari oli aina ajatellut ottavansa miehensä sukunimen, jos joskus naimisiin menee, mutta nyt hän ei ollut enää varma. Tämän avioliiton myötä hänestähän tulisi Sirkka Sirkka. Olisiko sittenkin parempi, jos hänen omasta sukunimestään tulisi perheen yhteinen sukunimi? Herra Kari Sirkka oli avoin kaikille vaihtoehdoille, mutta hetken aprikoituaan hän totesi, ettei halua olla Kari Kari. Kaksoisnimiäkin he miettivät, mutta kun Sirkka ei halunnut olla Sirkka Kari-Sirkka eikä Kari halunnut olla Kari Sirkka-Kari, he päättivät pitää kumpikin oman nimensä.

Sirkka Kari ja Kari Sirkka ostivat sievän pikkutalon Koivukadulta. Muuttotohinoiden keskellä he muistivat, että kadunreunassa olevaan postilaatikkoon on laitettava nimet. Koska tilaa oli vain sukunimille, laatikon ohi kulkenut naapuruston väki sai pian huomata, että taloon olivat muuttaneet KARI ja SIRKKA. Miksi ihmeessä pelkät etunimet ovat näkyvissä, ihmiset miettivät. Kukaan ei tohtinut kysyä asiaa uusilta asukkailta, mutta naapuruston kesken pohdinta kävi vilkkaana. Lopulta tultiin siihen tulokseen, että kyse oli jostain tietosuojaan liittyvästä uhasta. Pitäisiköhän muidenkin ottaa se tosissaan?

Seuraavalla viikolla postinjakaja ihmetteli, kun Koivukadun varrella ei asunutkaan enää Virtasia, Jokisia, Lahtisia, Purosia ja Järvisiä, vaan Väinöjä, Sylvejä, Ainoja, Leenoja, Helenoita, Iikkoja, Janeja, Kaarinoita ja Mikkoja. Postinjakaja mietti, pitäisikö hänen jättää kaikille vaatimus palauttaa sukunimet laatikoihin. Hetken mietittyään hän antoi asian olla. Pelkät etunimet laatikoissa kertoivat vain Koivukadun kotoisasta yhteisöllisyydestä, eikä hänellä ollut sydäntä mennä sitä Postin ohjeilla rikkomaan. Tietysti välillä tapahtui sekaannuksia, etenkin tuuraajien jakaessa postia. Väinön kirje meni Leenalle, Kaarina sai Mikon paketin, Jani kävi iltalenkillään viemässä Helenalle tämän saaman kortin. Eivät ihmiset olleet moksiskaan, eikä kukaan tehnyt valituksia postiin. Siinähän sitä oli hyvä tilaisuus jutusteluun, kun toimitettiin postia oikeisiin osoitteisiin. Tarjottiin teetä vaivanpalkaksi, löydettiin yhteisiä harrastuksia, tutustuttiin ja tykästyttiin.

Kun muuttokiireet olivat hellittäneet ja koti oli saatu kuntoon, Sirkka Kari ja Kari Sirkka lähtivät iltakävelyn merkeissä tutustumaan lähistöön. Kaunista ja idyllistä, he totesivat tyytyväisinä. Vain yksi asia kummastutti. Miksi postilaatikoissa oli asukkaiden etunimet? Sen täytyy olla jokin paikallinen vitsi, he ensin arvelivat, mutta halu kuulua joukkoon oli niin vahva, että he päättivät noudattaa tapoja. KARI ja SIRKKA sai lähteä, ja tilalle tuli SIRKKA ja KARI.

Sirkka Kari ja Kari Sirkka olivat aktiivisia ja ahkeria ihmisiä, joiden työt kulkivat kotiin asti. Puhelimet pirisivät ja piipittivät aamusta iltaan. Sirkka Karilla oli tapana vastata työkännykkään Kari ja privaattipuhelimeen Sirkka. Samoin Kari Sirkka vastasi tilanteen mukaan välillä Kari ja välillä Sirkka. Joskus he joutuivat vastaamaan toistensa puheluihin:

         – Kari Sirkan puhelimessa Sirkka Kari.

         – Sirkka Karin puhelimessa Kari Sirkka.

Talossa tiskikonetta asentanut putkimies olikin pian ihan sekaisin. Tuhannet sirkat ja karit ja karisirkat ja sirkkakarit surisivat kuin mehiläiset hänen korvissaan, kun hän urakan päätteeksi syöksyi ulos, kiiruhti autolleen ja ajoi pois. Kun hän myöhemmin yritti kirjoittaa käynnistään laskua, hän sai elämänsä ensimmäisen migreenikohtauksen. Tiskikone hyrrää tasaisesti, mutta Sirkka Kari ja Kari Sirkka eivät vielä tänäkään päivänä ymmärrä, miksi putkimies ei koskaan lähettänyt laskua.  

Sirkka Kari ja Kari Sirkka ovat kieltämättä työkeskeisiä ihmisiä, mutta kyllä he osaavat myös lomailla. Tälläkin viikolla he ovat Madeiran lämmössä ja pitävät visusti puhelimet suljettuina. Eivät he myöskään jaa matkakuviaan ja -kuulumisiaan somessa, vaan ostavat tavallisia postikortteja ja lähettävät niillä terveiset ystävilleen ja läheisilleen. Sirkka Karin sukulaisille terveisiä lähettävät Sirkka ja Kari, ja Kari Sirkan sukulaiset saavat maisemakortin Karilta ja Sirkalta.

Aina silloin tällöin joku huomauttaa hyväntahtoisesti naureskellen heidän nimistään. Itse he eivät näe niissä mitään erityistä, mutta he noudattavatkin vanhan lorun ohjetta: mitä nimestä, olkoon mikä vaan, kunhan aina kullaksi kutsutaan.