maanantai 4. huhtikuuta 2011

Ihmisarvosta on kyse

Euroopan unionin perusoikeuskirjan mukaan ”jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiaan ja viestejään kunnioitetaan.”

Jokaisella!

Siis myös heillä, jotka eivät tätä oikeuttaan käytä, vaan tuovat häpeilemättä kaiken julki.

Omalta osaltani kunnioitan tätä perusoikeutta sillä, etten euroilla enkä netissä hiirenklikkauksilla tue niitä tahoja, jotka kohtelevat ihmisiä epäkunnioittavasti.


3 kommenttia:

latimeri kirjoitti...

Ihmisarvosta on kyse? Minulle ei koskaan ole selvinnyt miten ja missä se muodostuu. Minulla on vain sellaien kokemus siitä, että jokasella ihmisellä itsellään on suuri taipumus yliarvioida oma ihmsarvona, ja arvonsa erityisestti silloin kun sen vois sanoa olevan korottettu ja kehitetty jonkun isnstituution promotioilla ja lapuilla, kuten esm, koirat: sekarotuinen jota ei kannata, ei maksa vaivaa opettaan, sitten opettetu, ja poliisikoira.
No koirilla ei tämän lisäksi ole omaa yliarviointia itsestään, se on vain niiden tekojensa varassa.
Mistä ja kuka sen arvon ihiselle sitten promotoi?

Marita kirjoitti...

Mun maailman- ja ihmiskuvan perusta on biologiassa ja muissa luonnontieteissä. Joskus tapahtui jotain, jota nimitämme alkuräjähdykseksi ja siitä kehittyi vähitellen tämä nykyinen maailma ja elämä. (Leikkimielisesti voisi tietysti sanoa, että joskus joku sähläsi ja tapahtui jotain, jota nimitämme alkuräjähdykseksi ja siitä seurasi katastrofi, jota nimitämme elämäksi. )

Ihminen on yksi elämän ilmentymä, ei sen kummempaa, mutta samalla arvokas niin kuin elämä on arvokas. Ei sitä ihmisarvoa tarvitse kenenkään ansaita, se on ihmisessä itsessään. Näin minä ajattelen väittämättä kuitenkaan omaavani mitään totuutta.

Mainitsit oman ihmisarvon yliarvioinnin. Olisiko siinä kuitenkin kyse oman aseman ja merkityksen yliarvioinnista? Asemia ja (usein kuviteltuja) merkityksiähän ihmiset toisilleen suovat ja itselleen haalivat. Mielestäni ihmisen tärkein merkitys on elämän ylläpitämisessä. Se ei toki tarkoita välttämättä lisääntymistä, vaan kaikkea hyvän elämän vaalimista.

Sekarotuinen koira ei elämän näkökulmasta ole sen vähempiarvoinen kuin poliisikoirakaan. Poliisikoiran arvokkuus on kai siinä, että se on ihmisen palveluksessa vaalimassa hyvää elämää, mitä se sitten mahtaakaan olla! Sekarotuinen piski voi kuitenkin olla jonkun ihmisen rakas lemmikki ja siten vaalimassa hyvää elämää. Elämän näkökulmasta ongelmallista on koirien ja muidenkin elävien jalostus, joka usein luo sairauksia ja tuhoa.

Entä jos rinnakkain asetetaan ihminen ja eläin? Mitä tekisin, jos onnettomuustilanteessa olisi mahdollista pelastaa varmalta kuolemalta vain yksi seuraavista: vankilasta karannut elinkautisvanki, sokean opaskoira, lapsen lemmikkikissa? Kysymys on teennäinen ja vastaus syntyy jossain pallean kohdilla, mutta sanon kuitenkin, että pelastaisin sen vangin.

latimeri kirjoitti...

Tuosta viimeisesttä esimerkistä, en tiedä alkasiko niistä yhtään pelastamaan, lähtisin pois. Kuolevat ne kumminkun, ja eämäähän on enemän kuin riitävästi kaikialla, kukissa, kaloissa madoissa ja kissoissa.
kyllä jokasela ihmisellä on kiistatta oman elämänsä ja sen ainutlaatuisuuden yliarvostamisen tarve. Instuututiot ovat luoneen vain sitä lisä pysyvyyden, harhaisesta ihmisarvosta,ja vieraanuttaneet ihmiset dodelisuudesta ja koko elämästä. Minun mielestä hyvin vähän siinä on puolustettavaan, yhdenkään kohdalla, ja koko tarkoitus - näyttää olevan päästä jollain lailla yhteytteen suuren turhan elämänmassan kanssa jotta kuolemakin olisi yhteistä.