Olen vuosia leikkauttanut tukkani eteläsavolaisen kirkonkylän pienessä, yhden naisen liikeessä, jossa eläkeikää lähentelevä, kokenut parturi-kampaaja T. leikkaa tasapitkät hiukseni hitaasti ja huolellisesti. Tehtävä tuntuu helpolta - joka puolelta muutama sentti pois - mutta T. käyttää toimenpiteeseen kokonaisen tunnin. Samalla juttelemme niitä näitä, keskustelu kulkee vaivattomasti ja käsittelemme myös henkilökohtaisia asioita tunkeutumatta kuitenkaan liikaa toistemme yksityisyyteen. Liiketila on tavallistakin tavallisempi, ja ikkunasta asiakas voi hiusten käsittelyn ajan seurata kirkonkylän rauhaisaa katuelämää. Radio ei ole koskaan päällä. Jos keskustelussa on taukoja, kuuluu vain saksien napsautuksia ja autojen hurinaa kadulta. Joskus viereisen liikkeen ystävällinen omistajarouva raottaa väliovea, tervehtii minua ja huikkaa asiansa T:lle. T:n varauskirja tuntuu täyttyvän nopeasti. Puhelin soi, ja ihmiset poikkeavat kadulta varaamaan aikoja.
Kesän alussa hiukseni olivat taas leikkuuta vailla, mutta ajanvaraus unohtui ja unohtui. Sen sijaan minulla oli usein asioita Jyväskylässä, ja kerran siellä käydessäni huomasin kadunvarressa parturi-kampaamon kyltin, jossa ilmoitettiin vapaana olevista ajoista. Hetken mielijohteesta astuin sisään.
Liikkeessä oli kolme naispuolista työntekijää mutta ei yhtään asiakasta. Pääsin siis heti käsittelyyn. Istuuduin tuoliin, sain suojakankaan ylleni ja kerroin, kuinka paljon haluan hiuksiani leikattavan. Työntekijä oli nuorehko, rehevä ja niukasti pukeutunut nainen, joka ensitöikseen etsi CD:ltä kiihkeää ja nopearytmistä musiikkia. En sitä tunnistanut mutta naiselle se oli varmasti mielimusaa, koska välillä hän lauloi mukana.
Kun oikea musiikki oli löytynyt, kampaaja istuutui taakseni satulatuoliin, levitti minihameen paljastamat runsaat reitensä molemmin puolin vartoloani ja aloitti työnsä. Sakset napsahtelivat sukkelaan, hiuksia tippui lattialle nopeaan tahtiin. Kaksi muuta työntekijää pysyttelivät aluksi takahuoneessa, mutta kohta toinen tuli liikkeen puolelle, katseli kadulle, näki siellä maassa makaavan miehen ja huolestui. Oliko mies kunnossa, pitäisikö mennä auttamaan, olisiko soitettava jonnekin? Kampaajani vilkaisi ulos, nauroi työkaverinsa huolestuneisuudelle ja selitti, ettei tarvitse tehdä mitään, sillä mies kuului sen kadunkulman vakiojuoppoihin ja oli jälleen kerran sammunut. Huolestunut työntekijä poistui takahuoneeseen.
Hiuskasa lattialla kasvoi. Edessäni pöydällä oli lehtiä, niitä joita ihmiset sanovat lukevansa vain kampaajalla. En koskenut niihin, sillä halusin viestittää, että olen valmis keskusteluun, jos kampaajani haluaisi jutella. Hän ei tuntunut olevan juttutuulella. Tein yhden keskustelunavauksen, mutta se tyrehtyi nopeasti.
Kohta huolestunut työtekijä palasi takahuoneesta ja meni taas ikkunaan. Pian kadulle saapui poliiseja, jotka veivät sammuneen miehen pois. Toinenkin työntekijä takahuoneesta tuli sitä seuraamaan. Kun mies oli viety, kampaajani ihmetteli, miten poliisit tällä kertaa näin pian osuivat paikalle. Huolestunut työntekijä sanoi soittaneensa itse 112:een. Kampaajani naurahti hämmentyneenä.
Hiustenleikkuu kesti puoli tuntia. Kampaajani ojensi peilin, jota hätäisesti vilkaisin. Kaikki tuntui olevan kunnossa. Nopeasti ja hyvin, minä ajattelin ja maksoin leikkuusta noin viisi euroa enemmän kuin mitä T. veloittaa. Kun illalla kotona kampasin tukkaani, paljastui, että kampaajani oli tehnyt työnsä todella huolimattomasti. Ei auttanut muu kuin antaa miehelle sakset käteen ja pyytää, että hän tasaisi hiukset niin hyvin kuin pystyisi. Kesän mittaan olen Jyväskylässä käydessäni kulkenut usein saman parturi-kampaamon ohi ja aina on ollut kadulla kyltti: vapaita aikoja. En sitä yhtään ihmettele.
Kolmisen kuukautta on kulunut ja alkaisi olla aika käydä taas T:n luona. Minua vähän jännittää, mitä hän tuumii huomatessaan, että hiuksiani on leikannut joku muukin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti