tiistai 11. elokuuta 2009

Muisto vain jää... vai jääkö sitäkään?

Kävelin lämpimänä elokuun päivänä synnyinpitäjäni Hankasalmen hautausmaalla. Keväisen edelliskäyntini jälkeen seurakunta oli laittanut useille haudoille lapun, jonka mukaan kyseisen hautapaikan hoitoa on olennaisesti laiminlyöty. Haudatun omaisille on jätetty vuosi aikaa korjata tilanne, muussa tapauksessa hauta otetaan uuteen käyttöön. Hiukan minulle jäi epäselväksi, mitä se laiminlyönti tarkoitti. Ilmeisesti pelkkä ruoho ei riitä, vaan hoidetulla haudalla on oltava istutuksia. Monen laputetun paikan hautakivi paljasti, että viimeinen hautaus on toimitettu vuosikymmeniä sitten.

Usein ihmiset kuvittelevat ja toivovat, että heidän muistonsa säilyy, mutta nuo unohdetut haudat todistivat, ettei se muisto aina kovin pitkäaikainen ole.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Just tän takia ajattelin rakennuttaa itelleni pyramidin.

Marita kirjoitti...

Ja mä päätin kirjoittaa lisää näytelmiä:)

Anonyymi kirjoitti...

Muistot elävät kyllä vahvoina, kauniina ja elävinä... mutta mihin niitä kivisiä hautamuistomerkkejä tarvitaan?

Marita kirjoitti...

Kiinnostava kysymys, joka väistämättä tulee usein mieleen, kun kuljen hautausmailla. Mukava joka tapauksessa on katsella niitä kiviä, lukea tekstejä ja kuvitella elämäntarinoita.

Kivineen ja kukkaistutuksineen hautausmaat muistuttavat kyllä siitä, ettei me kovin kaukana olla niistä ajoista, jolloin vainajalle laitettiin hautaan varusteet Tuonelan matkaa varten. Ihminen on kuollut ja ruumis mätänee, mutta sitähän me emme ajattele, vaan puhumme ikuisesta levosta, ikiunesta jne.

Joskus olen ohimennen kuullut, miten hautausmaalla naiset kovaan ääneen arvostelivat niitä omaisia, jotka eivät olleet pitäneet hautoja kunnossa. Omille jälkeläisilleni en haudanhoidon taakkaa halua jättää. Tuolla meidän metsässä on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu lehtolaikku, sinne sopii tuhkat heittää.

Anonyymi kirjoitti...

Honkanummen hautausmaalla kukkakaupan apulaisena pyhäinmiestenpäivänä ollessa valkeni todellinen liikeidea, joka perustui omaisten huonoon omaantuntoon; 'ostan sen kalleimman seppeleen'