Matkustelua

Onpa taas tullut kierrettyä maailmaa! En erityisemmin suunnitellut matkakohteita, vaan olen vain tarttunut tilaisuuksiin ja antanut sattumankin johdatella. Parin viime kuukauden aikana olen käynyt muun muassa Lähi-idässä, Albaniassa, Norjassa, Yhdysvalloissa, Afrikassa, Saksassa. Australiassa ja Alaskassa, ja kaikkialla olen tavannut tosi mielenkiintoisia ihmisiä. Helppoa elämää en ole juuri nähnyt, ja monen tapaamani ihmisen kohtalo on kyllä ollut kohtuuttoman kova.

Alaskassa oli muuten pirusti lunta, pakkanen tunki seinänrakosista sisään ja sitten ruokakin kävi vähiin. Jos ei sitä isoa hirveä olisi kaadettu eivätkä naapurit tarjonneet apuaan, nälkäkuolema olisi tullut ennen kevättä. Afrikan-matkalla iloani pilasi se, että jouduin kuuntelemaan törkeitä ja ylimielisiä kommentteja paikallisista ihmisistä. Aina silloin yritin keskittyä vain karttaan ja maisemien ihailuun. Reissun kokokohta oli se, kun aivan yllättäen tapasin erään ahvenanmaalaisen  merikapteenin ja hänen rouvansa, jotka olin vuosia sitten tavannut matkallani Englannin kanaalissa, missä tuon kapteenin ohjaama laiva haaksirikkoutui. Kuulin jo silloin, että he muuttaisivat Afrikkaan, ja siellä he totta vieköön olivatkin!

Norjassa tapasin nuoren sijaisopettajan. Olin tavannut hänen aiemmillakin reissuilla ja pitänyt kovasti, mutta nyt hän oli kyllä niin ikävä ihminen, että monta kertaa meinasin häipyä kesken matkan. Kestin kuitenkin loppuun saakka aivan kuin olisin halunnut varmistaa, ettei hän tekisi mitään typerää, mutta eipä minulla ollut keinoja puuttua hänen tekemisiinsä ja käytökseensä. Saattaa tosin olla, että hän huomasi paheksuvat katseeni ja sen takia yritti kovasti selittää tekojensa oikeutusta. Hän oli kyllä poikkeus, sillä yleensä kyllä pidän kohtaamistani ihmisistä. Niin viisaita, rohkeita, voimakkaita! Usein vahvistun itsekin seuratessani, miten monet kulkevat pää pystyssä ja ihmisyyttään kadottamatta koettelemustensa läpi.

Viime aikoina olen matkoillani joutunut sodan melskeisiin muun muassa Lähi-idässä, Albaniassa, Saksassa ja Kosovossa. En minä tieten tahtoen sota-alueille matkusta. Joskus olen jopa torjunut tarjotun matkalipun, jos se olisi vienyt konfliktien keskelle. Aina ei kuitenkaan matkaan lähtiessään tiedä, minne joutuu, ja silloin olisi raukkamaista kääntyä kesken kaiken takaisin, jos muu matkaseurue kulkee kohti maanpäällistä helvettiä. Enhän minä siellä ketään voi auttaa, mutta toki myötätunto kasvaa ja ymmärrys maailmasta ja ihmisestä lisääntyy. Sen verran minulla kuitenkin on itsesuojeluvaistoa, että yritän ihan vain yöunia varjellakseni pysytellä poissa pahimmista paikoista.  

Välillä on muutenkin hyvä ottaa kevyemmin, pysytellä kotimaassa ja rupatella kiinnostavien ihmisten kanssa. Tykkään itse pohdiskella kaikkea mahdollista, joten arvostan keskusteluja, jotka avaavat asioihin uusia näkökulmia. Kaikesta ei aina tarvitse olla samaa mieltä, tärkeämpää on kuunnella toista ja yrittää löytää erottavien tekijöiden sijaan kaikki se, mikä meitä yhdistää. Mutta vaikka olen matkoillani nähnyt yhtä sun toista, en kuitenkaan ole menettänyt uskoani ihmiseen. Päinvastoin! Mitä meillä muka muuta on kuin toisemme?

Seuraavaksi aion tehdä pienen matkan ihan täällä koto-Suomessa. Hyllyssäni on näet matkaliput Pohjanmaalle, selluloosalta lemahtavaan satamakaupunkiin. Olen aika innoissani, sillä Pohjanmaalla on aina ollut tosi kiinnostavaa käydä.

Lisätietoja viime kuukausien matkakohteistani ja -kumppaneistani löytyy täältä: 

Rafael ja Jörn Donner, Ennen kuin olet poissa. Kirjeitä pojalta isälle, isältä pojalle.  

Antti Hurskainen, Välinpitämättömyys.

Liane Moriarty, Hyvä aviomies.

Karl-Ove Knausgård, Poissa päiväjärjestyksestä.

Moshin Hamid, Exit West

Pajtim Statovci, Tiranan sydän.

Irja Sievinen, Kalle, Adolf ja minä. Autolla halki Afrikan.

Alice Munro, Kerjäläistyttö

Hildegard Knef, Lahjahepo.

Kosola, Susinukke, Varisto: tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana

Lars Sund, Kolme sisarta ja yksi kertoja: nelinäytöksinen romaani

Lars Sund, Missä musiikki alkoi

Päivi Alasalmi, Koirapäinen pyöveli

Nir Baram, Hyviä ihmisiä

Ivey, Eowyn, Lumilapsi

Matkalippuja ympäristöystävällisille reissuille.

Kirjoittajan elämää

- Eipä ole sinuakaan näkynyt, tuttava totesi, kun pitkästä aikaa törmäsimme. (Blogini lukijat voisivat sanoa samaa.) Vastaan, että olen silti ollut koko ajan olemassa ja kokenut yhtä sun toista, vaikka en ole asioistani turuilla ja toreilla kertonut. 

- Vieläkö sinä kirjoitat? tuttava kohta jatkoi. 

Jos kirjoittaminen tarkoittaa uuden näytelmätekstin naputtelua, en ole kirjoittanut lähes vuoteen. Jos kirjoittaminen tarkoittaa edes näytelmän määrätietoista suunittelua, en ole tehnyt sitäkään. Viimeisin näytelmäni, Tyranni, valmistui reilu vuosi sitten, ja seuraavaan minulla oli jo idea valmiina. Ehdin kirjoittaa näytelmän alkua useamman kohtauksen verran, kunnes myönsin itselleni, ettei se ollut sitä, mitä tavoittelin. Sitten oltiinkin jo keväässä ja kesässä, ja minulla oli mielenkiintoisempaa tekemistä kuin rakentaa kohtauksia henkilöille, joista en edes pitänyt. Henkilöiden rakastaminen on ehdoton edellytys hyvän tarinan luomiselle, joten oli silkkaa viisautta deletoida käsikirjoitus ja keskittyä puutarhatöihin, ystävien tapaamiseen, metsissä kulkemiseen, kesään! Kun muistelen viime vuotta,  mieleen nouseekin ensimmäisenä huippuhieno kesä, ihanat kohtaamiset ihmisten kanssa, marjametsät ja ne hellepäivät, jotka eivät olleetkaan kauheita, vaikka en ole koskaan kuumasta säästä tykännyt. 

Syksyllä ja loppuvuodesta elämään ilmantui sitten uudet kommervenkit, jotka estivät kirjoittamiseen keskittymisen. En kuitenkaan ole kokenut kirjoittamattomuuden tuskaa tai huonoa omaatuntoa, vaan olen ollut hyvin levollisin mielin. Tämä tauko on ollut tärkeä, ja nyt alan olla valmis kirjoittamaan "oikeasti" enkä vain pyörittelemään ideoita. Niitähän pääni tuottaa enemmän kuin tarvitsen tai ikinä pystyisin näytelmiksi jalostamaan. Itse asiassa ideoita syntyy niin paljon, että suhtaudun niihin turhankin huolettomasti enkä läheskään kaikkia kirjaa muistiin. Muistikirjoihinkin on viime aikoina kertynyt enemmän piirustuksia kuin tekstiä.

Piirroksissa on toistunut sama aihe, jonka syntyä en osaa selittää: paksuihin vaatteisiin kerrospukeutunut nainen. Jos kuvassa on muita ihmisiä, he ovat pienissä porukoissa taustalla. Olen ajatellut, että kuvat kertovat ikuisesta ulkopuolisuuden tunteestani tässä ihmisten maailmassa, mutta siinähän on selvästi näytelmäkirjailija, joka etsii näytelmänsä henkilöitä. Tapahtumapaikkakin tuntuu olevan vielä hakusassa.

Eikö täällä autiomaassa todellakaan ole ketään? kirjailija ihmettelee.

Ei ristinsielua missään.

Tuolla on pari tyyppiä, mutta  niiden jutut ei nyt kiinnosta.

Mutta mitäs tuolla tapahtuu? Ja keitä on nuo kaikki tyypit on? Nyt alkoi kiinnostaa.