tiistai 30. maaliskuuta 2010

Posti avaa postisi

Taloussanomissa oli aprillipilalta kuulostava uutinen porvoolaisessa kylässä toteutettavasta kokeilusta, jossa postin työntekijä avaa kirjeen, skannaa sen ja lähettää sähköpostilla vastaanottajalle. Ajatus on kehittämisen arvoinen, mutta sitä ei pidä jättää puolitiehen.
Esitetyssä mallissa säästetään postin kuljetuskustannuksia, mutta olisi tärkeää, että myös postin vastaanottaja hyötyisi. Siispä esitän muutamia kehittämisehdotuksia siltä varalta, että posti ulottaa kokeilunsa myös meidän kylälle.

Laskuja ei skannata ja läheteta minulle, vaan postilainen maksaa ne.

Mainoksia sisältävät kirjeet postilainen skannaa huolellisesti mutta ei lähetä niitä minulle vaan tukkii niillä mainostajien omat sähköpostilaatikot.

Jos kuoresta löytyy rakkautta tihkuva katumuskirje vanhalta heilaltani, joka aikoinaan minut julmasti jätti, postilainen ei skannaa kirjettä vaan palauttaa sen lähettäjälle ja ilmoittaa, että olen huvilallani Monacossa enkä seurapiirikiireiltäni ehdi ottamaan postia vastaan.

Marraskuussa saattaa kirjeestä löytyä kutsu presidentin itsenäisyyspäiväjuhlaan. Myös sen postilainen palauttaa suoraan lähettäjälle ja ilmoittaa, ettei minulla ole iltapukua enkä sellaista yhden illan takia aio hankkia.

Kaikki suklaata sisältävät kirjeet postilainen saa pitää kiitokseksi siitä, että on kirjeitäni avaamalla niin paljon helpottanut elämääni.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

On aika

Lehdessä muistutettiin, että on aika askarrella paperikukkia pääsiäiseksi. Jos aina tekisi sitä, mitä jonkun mielestä on aika tehdä, ei aika koskaan riittäisi. Onkin siis otettava aikalisä ja pysähdyttävä miettimään, mihin itse haluaa aikansa käyttää.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Pikaista paranemista, David!

Olen ollut ymmälläni siitä kohusta, joka on syntynyt, kun brittiläinen jalkapalloilija on tullut Suomeen akillisjännettään leikkauttamaan. Vaikka en seuraa urheilua, minulla on runsaasti muita mielenkiinnon kohteita esimerkiksi kirjallisuuden, teatterin, musiikin ja elokuvan alalta, mutta en fanita ketään ihmistä niin paljon, että kokisin tarpeelliseksi seurata hänen elämäänsä tai nähdä luonnossa. Usein se on jopa päinvastoin. Mitä enemmän pidän jonkun kirjailijan tuotannosta, sitä vähemmän haluan hänestä tietää, koska en halua löytää teksteistä viittauksia kirjailijan omaan elämään.

Entä jos fanittaisin niin kuin urheilussa on tapana? Lukisin huomattavasti enemmän, kiertelisin kirjamessuilla ympäri maailmaa, seisoisin aina eturivissa, kun suosikkikirjailijaani haastatellaan kirjakaupassa, ahmisin kaiken mahdollisen tiedon kirjailijan yksityiselämästä ja teoksista, keräisin kritiikit talteen ja analysoisin niitä, mutta tosifanittamisen todistaisin sillä, että matkustaisin Turkuun, kun kirjailijan tulisi leikkauttamaan rannettaan, jossa on ahkeran kirjoittaminen aiheuttama rasitusvamma.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Muumilaaksossa?



Viereinen puhelinkamerakuva on talviselta kuusiviljelmältä, jossa kulku oli toissa viikolla kovin hidasta, kun lunta oli haaroihin asti. Lumesta hurmaantuneena heittäydyin hankeen selälleni tehdäkseni lumienkelin. Ei kuitenkaan tullut enkeliä vaan kuoppa, sillä hetken sain äheltää, ennen kuin pääsin siitä pehmeästä hangesta ylös!

Monista kuusista ei näkynyt kuin latva tai joku oksankärki, pienimmät puut olivat kokonaan lumen piilottamia. Vielä ei siis ole kiirettä kuusien kevätleikkaukseen.