keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Keskellä

Potkukelkka liukuu pitkin vasta-aurattua maantietä. Kuulen vain jalasten kohinan ja oman hengitykseni äänen. Hämärtää, lumiset puut nuokkuvat. Saavun tienristeykseen ja pysähdyn. Kun hengitys tasaantuu, ei kuulu enää mitään. Voisin lähteä tietä pitkin kolmeen eri suuntaan, ja joka taholle saisin kulkea useita kilometrejä, ennen kuin tulisi harvaa asutusta vastaan. Joku voisi väittää, että olen keskellä ei-mitään, mutta itse tiedän paremmin: olen oman maailmankaikkeuteni keskipisteessä.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Virkkeitä

"Romanssi, joka alkoi useita vuosia sitten huvipurrella sen risteillessä Oslon vuonon sinisillä vesillä eräänä iltapäivänä, johti avioliittoon pimeänä talvi-iltana torstaina pienessä Askerin kirkossa kahdenkymmenen kilometrin päässä Oslosta, kun Norjan prinsessa Astrid vihittiin eronneen aatelittoman Johan Martin Fernerin puolisoksi - miehen, joka on oslolainen johtaja ja prinsessan huvipurren Astran miehistön pitkäaikainen jäsen.
      Yksinkertaisin juhlamenoin, jotka Norjan piispojen vanhin, Trondheimin Arne Fjellbu suoritti, prinsessa Astrid jätti Euroopan kunigashuoneiden tavoiteltujen prinsessojen joukon ja tuli tavalliseksi norjalaiseksi perheenemännäksi uudenaikaiseen Oslon esikaupungissa sijaitsevaan kotiin." (Helsingin Sanomat 13.1.1961)

Myönnän olevani pitkien virkkeiden ystävä, mutta kieltämättä edellisessä uutisessa ja erityisesti sen  ensimmäisessä kappaleessa on hiukan väkisin väännetyn tuntua, aivan kuin toimittaja olisi saanut luvan kertoa prinsessasta kahden virkkeen verran, jolloin hän olisi päättänyt niissä rajoissa kertoa kaiken sen tiedon, jota on pitänyt oleellisena. Tai ehkä kyse on vedonlyönnistä: romanssi, häät ja elämänmuutos mahtuvat kahteen virkkeeseen!

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Heikkohermoinen lukija

Romaani alkaa vaarattoman tuntuisesti. Taloja urakoinut mies on hankkinut tontin, haluaa rakentaa siihen perheelleen talon ja kertoo aikeistaan vaimolle ja tyttärelle. Suunnitelma alkaa kuitenkin pettää, kun Amerikoista alkanut taloustaantuma hyydyttää miehen rakentamien talojen myynnit. Mies velkaantuu nopeasti eri suunnille, ei saa pankista apua, mutta ei saa myöskään kerrottua ongelmista vaimolleen. Tyyli on tragikoominen, enkä osaa pitää varaani vaan luen Marko Leinon Kotirauha-romaania myöhään illalla. Tunnelma muuttuu jo synkemmäksi, mutta jatkan lukemista luku toisensa jälkeen. Ja niinhän siinä käy, että (nyt seuraa juonipaljastus) päähenkilön mielettömäksi käynyt pyrkimys täyttää lupauksensa ja toiveensa mihin hintaan tahansa johtaa verenvuodatukseen ja kahden ihmisen kuolemaan.

Seuraavana yönä näen painajaista, jossa ihmisiä tapetaan silmieni edessä ja olen itsekin koko ajan hengenvaarassa. Herään aamuyöstä ja valvon toista tuntia yrittäen saada ahdistavan unen mielestäni ja miettien, missä viipyy katharsis, joka taiteen kokijalle tarkoittaa tragedian synnyttämää tunteiden puhdistustumista, kliimaksin jälkeistä selkenemistä ja vapautumista.

Muutaman päivän kuluttua luen romaanin happy endin, suljen kirjan ja mietin, pitäisikö olla huolellisempi kirjavalinnoisssa vai karaista mieltä.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Uuden alkaessa

Joskus lapsena ja nuorena vuoden vaihtuminen oli iso juttu, mutta nykyään se tarkoittaa lähinnä uutta kalenteria ja tarkkuutta päivämäärien kirjoittamisessa.

Näin uuden vuoden alkaessa en lupaa laihduttaa, olla kiltimpi tai jättää suklaat syömättä, mutta lupaan olla itselleni uskollisempi ja keskittyä tärkeimpään eli kirjoittamiseen. Uusi näytelmä on työn alla siinä vaiheessa, että henkilöt ovat vielä utuisia ja nimettömiä eivätkä he puhu minulle. Jos yritän laittaa sanoja heidän suuhunsa, he sylkäisevät ne pois. Ei auta hoputtaa. Tiedän sentään, missä ja millaisessa tilanteessa he ovat, joten eiköhän sieltä kohta puhettakin ala tulla. Ja viimeistään sitten, kun henkilöt saavat nimet, he myös kertovat ne asiat, joita en itse vielä tiedä tai ymmärrä.