torstai 29. lokakuuta 2009

Kirjoja ja joulukuusia

Joukko WSOY:n kirjailijoita on ryöpyttänyt kustantajaansa ja moittinut nykyjohdon toimintaa. Sanomalehti Keskisuomalainen on haastatellut aiheesta Atena Kustannuksen kustannuspäällikköä Laura Kuitusta, joka hänkin on WSOY:n kirjailijoita. Kuitunen ei ole allekirjoittanut protestikirjettä ja on hyvin tyytyväinen WSOY:n toimintaan. Hänen mielestään kirja-alalla olisi tärkeämpääkin keskusteltavaa kuin messujärjestelyt ja markkinointisuunnitelmat. "Kuulostaa suureelliselta toiveelta, että joka kirjailijalla pitäisi semmoinen markkinointisuunnitelma olla."

Minulla on vain kolmisensataa joulukuusta myytävänä, mutta kyllä minä niille markkinointisuunnitelman laadin jo hyvissä ajoin.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Tuulen lailla vapaa?

Lyhyen automatkan aikana ajauduin miettimään iskelmälyriikan tavallisimpia kliseitä, kun muutamissa lauluissa kerrottiin tuulen, aaltojen ja lintujen vapaudesta. Aallotko vapaita? Vesihän on rajattu jossain kohden maapalloa olevaan pieneen tai suurempaan monttuun, jossa aallot lyövät rantakiviin uudelleen ja uudelleen sillä voimalla ja vauhdilla, jotka tuuli määrää. Ja tuuliko sitten on vapaa? Ei tietenkään, vaan ilmavirtojen liikkeitä ohjaavat lämpötilaerot ja niiden vaihtelut. Lintujenkin vapaus on kovin vähäistä, kun vietit ohjaavat toimintaa: pariutumaan ja pesimään, lentämään kesäksi Suomeen ja talveksi etelään.

Ihminen seisoo tuulisena päivänä rannalla, katselee kurkien syysmuuttoa ja seuraa, miten aallot nousevat rantahiekkaan ja pakenevat taas takaisin. Hän kadehtii tuulen, aaltojen ja lintujen vapautta, koska tuntee itse olevansa kahlehdittu. Elämä tuntuu olevan täynnä ohjeita, määräyksiä, normeja, lakeja, vaatimuksia... Niitä hän tuskailee, vaikka ennen kaikkea elämä on täynnä vaihtoehtoja, valinnavaraa, risteyksiä. Hän seisoo rannalla ja kadehtii tuulta, aaltoja ja lintuja, joiden ei tarvitse valita monista vaihtoehdoista, ottaa itse vastuuta omasta elämästään.

Ihminen katsoo, miten kurkiaura katoaa metsän taa. Hänkin haluaisi mennä jonnekin kauas, paeta vapauttaan.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Opiskelua kaiken ikää

Kun aikoinaan nuorena opiskelijana istuin yliopiston luentosaleissa, katselin hiukan säälivästi keski-ikäisiä ja vanhempiakin ihmisiä, jotka siellä istuivat nuorten joukossa. Miksi ihmeessä, minä mietiskelin ja ajattelin, ettei vanhan ihmisen opiskelussa ole mitään järkeä. Samalla tavalla ajateltiin tuohon aikaan yleisemminkin. Kun tuttavaperheen äiti lähti 40-vuotiaana opiskelemaan lähihoitajaksi, häntä paheksuttiin siitä, että hän vei opiskelupaikan joltain nuorelta. Tosiasiassa hän oli itse nuorena antanut opiskelupaikkansa toisille ja mennyt suoraan koulunpenkiltä työelämään.

Monet asiat ovat ensin kiellettyjä, sitten sallittuja ja lopulta pakollisia. Aikuisopiskelussa ollaan jo lähestymässä kolmatta vaihetta. Elämänkulut eivät ole enää niin virtaviivaisia kuin siihen aikaan, jolloin käytiin koulu, opiskeltiin yhteen ammattiin ja pysyttiin siinä eläkeikään asti. Nykyään koulutus kestää pidempään, ammattialoja opiskellaan elämän aikana useita, työpaikat vaihtuvat, töiden ohessa opiskellaan jatkuvasti, osaamista on päivitettävä, välillä pidetään kokonaan taukoa työelämästä jne.

Itse suoritin maisterin tutkinnon 50-vuotiaana. Opiskeluiden oli tarkoitus päättyä siihen, mutta kuinka ollakaan, opiskelen nyt avoimessa yliopistossa aikuiskasvatustiedettä ja suoritan yliopistossa aikuiskouluttajan pedagogisia opintoja. Mutta kunhan saan ne valmiiksi, en enää koskaan opiskele. Ellen sitten... hmm... sosiologia vaikuttaa kovin kiinnostavalta...

Tällä viikolla vietetään Aikuisopiskelijan viikkoa, teemana on luovuus ja innovatiivisuus.