lauantai 30. toukokuuta 2009

Jo joutui armas aika...

Koulujen lukuvuosi päättyi, ja Suvivirret raikuivat juhlasaleissa kautta Suomen... Noinkohan kuitenkaan raikuivat. Suomalaiset kyllä puolustavat kiivaastikin Suvivirsi-perinnettä, mutta kun sen esittämisen aika tulee, suuristakaan ihmisjoukoista ei irtoa kuin pientä pihinää ja arkaa lauluntapaista. Onko kouluissa enää lainkaan kuoroja? Miksi ei musiikinopettajakaan laula? Miksi karaokea baarissa hoilaavat vanhemmat ovat Suvivirren aikana tuppisuina? Mitä me pelkäämme, kun pelkäämme laulaa?

torstai 28. toukokuuta 2009

Kirjailijan elämä

Kirjoittamisen kentällä toistellaan jatkuvasti Erno Paasilinnan ajatusta, että kirjailijaksi tullaan elämällä kirjailijan elämä. Yleensä sen ajatellaan tarkoittavan sitä, että kirjoittajan on ensin hankittava mahdollisimman runsas ja monipuolinen elämänkokemus, josta sitten voi kirjoittaa. Ajatus voi kuulostaa järkevältä mutta on silti höpönlöpöä.

Minulle tämän vuoden paras lukuelämys on ollut nuoren kirjoittajan dialogisarja, jonka hän kirjoitti harjoitustyönä dramaturgian kurssillani. Parille sivulle ja kahden henkilön kohtaamiseen kirjoittaja oli kyennyt luomaan häkellyttävän hienon ja omaperäisen maailman, jota ei olisi olemassa ilman häntä ja hänen mielikuvitustaan. Onko sen parempaa todistetta kirjailijuudesta ja lahjakkuudesta?

Paasilinnan sijasta kannattaakin uskoa kirjailija Markku Pääskystä: "Tiesin, ettei romaaneja kirjoittaakseen tarvitse elää tiettyä elämää vaan mikä tahansa elämä kelpaa. Mikä hyvänsä elämä kunhan sen unohtaa ja keskittyy kirjoittamiseen, ei siihen mikä kättä ohjaa." (Pääskynen, Tämän maailman tärkeimmät asiat, Tammi, 2005)

perjantai 22. toukokuuta 2009

Rintamaraportti

Kirjoitin taannoin sodanjulistuksesta, kun vihollinen yritti laajentaa reviiriä keskelle pihaamme. Minähän en siihen suostunut, joten sota syttyi. Ihan ensin haravoin pois vihollisen rakennelmat, joiden alta paljastui maaanalaisia koloja ja käytäviä. Juoksuhautoja vai kunnallistekniikkaa? En jäänyt ottamaan selvää, vaan lapioin maata pois pienen kuopan verran. Vihollinen kiihdytti vauhtiaan ja toi rintamalle lisäjoukkoja. Keksin haravalle uutta käyttöä ja kasasin kuopan päälle kolmenkymmenen sentin keon haravointiroskaa. Kun parin päivän päästä kurkistin kasan alle, vihollisesta ei näkynyt ristinsielua. Kuvittelin olleeni kovinkin fiksu.

Tuudittauduin helppoon voittoon ja kuljetin haravointiroskat pois. Parin päivän kuluttua vihollinen palasi ja jatkoi kunnallistekniikan/juoksuhautojen kaivamista. Tässä vaiheessa sain ohjeita kemialliseen sodankäyntiin, mutta en ollut siihen valmis, vaan jatkoin haravataktiikkaa. Lopulta se tuotti tulosta. Vihollinen on nyt vetäytynyt. Vain muutamia desantteja liikuskelee turisteiksi naamioituneina paikalla. Pidän heitä silmällä, vaikka olen varma, ettei heistä enää harmia ole.

torstai 14. toukokuuta 2009

Mitä nainen haluaa?

Naistenlehtien markkinointiosastot eivät ainakaan tiedä vastausta, sillä vuodesta toiseen ne tarjoavat tilaajalahjoiksi silkkihuiveja, helminauhoja, korukelloja ja muuta naisellista. Ilmankos minun on helppo heittää roskiin mainokset, jotka omalta osaltaan viestittävät lehtien kuvitelmaa siitä, mitä nainen tarvitsee. Hetken jo luulin, että muutos on tapahtunut, kun eräs lehti antoi tilaajalle mahdollisuuden valita kylkiäiseksi ruostumattomasta teräksestä valmistetun monitoimityökalun ja jämäkkää kokoa olevan rannekellon. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljasti, että kyseessä oli "laatulahjat miehelle".

Ilmainen vinkki markkinointiosastoille. Enemmän kuin silkkihuiveja nainen tarvitsee erilaisia ja erikokoisia ruuvimeisseleitä, kuusiokulma-avaimia, ruuvi- ja naulalajitelmia, akkuporakonetta, sahoja, vasaroita... Toki hänellä on pakissaan kaikenlaisia työkaluja jo ennestäänkin, mutta niin on huivejakin kaapissa, ja silti markkinointiosastot uskovat naisen tarvitsevan niitä lisää.

Ja muistakaa, hyvät markkinointi-ihmiset, että naisen työkalujen ei tarvitse olla keveitä ja vaaleanpunaisia, vaan naiselle kelpavat ne samat kuin miehellekin. Käyttöönhän ne työkalut tulevat eivätkä koristeeksi.

Vuosia sitten ihastelin rautakaupassa reilun kokoisia kottikärryjä. Miten paljon multaa niihin mahtuisikaan! Tein ostopäätöksen ja kerroin myyjälle, että nytpä löysin hyvät kärryt puutarhatöihini. Myyjä oikaisi, että kyseessä oli rakentajan kottikärryt, ja puutarhatöihin - ja naisen käyttöön - riittäisi pienet kärryt. Ja pyh, minä ajattelin, ostin ne isot ja olen ollut oikein tyytyväinen.

"Upean värinen silkkihuivi on ihanteellinen valinta aina, kun haluat näyttää tyylikkäältä." Minulla on tälläkin hetkellä multaa kynsien alla. Ei taida tyylikkyyteen pelkkä silkkihuivi riittää.

lauantai 9. toukokuuta 2009

Aamuparveilua

Jokaisen kirkonkylän, korttelin ja ostoskeskuksen kahvilassa on eläkeläismiesten kantapöytä, jossa he aamuisin juovat pelkän kahvin ja samalla vaihtavat kuulumisia. Aiheet ovat isoja ja pieniä: poliitiikkaa, juoruja, vanhoja työjuttuja, muisteloita. Kahvi antaa luvan pitää pöytää hallussa, mutta parveilun kannalta se ei ole välttämätöntä. Miehille on näet luonnollista parveilla kadullakin. Ensin tuttu tapaa toisen tutun, kohta seuraan liittyy kolmas, sitten neljäs, viides, ja juttu jatkuu, kunnes yksi miehistä lähtee markettiin ostamaan vaimolle kahvikermaa, ja niin vähitellen joukko hajoaa.

Vanhoilla naisilla sen sijaa ei ole kahvilassa omaa vakiopöytää, sillä vanhat naiset eivät parveile aamuisin. He keittävät aamupuuroa, katsovat televisiota, käyvät sauvakävelemässä ja laittavat miehen hakemaan kahvikermaa ja ihmettelevät, miksi se kauppareissu kestää aina niin kauan.

Vanhoille miehille ei ole mikään ongelma juoda kuppi kahvia baarissa, mutta vanhat naiset tietävät, että kotona saa parempaa. Toki naisetkin poikkeavat aika ajoin kahvilaan, mutta eivät heti aamusta eivätkä suurella porukalla eivätkä muuten vain, vaan kahvilaan he menevät ystävättären tai miehen kanssa, kun jalat väsyvät kesken ostosreissun. Eivätkä naiset koskaan tyydy pelkkään kahviin - leivos pitää olla.

Toki vanhat naisetkin parveilevat, mutta se onkin jo ihan eri jutun aihe.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Kevät puutarhassa

Lumien sulaminen paljasti myyrien aiheuttamat tuhot. Mansikkamaa on syöty lähes täysin, nuorten vaahteroiden rungot on kaluttu ympäriinsä, sammalleimu on sekin mennyt parempiin suihin eivätkä rauhaan ole jääneet vadelmanvarretkaan. Silti olen täynnä iloa, kun kuljen pihalla ja puutarhassa. Minua eivät vastoinkäymiset lannista. Päinvastoin. Kun kukkapenkkiin on talven aikana ilmestynyt tyhjä kohta, en mieti, mitä olen menettänyt, vaan istutan tyhjään paikkaan jotain uutta. Pieniltä tuntuvat myyrätuhot sen rinnalla, että pian on taas kesä ja uusi kasvukausi!