Neiti Sirkka Kari ja herra Kari Sirkka tapasivat,
rakastuivat ja päättivät mennä naimisiin. Sirkka Kari oli aina ajatellut
ottavansa miehensä sukunimen, jos joskus naimisiin menee, mutta nyt hän ei
ollut enää varma. Tämän avioliiton myötä hänestähän tulisi Sirkka Sirkka.
Olisiko sittenkin parempi, jos hänen omasta sukunimestään tulisi perheen yhteinen
sukunimi? Herra Kari Sirkka oli avoin kaikille vaihtoehdoille, mutta hetken aprikoituaan
hän totesi, ettei halua olla Kari Kari. Kaksoisnimiäkin he miettivät, mutta kun
Sirkka ei halunnut olla Sirkka Kari-Sirkka eikä Kari halunnut olla Kari Sirkka-Kari,
he päättivät pitää kumpikin oman nimensä.
Sirkka Kari ja Kari Sirkka ostivat sievän pikkutalon
Koivukadulta. Muuttotohinoiden keskellä he muistivat, että kadunreunassa
olevaan postilaatikkoon on laitettava nimet. Koska tilaa oli vain sukunimille, laatikon
ohi kulkenut naapuruston väki sai pian huomata, että taloon olivat muuttaneet
KARI ja SIRKKA. Miksi ihmeessä pelkät etunimet ovat näkyvissä, ihmiset
miettivät. Kukaan ei tohtinut kysyä asiaa uusilta asukkailta, mutta naapuruston
kesken pohdinta kävi vilkkaana. Lopulta tultiin siihen tulokseen, että kyse oli
jostain tietosuojaan liittyvästä uhasta. Pitäisiköhän muidenkin ottaa se tosissaan?
Seuraavalla viikolla postinjakaja ihmetteli, kun Koivukadun
varrella ei asunutkaan enää Virtasia, Jokisia, Lahtisia, Purosia ja Järvisiä, vaan
Väinöjä, Sylvejä, Ainoja, Leenoja, Helenoita, Iikkoja, Janeja, Kaarinoita ja
Mikkoja. Postinjakaja mietti, pitäisikö hänen jättää kaikille vaatimus palauttaa sukunimet laatikoihin. Hetken mietittyään hän antoi asian olla. Pelkät etunimet
laatikoissa kertoivat vain Koivukadun kotoisasta yhteisöllisyydestä, eikä
hänellä ollut sydäntä mennä sitä Postin ohjeilla rikkomaan. Tietysti välillä tapahtui
sekaannuksia, etenkin tuuraajien jakaessa postia. Väinön kirje meni Leenalle,
Kaarina sai Mikon paketin, Jani kävi iltalenkillään viemässä Helenalle tämän
saaman kortin. Eivät ihmiset olleet moksiskaan, eikä kukaan tehnyt valituksia
postiin. Siinähän sitä oli hyvä tilaisuus jutusteluun, kun toimitettiin postia oikeisiin osoitteisiin. Tarjottiin teetä vaivanpalkaksi, löydettiin yhteisiä harrastuksia, tutustuttiin ja tykästyttiin.
Kun muuttokiireet olivat hellittäneet ja koti oli saatu
kuntoon, Sirkka Kari ja Kari Sirkka lähtivät iltakävelyn merkeissä tutustumaan
lähistöön. Kaunista ja idyllistä, he totesivat tyytyväisinä. Vain yksi asia
kummastutti. Miksi postilaatikoissa oli asukkaiden etunimet? Sen täytyy olla
jokin paikallinen vitsi, he ensin arvelivat, mutta halu kuulua joukkoon oli
niin vahva, että he päättivät noudattaa tapoja. KARI ja SIRKKA sai lähteä, ja
tilalle tuli SIRKKA ja KARI.
Sirkka Kari ja Kari Sirkka olivat aktiivisia ja ahkeria
ihmisiä, joiden työt kulkivat kotiin asti. Puhelimet pirisivät ja piipittivät
aamusta iltaan. Sirkka Karilla oli tapana vastata työkännykkään Kari ja privaattipuhelimeen
Sirkka. Samoin Kari Sirkka vastasi tilanteen mukaan välillä Kari ja välillä
Sirkka. Joskus he joutuivat vastaamaan toistensa puheluihin:
–
Kari Sirkan puhelimessa Sirkka Kari.
–
Sirkka Karin puhelimessa Kari Sirkka.
Talossa tiskikonetta asentanut putkimies olikin pian ihan
sekaisin. Tuhannet sirkat ja karit ja karisirkat ja sirkkakarit surisivat kuin
mehiläiset hänen korvissaan, kun hän urakan päätteeksi syöksyi ulos, kiiruhti
autolleen ja ajoi pois. Kun hän myöhemmin yritti kirjoittaa käynnistään laskua,
hän sai elämänsä ensimmäisen migreenikohtauksen. Tiskikone hyrrää tasaisesti,
mutta Sirkka Kari ja Kari Sirkka eivät vielä tänäkään päivänä ymmärrä, miksi
putkimies ei koskaan lähettänyt laskua.
Sirkka Kari ja Kari Sirkka ovat kieltämättä työkeskeisiä
ihmisiä, mutta kyllä he osaavat myös lomailla. Tälläkin viikolla he ovat
Madeiran lämmössä ja pitävät visusti puhelimet suljettuina. Eivät he myöskään
jaa matkakuviaan ja -kuulumisiaan somessa, vaan ostavat tavallisia postikortteja
ja lähettävät niillä terveiset ystävilleen ja läheisilleen. Sirkka Karin
sukulaisille terveisiä lähettävät Sirkka ja Kari, ja Kari Sirkan sukulaiset
saavat maisemakortin Karilta ja Sirkalta.
Aina silloin tällöin joku huomauttaa hyväntahtoisesti
naureskellen heidän nimistään. Itse he eivät näe niissä mitään erityistä, mutta
he noudattavatkin vanhan lorun ohjetta: mitä
nimestä, olkoon mikä vaan, kunhan aina kullaksi kutsutaan.
