Tänä vuonna olin viidettä kertaa myymässä kuusiamme ja täytyy todeta, että mukavaa oli jälleen kerran, kiitos ihanien asiakkaiden. Suurin osa oli tuttuja aiemmilta vuosilta, mutta myös uusia ilmaantui. Mieleen jäi muun muassa kaksi hilpeää miestä, jotka tulivat kuusiostoksille alkuillasta. Ennen kuin ehdin esitellä yhtäkään kuusta, toinen heistä osoitti reunimmaista, melko kookasta puuta ja sanoi ottavansa sen. Kaupat tehtiin. Mies selitti, että he ovat baarista tulossa ja vievät kuusen vaimolle. Kysyin, onko kuusi vaimolle yllätys.
- Yllätys tämä oli minulle itellekin, mies naureskeli ja nosti kuusen harteilleen.
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
maanantai 14. joulukuuta 2009
Mitä pojat tekevät piparitaikinalla?
Keskisuomalainen uutisoi 11.12. , että koululaiset, etenkin pojat, ovat edellisviikolla hamstranneet piparitaikinaa niin paljon, että pakastealtaat ovat loppuviikosta ammottaneet tyhjillään ja taikinaa on pitänyt tilata lisää. Lehti on haastatellut yhtä Siwan myyjää, joka arvelee, että villitys on jo ohi, sillä haastatteluviikolla koululaisia ei ole enää taikinaostoksilla näkynyt.
Mitä oikein on tekeillä? minä ihmettelin pienen jutun luettuani. Joutuvatko koululaiset itse ostamaan taikinan saadakseen kotona leivottuja pipareita? Leipovatko he kukin omat piparinsa vain kokoontuuko kaveriporukka piparitalkoisiin? Leipovatko he lainkaan? Kenties syövät pelkkää taikinaa? Voiko piparitaikinalla tehdä jekkuja?
Keskisuomalaisesta en saanut vastauksia, mutta mystinen taikinajuttu selvisi joulukuun MikroBitti-lehdestä, jossa on kilpailu Paista, koristele ja kuvaa PipariPeeCee. Kilpailun säännöissä sanotaan, että materiaalina on käytettävä perinteistä piparitaikinaa ja koristeina kaikkea mahdollista syötäväksi kelpaavaa. Lehden kuvassa olikin makoisan näköinen, piparitaikinasta tehty kannettava tietokone, jonka näppäimistö oli väkerretty värikkäistä lakritsikarkeista.
Eniten minua ihmetyttää koko asiassa se, että toimittaja tekee jutun piparitaikinaa hamstraavista pojista mutta ei ota selvää, mistä on kyse.
Mitä oikein on tekeillä? minä ihmettelin pienen jutun luettuani. Joutuvatko koululaiset itse ostamaan taikinan saadakseen kotona leivottuja pipareita? Leipovatko he kukin omat piparinsa vain kokoontuuko kaveriporukka piparitalkoisiin? Leipovatko he lainkaan? Kenties syövät pelkkää taikinaa? Voiko piparitaikinalla tehdä jekkuja?
Keskisuomalaisesta en saanut vastauksia, mutta mystinen taikinajuttu selvisi joulukuun MikroBitti-lehdestä, jossa on kilpailu Paista, koristele ja kuvaa PipariPeeCee. Kilpailun säännöissä sanotaan, että materiaalina on käytettävä perinteistä piparitaikinaa ja koristeina kaikkea mahdollista syötäväksi kelpaavaa. Lehden kuvassa olikin makoisan näköinen, piparitaikinasta tehty kannettava tietokone, jonka näppäimistö oli väkerretty värikkäistä lakritsikarkeista.
Eniten minua ihmetyttää koko asiassa se, että toimittaja tekee jutun piparitaikinaa hamstraavista pojista mutta ei ota selvää, mistä on kyse.
maanantai 7. joulukuuta 2009
Jos saisin päättää....
... radiosta ei kuuluisi yhtään joululaulua ennen jouluaattoa eikä tapaninpäivän jälkeen.
tiistai 1. joulukuuta 2009
Kuluttajiksi kutistetut
Meneillään olevien opintojeni yhteydessä luin brasilialaissyntyisen kasvatusfilosofin Paulo Freiren teoksen Sorrettujen pedagogiikka. Mahtava kirja! Freire kehitteli ajatuksiaan eteläamerikkalaisessa todellisuudessa, jossa oli rikkaita tilanherroja ja orjan asemassa olevia työläisiä. Todellisuudessa, joka on valitettavan yleistä vielä nykyäänkin. Freiren määritelmän mukaan jokainen tilanne, jossa ihminen käyttää objektiivisesti toista hyväkseen tai estää tätä tavoittelemasta asemaa itsenäisenä ja vastuullisena persoonana, on sortotilanne. Tilanherra estää orjaa olemasta itsenäinen ja vastuullinen persoona, mikä on siis selvä sortotilanne. Koulumaailmassa sorto tarkoittaa rakenteita ja toimintatapoja, jotka pakottavat oppilaat passiivisuuteen ja tukahduttavat heidän oman ajattelunsa ja luovuutensa.
Freireä lukiessani en kuitenkaan pysytellyt koulumaailmassa vaan aloin ajatella Keskimaata, Keskoa, Tradekaa, matkatoimistoja, autokauppoja, kodinkoneliikkeitä, lehtiä, mainontaa… En voinut mitään, mutta mitä pidemmälle ehdin Freiren kanssa, sitä selkeämmin kauppa ja talouselämä alkoivat tuntua tilanherralta, joka orjuuttaa ihmisiä pelkiksi tahdottomiksi kuluttajiksi sen sijaan, että ihmiset tekisivät itsenäisiä päätöksiä ja kuluttamisen sijaan tekisivät itse tai tyytyisivät vähempään. Minun käsitykseni mukaan ihminen on perusolemukseltaan aktiivinen, kun taas ostaminen on passiivista, vaikka tiettyjä aktiviteettejä vaatiikin. Nyt joku väittää tekevänsä kuluttajana taatusti itsenäisiä päätöksiä, mutta jos katsotaan kokonaisuutta, kuluttajat valitsevat sitä, mitä joku muu (muoti, teollisuus, sisäänostajat jne) on heille ensin valinnut.
Freire otti esiin sorrettujen eksistentiaalisen kaksijakoisuuden: sorretut ovat samanaikaisesti sekä oma itsensä että sortaja, jonka varjon he ovat sisäistäneet. Kuluttajan tapauksessa sortajan varjon sisäistäminen tarkoittaa sitä, että kuluttaja-ihminen alkaakin havitella sitä elämää, jota sortaja pitää hyvänä ja esittelee. Mainosten kauniit ihmiset, aurinkoiset rannat, hienot autot, tehokkaat tietokoneet, näppärät kännykät, hulppeat talot, seksikkäät alusasut, huurteiset olutpullot… kaikki ne luovat mielikuvaa tavoiteltavasta elämästä, ja sen voi saavuttaa tietenkin – ostamalla. Mielenkiintoista on seurata, miten mainoksista riippuvaiset lehdet taiteilevat tässä kuviossa, kun pitäisi miettiä journalistisia periaatteita ja ajanhenkeä ja samalla miellyttää mainostajia. Jos sinne lehteen joku kierrätysjuttu mahtuukin, niin pääkirjoituksessa naistenlehden päätoimittaja toteaa, että aina sinne eteiseen yhdet uudet kengät mahtuu!
Freiren mukaan sortaja tekee kaikkensa, jotta sortotilanne jatkuisi. Kun ekologinen ajattelu on alkanut viritä, kauppa on heti valppaana. Se ei pelkästään tarjoa ekologisia tuotteita, vaan antaa jopa ymmärtää, että jonkun tuotteen ostaminen on ekologinen teko. Ekologiasta puhuminen on kaupan jalomielisyyttä, johon on kuitenkin kätketty ajatus siitä, että kuluttamisen on kaikesta huolimatta jatkettava kasvuaan. Siksi sähköfirman lehdessä on kahdenlaisia juttuja. Toisissa neuvotaan, miten säästetään sähköä, ja toisissa esitellään eriaisia sähköllä toimivia vempaimia, lämmityksiä, valaistuksia jne.
Freiren soveltaminen kulutuselämään ei ole saanut ymmärrystä tuttavapiirissäni. Ehkä en vain osaa sanoa, mitä tarkoitan, tai sitten on totta mitä Freire sanoi: ”Yksi vapautumisen suurimmista esteistä on sortava todellisuus, joka nielee siinä olevat sisäänsä ja pyrkii siten tukahduttamaan ihmisten tietoisuuden. Sorto toimii sopeuttavasti. Sorron vallasta päästäkseen ihmisten on kyettävä samaan siihen etäisyyttä ja kohtaamaan se.”
Freireä lukiessani en kuitenkaan pysytellyt koulumaailmassa vaan aloin ajatella Keskimaata, Keskoa, Tradekaa, matkatoimistoja, autokauppoja, kodinkoneliikkeitä, lehtiä, mainontaa… En voinut mitään, mutta mitä pidemmälle ehdin Freiren kanssa, sitä selkeämmin kauppa ja talouselämä alkoivat tuntua tilanherralta, joka orjuuttaa ihmisiä pelkiksi tahdottomiksi kuluttajiksi sen sijaan, että ihmiset tekisivät itsenäisiä päätöksiä ja kuluttamisen sijaan tekisivät itse tai tyytyisivät vähempään. Minun käsitykseni mukaan ihminen on perusolemukseltaan aktiivinen, kun taas ostaminen on passiivista, vaikka tiettyjä aktiviteettejä vaatiikin. Nyt joku väittää tekevänsä kuluttajana taatusti itsenäisiä päätöksiä, mutta jos katsotaan kokonaisuutta, kuluttajat valitsevat sitä, mitä joku muu (muoti, teollisuus, sisäänostajat jne) on heille ensin valinnut.
Freire otti esiin sorrettujen eksistentiaalisen kaksijakoisuuden: sorretut ovat samanaikaisesti sekä oma itsensä että sortaja, jonka varjon he ovat sisäistäneet. Kuluttajan tapauksessa sortajan varjon sisäistäminen tarkoittaa sitä, että kuluttaja-ihminen alkaakin havitella sitä elämää, jota sortaja pitää hyvänä ja esittelee. Mainosten kauniit ihmiset, aurinkoiset rannat, hienot autot, tehokkaat tietokoneet, näppärät kännykät, hulppeat talot, seksikkäät alusasut, huurteiset olutpullot… kaikki ne luovat mielikuvaa tavoiteltavasta elämästä, ja sen voi saavuttaa tietenkin – ostamalla. Mielenkiintoista on seurata, miten mainoksista riippuvaiset lehdet taiteilevat tässä kuviossa, kun pitäisi miettiä journalistisia periaatteita ja ajanhenkeä ja samalla miellyttää mainostajia. Jos sinne lehteen joku kierrätysjuttu mahtuukin, niin pääkirjoituksessa naistenlehden päätoimittaja toteaa, että aina sinne eteiseen yhdet uudet kengät mahtuu!
Freiren mukaan sortaja tekee kaikkensa, jotta sortotilanne jatkuisi. Kun ekologinen ajattelu on alkanut viritä, kauppa on heti valppaana. Se ei pelkästään tarjoa ekologisia tuotteita, vaan antaa jopa ymmärtää, että jonkun tuotteen ostaminen on ekologinen teko. Ekologiasta puhuminen on kaupan jalomielisyyttä, johon on kuitenkin kätketty ajatus siitä, että kuluttamisen on kaikesta huolimatta jatkettava kasvuaan. Siksi sähköfirman lehdessä on kahdenlaisia juttuja. Toisissa neuvotaan, miten säästetään sähköä, ja toisissa esitellään eriaisia sähköllä toimivia vempaimia, lämmityksiä, valaistuksia jne.
Freiren soveltaminen kulutuselämään ei ole saanut ymmärrystä tuttavapiirissäni. Ehkä en vain osaa sanoa, mitä tarkoitan, tai sitten on totta mitä Freire sanoi: ”Yksi vapautumisen suurimmista esteistä on sortava todellisuus, joka nielee siinä olevat sisäänsä ja pyrkii siten tukahduttamaan ihmisten tietoisuuden. Sorto toimii sopeuttavasti. Sorron vallasta päästäkseen ihmisten on kyettävä samaan siihen etäisyyttä ja kohtaamaan se.”
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)