Kieli ja sen puhujat

Tieteen Kuvalehti kertoo tämän vuoden ensimmäisessä numerossa Brasilian sademetsässä elävästä intiaaniheimosta, jonka kieli, piraha, poikkeaa kaikista muista maailman kielistä jopa siinä määrin, ettei siitä löydy kielen välttämättöminä elementteinä pidettyjä piirteitä. Pirahassa lukusanoja ovat vain 1, 2 ja monta, eikä kielessä eroteta isää ja äitiä tai oikeaa ja vasenta. Väreilläkään ei ole omia nimityksiä vaan esimerkiksi punaista voidaan kuvata veren väriseksi. Kielessä on kolme vokaalia ja yhdeksän konsonanttia, joista naiset tosin saavat käyttää vain kahdeksaa, yksi konsonanteista kuuluu ainoastaan miesten puheeseen. Kielessä on vain päälauseita, sivulauseita ei lainkaan. Kyseisellä intiaaniheimolla ei ole luomismyyttiä tai historiallisia tarinoita, joten kielessä on vain yksi aikamuoto, preesens.

Kuulostaako alkeelliselta? Tutkijoiden mukaan kyse ei kuitenkaan ole kielen alkeellisuudesta, vaan kieli on sellainen kuin kulttuurikin. Mihin tarvitaan luomistarinoita tai pluskvamperfektiä, jos olennaista on vain nykyhetki? Huomistakaan ei murehdita; ravintoa hankitaan vain päiväksi kerrallaan ja suurin osa ajasta kuluu rupatteluun.

Miten meillä? Pelkkää rupattelua kahviloissa, kännyköissä, netissä, historiantuntemus heikkenee koko ajan, eletään tässä ja nyt kädestä suuhun, ”isän” ja ”äidin” korvaa ”porukat”, runoilija ei tyydy kuvaamaan ruusua punaiseksi vaan hakee vertauskohtaa verestä, pitkät virkkeet monine sivulauseineen korvautuvat lyhyillä tekstiviesteillä. Niin ja kuka enää viitsii miettiä, mitä eroa on oikeistolla ja vasemmistolla?

Mutta minkä konsonantin miehet aikovat omia itselleen?