Viikonvaihteessa oli Mikkelin teatterissa Mika Myllyahon kirjoittaman Paniikki-näytelmän viimeiset esitykset. Olen nähnyt Myllyahon kiitetystä trilogiasta jo Kaaoksen, ja pian on mahdollisuus nähdä Jyväskylässä myös Harmonia, joten ei muuta kuin lauantaina suunnattiin auton nokka kohti Mikkeliä. (Oi, miten lähellä se onkaan, ainakin Karstulaan verrattuna, heh!)
"Näytelmä saattaa yhteen kolme ystävää, kolme miestä ja kolme erilaista maailmankuvaa. Keskinäinen välienselvittely pakottaa miehet pohtimaan tunteiden merkitystä ja niiden ilmaisemisen vaikeutta aikana, jolloin tunteista puhumisen oletetaan olevan itsestäänselvyys."
Kun esityksen jälkeen lähdimme kävelemään autolle, alkoi ilotulitus; Mikkelissä oli juuri päättynyt jääpallon suomenmestaruuden loppuottelu. Mielessäni kuitenkin yhdistin ilotulituksen Paniikkiin, joka oli käsikirjoitukseltaan, ohjaukseltaan, näyttelijäntyöltään, ääniltään, valoiltaan jne. hienoakin hienompaa teatteria. Juuri sellaista, jota katsoessani muistan, miten merkityksellinen taiteenlaji teatteri on.
Alunperin Paniikin esitysten piti Mikkelissä jatkua huhtikuulle asti, mutta viimeiset kahdeksan esitystä peruutettiin, koska marraskuussa näytelmä ei vetänyt tarpeeksi katsojia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti