Kipuileva ruotoni pakotti minut kääntymään hierojan puoleen. Onneksi omalta paikkakunnalta löytyy erinomainen ammattilainen, joka sekä löytää ongelmat että osaa hoitaa ne kuntoon. Jo kertakäynti tekee ihmeitä, ja maailma näyttää kirkkaammalta. Tosin nyt olin viivytellyt hoitoon hakeutumista niin, että ihan kertakäynnillä en selviä.
Hierojalla käyntiin liittyy jotain noloa. Ei, en tarkoita paljasta ihoa tai vieraan ihmisen kosketusta, vaan jotain kummallista syyllisyyden tunnetta. Kroppa on luotu toimimaan ja kestämään, joten jos se ei toimi eikä kestä, olen tehnyt jotain väärin. Niinhän se on tietysti on, mutta lienee tarpeetonta itseään syytellä. Urheilijat, joiden pitäisi tietää, miten kroppaa käytetään, ovat hierojien käsittelyssä jatkuvasti, miksi ei siis myös kirjoitustyöläinen, joka tähän aikaan vuodesta työskentelee aamusta iltaan ulkotöissä. Syyllisyydentunteeni lienee perua lapsuudesta: "Pipo päähän, ettet vilustu." Lapsenmieleni kai käsitti, että jos omilla toimilla voidaan vaivat ehkäistä, vastaavasti vaivatkin olivat omaa syytä. Jospa pipon lisäksi olisi pitänyt olla myös kaulaliina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti