keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Mikkelissä




Ehkä tuulinen syyspäivä ei ole paras aika käydä kaupungissa, sillä eilen Mikkelissä en tuntenut sellaista kodikkuutta, joka siellä aiemmin on vallannut mieleni. Saattoi se johtua siitäkin, että en ole käynyt Mikkelissä pariin vuoteen, ja edelliskäyntini jälkeen keskustaa on kehitetty entistä enemmän kauppapaikaksi suuren maailman malliin. Jotain tylyä ja kolkkoa sellaisissa liikekeskuksissa on, siitä ei pääse mihinkään.

Ei ollut tunnelma entisellään myöskään kirpputorilla. Sen sain huomata, kun olin maksamassa ostoksiani kassalla, jossa kaksi nuorta naista palveli asiakkaita ystävällisesti ja avuliaasti. Kirpparin oli määrä sulkeutua kuudelta, joten viittä vaille kuusi toinen myyjistä lähti muistuttamaan siitä ihmisille, joita kirpparin eri huoneissa oli vielä lukuisia. Olin jo saanut ostokseni maksettua ja pakkasin reppuani, kun myyjä palasi kierrokseltaan posket punehtuneina ja kertoi, että kun hän oli ilmoittanut myymälän sulkemisesta, yksi asiakas oli sanonut, että turpa kiinni. Myyjä vaikutti sen verran järkyttyneeltä, ettei hän tuollaisia asiakkaita varmaan ihan päivittäin kohtaa, mutta mielestäni yksikin kerta on liikaa. Neuvoin sammuttamaan valot, niin ehkä se huutelijakin ymmärtää lähteä.











Ei kommentteja: