Myyrä vipelsi tien yli ja livahti ojanpenkassa olevaan piiloon. Jäljet lumella todistivat, että samaa reittiä oli käytetty ennenkin. Tien toisella puolella on metsäyhtiön mailla hakkuuukko, johon on pari vuotta sitten istutettu kuusentaimia. Siellähän se myyrä ja lukuisat kumppaninsa tietysti käyvät syömässä nuoria, meheviä taimia. Kun kevät koittaa ja lumet sulavat, tuhon laajuus paljastuu. Lumi täällä metsien keskellä on valkoista, maisema kaunis ja levollinen, mutta puhtaan pinnan alla myyrät järsivät taimia, enkä minä halua edes ajatella, montako myyrää on joulukuusifarmimme kimpussa. Eräänä talvena ne söivät edelliskeväänä istutetuista tuhannesta taimesta 800. Toivottavasti tänä vuonna päästään vähemmällä.
Pintojen alla tapahtuu. Lumi peittää tuhoaan tekevät myyrät, puuteri piilottaa rapistuvan ihon, väärä maali kätkee homehtuneen seinän, liian tiivis laastari tulehduttaa haavan. Pintaa katsomalla voi luulla kaiken olevan hyvin.
1 kommentti:
Myyräkanta noudattaa melko luonnollista sykliään. Runsas myyrävuosi, merkitsee sitä, että ruuasta on kova pula ja kaikkea mahdollista pitää käyttää ravinnoksi, jotta säilyisi hengissä. Samalla mahdollistuu vaikkapa pöllöjen lisääntyminen pitkästä aikaa.
Ihmislaji on onnistunut välttämään tuon syklisyyden – toistaiseksi. Se on vaatinut myös monen lajin sukupuuton. Ehkä meidänkin voittokulkumme on pian tiensä päässä, jos emme löydä paikkaamme luonnossa.
Silti toivon parasta kuusentaimillenne ja luumupuilleni.
Lähetä kommentti