Matkakertomus sieltä, minne ei ollut tarkoitus mennä

Tarkoitus oli mennä Petäjävedelle omakotitalonäyttelyyn. En kyllä ymmärrä, mistä idea moiseen tuli, sillä emme ole aikeissa rakentaa, ostaa tai remontoida omakotitaloa tai mitään muutakaan asuntoa.

Menomatkalla pysähdyttiin Jyväskylässä, koska siellä asuvat poikamme, joita käytiin tervehtimässä. Aikaa kului myös yliopiston kirjastossa, josta lainasin kassillisen aikuiskasvatusta käsittelevää kirjallisuutta (kesäkään ei suo minulle taukoa opiskeluista). Kirjastoasioiden jälkeen hain Kirjailijatalon terassilta matot, joita olin sinne lainannut. Sateen kastelemia mattoja kääriessäni ihmettelin jälleen kerran, miten huonolla hoidolla sekin kaunis ja arvokas kiinteistö on. Kun sadevedet kertyvät terassin keskellä olevaan monttuun, osa vedestä imeytyy betonin läpi ja pikkuhiljaa rapauttaa rakenteita, kosteus lisääntyy, homeet kasvavat... Eikö omistaja ymmärrä vai eikö hän välitä?

Kun matot oli autossa, aurinko porotti niin lämpimästi, että teki jo mieli palata kotiin mattopyykille. Päätimme kuitenkin pysytellä suunnitelmissa ja lähdimme ajelemaan kohti Petäjävettä, joka on minulle jokseenkin tuntematonta seutua. Pianhan sinne saavuttiinkin, mutta kun omakotitalonäyttelyn opastekyltit ilmestyivät näkyviin, ajoimme tarkoituksella niiden ohi ja päätimme katsoa ensin kirkonkylää, sillä kirkonkylämiljööt kiinnostavat minua kovasti.

Tämä kirkonkylä oli aika pieni mutta viehättävä. (Aika moni kirkonkylä on viehättävä sillä vertaan niitä aina Joutsaan, joka on... no, vähemmän viehättävä.) Petäjävedellä katselin vanhoja omakotitaloja ja niiden kauniita pihoja, missä pionit ja perunamaat kukkivat. Vanhan kirkon luo menevän tien varrella näin miehen omakotitalon parvekkeella lukemassa. Harvinainen näky siihen nähden, miten paljon ihmiset näkevät vaivaa pihojensa ja puutarhojensa eteen ja miten runsaasti kaikenlaisia terasseja, patioita ja huvimajoja on rakennettu.

Samaisen tien varrella sininen puutalo veti mielen apeaksi. Seinien alaosat näyttivät lahoilta, vanha tiilikatto rikkinäiseltä, räystäät olivat liian lyhyet. Pihassa oli jos jonkinmoista uudenaikaista kesäkeittiötä, huvimajaa ja grillikatosta, mutta kaunis vanha talo teki hidasta kuolemaa.

Suuressa punaisessa talossa (entinen seurakuntatalo?) oli taidenäyttely, mutta näyttelyä enemmän minua kiinnosti se talo. Seisoin suuren salin nurkassa ja olin katselevinani maalauksia, mutta katselinkin sitä huonetta ja kuvittelin sinne asukkaat. Keittiön hirsiseinissä oli jälkiä lukuisista tapettikerroksista. Ja siellä vanhan talon viileydessä minä vihdoin tajusin, etten halua mennä omakotinäyttelyyn katselemaan uusia taloja, keskeneräisiä pihoja, muodikkaita sisustuksia, huoneita, joissa ei vielä elämänjälkiä näkyisi. Olin valmis palaamaan kotiin.

Petäjävedeltä poistutaan kiertoliittymän kautta, mutta emme lähteneetkään ajamaan kohti Jyväskylää vaan päätimme poiketa viereisellä huoltoasemalla. Sen pihalla kohtasimme iloisen yllätyksen: Takomarkkinat eli seppiä takomassa rautaa! Rauta on materiaalina alkanut kiinnostaa minua vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, joten oli mukava katsella seppiä työssään. Laukaalaisen Takomo Rautakärpäsen kojulta ostin taotun korun, yksinkertaisen ja kauniin.

Olimme taas poistumassa Jyväskylän suuntaan, kun kiertoliittymässä päätimmekin lähteä Keuruulle kahville. Keuruulta löytyi varsin suuri keskusta, kaupunkihan se Keuruu onkin. Pääkadun varrella oli tienviitta Vanha Keuruu, mutta se katu päättyi rantapusikkoon, eikä meille oikein selvinnyt, mitä se tienviitta tarkoitti.

Keuruun museossa oli mielenkiintoinen näyttely elokuvaohjaaja Matti Kassilan tuotannosta ja elämäntyöstä. Kassila ohjasi uransa aikana 33 näytelmäelokuvaa, noin 60 tv-ja dokumenttielokuvaa ja teattereissa 12 näytelmää, Jussi-palkintojakin kertyi seitsemän. Ohjaajantyötään kuvatessaan Kassila on sanonut hakeneensa "huumoria, rakkautta ja sitä, että elämä olisi vähän erilainen kuin mitä itse pystyn toteuttamaan. Nimenomaan rakkaus on hirveän tärkeä, vaikka en ole ollenkaan sanaa käyttänyt, enkä ole tiennyt, että siitä on ollut kysymys." Niin, eihän taiteilijan tarvitsekaan "tietää" mitä on tekemässä, tärkeää on vain se tekeminen ja tunne siitä, että tekee juuri sitä mitä haluaa.

Päivä oli kääntymässä iltaan, kahvin sijaan nautimme pizzaa paikallisessa pizzeriassa. Jokaisessa kirkonkylässä on vähintään yksi samanlainen.