Romaani alkaa vaarattoman tuntuisesti. Taloja urakoinut mies on hankkinut tontin, haluaa rakentaa siihen perheelleen talon ja kertoo aikeistaan vaimolle ja tyttärelle. Suunnitelma alkaa kuitenkin pettää, kun Amerikoista alkanut taloustaantuma hyydyttää miehen rakentamien talojen myynnit. Mies velkaantuu nopeasti eri suunnille, ei saa pankista apua, mutta ei saa myöskään kerrottua ongelmista vaimolleen. Tyyli on tragikoominen, enkä osaa pitää varaani vaan luen Marko Leinon Kotirauha-romaania myöhään illalla. Tunnelma muuttuu jo synkemmäksi, mutta jatkan lukemista luku toisensa jälkeen. Ja niinhän siinä käy, että (nyt seuraa juonipaljastus) päähenkilön mielettömäksi käynyt pyrkimys täyttää lupauksensa ja toiveensa mihin hintaan tahansa johtaa verenvuodatukseen ja kahden ihmisen kuolemaan.
Seuraavana yönä näen painajaista, jossa ihmisiä tapetaan silmieni edessä ja olen itsekin koko ajan hengenvaarassa. Herään aamuyöstä ja valvon toista tuntia yrittäen saada ahdistavan unen mielestäni ja miettien, missä viipyy katharsis, joka taiteen kokijalle tarkoittaa tragedian synnyttämää tunteiden puhdistustumista, kliimaksin jälkeistä selkenemistä ja vapautumista.
Muutaman päivän kuluttua luen romaanin happy endin, suljen kirjan ja mietin, pitäisikö olla huolellisempi kirjavalinnoisssa vai karaista mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti