Keskellä

Potkukelkka liukuu pitkin vasta-aurattua maantietä. Kuulen vain jalasten kohinan ja oman hengitykseni äänen. Hämärtää, lumiset puut nuokkuvat. Saavun tienristeykseen ja pysähdyn. Kun hengitys tasaantuu, ei kuulu enää mitään. Voisin lähteä tietä pitkin kolmeen eri suuntaan, ja joka taholle saisin kulkea useita kilometrejä, ennen kuin tulisi harvaa asutusta vastaan. Joku voisi väittää, että olen keskellä ei-mitään, mutta itse tiedän paremmin: olen oman maailmankaikkeuteni keskipisteessä.