Vielä vuodenvaihteessa kaikki tuntui niin selkeältä. Oli hyvä idea, kiinnostavia henkilöitä, yllätyksellinen juoni. Kuvittelin, että niistä aineksista saan kesään mennessä uuden näytelmän valmiiksi. Nyt on kesäkuu alullaan ja kyseinen käsikirjoitus keskeneräisten ankealla hyllyllä. Mikä meni pieleen? Ehkä puhuin näytelmästä liikaa etukäteen ja siten lukitsin ajatukseni tarpeettoman aikaisin. Keskeneräisestä työstä puhuminen ei taida sopia minulle, vaikka esimerkiksi kirjoittajakoulutuksessa se on olennainen työskentelytapa.
Kirjoittamisen tyssääminen tarkoitti sitä, että vaikka kuinka yritin hahmottaa henkilöitä, he eivät näyttäytyneet, eivät puhuneet, eivät tehneet mitään. Aivan kuin he olisivat seisseet näyttämöllä tumput suorina ja odottaneet minulta ohjeita, mitä tehdä seuraavaksi. Ei minkäänlaista oma-aloitteisuutta! Sietämätöntä. Minulle kirjoittamisessa olisi näet tärkeää improvisoida fiktiivisten henkilöideni kanssa. (Ymmärrän, että tämä minulle luonnollinen toimintatapa voi joistakin tuntua käsittämättömältä tai jopa jotenkin oudolta.)
Viime viikot olen puutarhatöiden ohessa kirjoittanut aivan uutta näytelmää, ja suureksi ilokseni sen henkilöt ovat alkaneet puhua. Ero alkuvuoden hedelmättömään kirjoittamiseen on melkoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti