Pumppuasema

Viime vuonna kirjoitin kesäkuuun ensimmäisenä päivänä täällä näin: "Viime viikot olen puutarhatöiden ohessa kirjoittanut aivan uutta näytelmää, ja suureksi ilokseni sen henkilöt ovat alkaneet puhua. Ero alkuvuoden hedelmättömään kirjoittamiseen on melkoinen."


Muistelen, että aloitin kyseisen näytelmän kirjoittamisen juhannuksen jälkeen, mutta blogimerkintä muistaa senkin, että toki minä kirjoitin päässäni jo hyvän matkaa, ennen kuin asetuin koneen ääreen tarinaa naputtelemaan. Nyt näytelmä on niin valmis, että jos vielä sille jotain teen, niin pilalle menee. Viime päivinä olen kuitenkin lukenut tekstiä ääneen, jotta dialogi on varmasti sujuvaa. Ääneen lukeminen on dialogia kirjoitettaessa välttämätöntä, mutta hyvä tapa se on myös proosan ja lyriikan kirjoittajille. Se, että vielä uudestaan ja uudestaan luen sitä läpi, johtuu myös siitä, että pelkään tekstiin jääneen mokia, toisaalta kyse on luopumisen haikeudesta. Kirjoittamisen aikana henkilöt ovat tulleet niin rakkaiksi, että tyhjyyden tunnehan siitä seuraa, kun lähetän käsikirjoituksen (henkilöni) maailmalle.

Kirjoittamisprosessi oli taas onnea, iloa oi! (Toivottavasti en liikaa ärsytä niitä, joille kirjoittaminen merkitsee tuskaa.)

Oli todella hienoa luoda taas uusi maailma ja sinne henkilöt sekä yhdessä heidän kanssaan kertoa  yksi pieni tarina. Tavoistani poiketen annoin muutamien ihmisten lukea jo keskeneräistä käsikirjoitusta, vaikka aiemmin olen varjellut työn alla olevia tekstejä tosi tarkasti muiden katseilta.  Kun kesällä olin kirjoittanut näytelmästä noin kolmasosan, muutamat läheiset ihmiset saivat sen luettavakseen. Seurasin hiljaa vierestä ja tarkkailin heidän ilmeitään ja reaktioitaan. Kokemus oli hyvä, sillä se vahvisti tunnetta siitä, että olen oikealla tiellä.

Kesän jälkeen tarina jäi useammaksi kuukaudeksi lepäämään. Tai pitäisi ehkä sanoa, että se jäi valmistumaan, sillä kuljin paljon metsissä ja kirjoitin mielessäni.  Kun vuoden alussa palasin koneen ääreen kirjoittamaan, näytelmä tuli noin viikossa ns. valmiiksi. Kirjoittaminen oli helppoa, koska näytelmän henkilöt olivat niin eläviä ja puheliaita! Minulle oli myös jo varhain kirkastunut näytelmän viimeinen repliikki, ja kirjoittaminen oli kuin matka sitä kohti.

Kun koko tarina oli tammikuussa kasassa, hain sille taas lukijoita. Yksi käsikirjoitukseni luettavakseen saanut on pysynyt vaiti, mutta muut ovat antaneet hyviä kommentteja. Pienessä käsikirjoittajien ryhmässä käytimme useamman tunnin näytelmäni ruotimiseen, jolloin sain Eevalta, Jarkolta ja Sannalta hyvää, tarkkaa ja kullanarvoista palautetta kässärin viimeistelyyn. Siihen olenkin käyttänyt paljon aikaa, sillä tykkään myös tekstin hiomisesta ja muokkaamisesta ja haluan tehdä sitä niin pitkään, että olen varmasti tyytyväinen. Olen kuullut sanottavan, että teksti on valmis, kun kirjoittaja päättää, että se on valmis. Kaikkeahan voi muokata ja hioa loputtomiin, mutta pitää myös osata luopua ja suunnata ajatukset seuraavaan.

Näytelmän nimi on Pumppuasema. Haaveeni on kirjoittaa trilogia, jonka jokainen osa on nimetty jonkun paikan mukaan. Ehdotuksia?