Missä niitä marjoja on?

Juolukasta saa hyvää hilloa ja mehua.

Lehdessä esitettiin taannoin ehdotus, että metsähallitus tekisi karttoja hyvistä mustikkamaista, jotta suomalaiset ja eritoten kaupunkilaiset niitä löytäisivät ja voisivat kerätä marjat talteen. Kuinkahan sellaiseen  karttaan merkittäisiin minun mustikkapaikkani? Niistä kun useimmat ovat niin pieniä, että kun kerään sangollisen tai pari, seuraava kerääjä saisi jäädä nuolemaan näppejään. Karttaa pitäisi myös päivittää jatkuvasti, sillä metsät muuttuvat koko ajan, ja siten marjamaatkin vaihtuvat. Jonain vuosina halla vie kukat, toisena pölytys epäonnistuu, kuivuuskin voi marjat viedä, joten mikään ei ole varmaa, ennen kuin marjat alkavat kypsyä.

Karttaa tärkeämpi onkin marjavaisto, joka johdattelee oikeisiin paikkoihin. Jos ei sitä ole jo lapsena oppinut, liikkeelle voi lähteä koulun biologian tunnilla opituista metsätyypeistä. Mustikoita saadakseen pitää löytää metsää, jossa mustikka kasvaa. Niin yksinkertaista? Ei, vaan pitää löytää metsää, jossa mustikka kasvaa, kukkii ja tekee marjaa. Hämärissä vanhoissa metsissä voi olla sakeasti mustikkavarvikkoa, mutta marjoja on vain valoisammissa männiköissä ja kuusikoissa. Tämä kesän paras mustikkapaikkani oli juuri sellaisessa vanhassa kuusikossa, jossa ei hämäryyden takia aiemmin ollut marjoja. Kun vieressä on jo muutamia vuosia ollut hakkuuaukio, kuusikon reuna saa mustikoille ilmeisen täydellisen annoksen valoa.

Marjapaikkojen löytäminen on jatkuva prosessi, olennainen ja hauska osa koko marjaharrastusta. Sekä marjastaessa, sienestäessä että metsässä muuten vain liikkuessa tulee koko ajan tarkkailtua varvikoita ja pantua merkille, missä kasvaa mitäkin. Takavuosina löysin hyvän mustikkapaikan sattumalta myöhään syksyllä, kun halla oli jo marjat pehmentänyt. Ne mustikat jäivät metsään, mutta seuraavana vuonna keräsin samasta paikasta useita sangollisia. Tämän syksyn puolukkapaikat ovat jo tiedossa, sillä mustikkareissuilla tulee tehtyä havaintoja myös puolukasta. Sattumalta olen aikoinaan löytänyt myös juolukapaikan. Samalla alueella kasvaa myös karpaloita, joista näyttää tulevan taas kelpo sato.  

Marjastaja seuraa kiinnostuneena myös lähialueen metsätaloutta: aukkohakkuualueille tulee usein vadelmia, harvennusmänniköihin ajallaan puolukkaa ja/tai mustikkaa. Kun aukko taimettuu riittävästi, vadelma katoaa, mutta jossain muualla on uusi aukko parhaassa vadelmavaiheessa. Marjastajan katse ulottuu siis vuosien päähän.

Yllä olevassa kuvassa on juolukka. Ihastuin siihen viime vuonna, jolloin sitä oli  niin runsaasti, että yhden sangollisen söin jo kesän ja syksyn aikana, ja kolme sangollista säilöin mehuksi ja hilloksi. Nyt sato on pienempi, mutta ainakin hilloa on tarkoitus tehdä.

Marjoja saadakseen ei tarvitse lähteä syvälle maaseudulle, sillä hyviä marjamaita on myös kaupunkien ja kirkonkylien liepeillä, kävely- tai polkupyörämatkan päässä. Tunnen monia maaseudun asukkaita, jotka eivät opastamatta löydä parhaille marjapaikoille, mutta tunnen myös kaupunkilaisia, jotka löytävät marjapaikat asutuksen lähettyviltäkin. Ehkä kyse on vaistosta.