lauantai 23. maaliskuuta 2013

Talkoita ja messuilua

Eilisen päivän vietin sisämaalaustalkoissa  Haihatuksessa. Paikalla oli talon väkeä, residenssivieraita ja meitä muita Haihatuksen ystäviä. Loppukesästä avautuvaa Pohjoinen rakkaus -näyttelyä varten saatiin paljon valkoista seinää. Talkoot ovat mukavia, koska tulosta syntyy ällistyttävän nopeasti, ja yhdessä tekeminen on hauskaa.

Toinen talkoopäivä olisi ollut tänään, mutta se jäi minulta väliin, sillä vietin sen Jyväskylässä kirjamessuilla. Tarkkaan ottaen kyseessä oli ueammat messut yhtä aikaa, sillä kirjallisuuden lisäksi tarjolla oli yhtä sun toista kotimaan matkailusta ruokaan ja puutarhaan. Elämysten viikonlopuksi messumarkkinoijat tapahtumaa kutsuivatkin, mutta se oli kyllä liian paljon luvattu. Täyttelin osastoilla kaiken maailman arpalipukkeita, joten oletettavasti posti alkaa piakkoin kantaa minulle voittojani: tuotepaketteja, teatterilippuja, kylpyläviikonloppuja, kirjoja, golf-kursseja..

Yhtään kirjaa en ostanut, sillä en halua kerätä niitä enempää, entisistäkin joutaisi suurin osa pois. Joitakin kirjailijahaastatteluja kuuntelin, vaikka oikeastaan en haluaisi tietää kirjailijoista yhtään mitään. Sama pätee muihinkin taiteisiin; vaikka löytäisin miten hyvän elokuvan, levyn, näytelmän, taulun tai veistoksen, minua ei hirveän paljon kiinnosta, mitä tekijä on ajatellut sitä tehdessään. Myönnän kyllä, että tieto voisi rikastuttaa huomattavasti omaa vastaanottokokemustani. Heti muistuu mieleeni viime kesältä eräs taidenäyttely, jonka ensin  katsoin yksin tietämättä taiteilijasta juuri muuta kuin nimen. Kun myöhemmin katsoin saman näyttelyn uudelleen ja joka teoksen kohdalla sain kuulla taiteilijan taustoista ja lapsuudenkokemuksista, teokset muuttuivat aivan toisenlaisiksi. Silloin se tuntui kiinnostavalta, mutta kun nyt ajattelen tuota kokemusta, olen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että minun on tarpeetonta tietää taiteilijasta mitään; teos puhukoon puolestaan.





Ei kommentteja: