Kun lämpömittari alkaa näyttää hellelukemia, pysyttelen mieluusti varjossa. Viime päivinä onkin tullut luettua tavallista enemmän. Kirjavalintani ovat yleensä aika nopeita; suuntaan kirjaston uutuushyllylle ja otan jotain kiinnostavaa. Kesälomilla lienee syynsä siihen, että melko tyhjän uutuushyllyn sijasta jouduin ottamaan kirjat viimeksi palautettujen hyllystä.
Ensin luin Riikka Pulkkisen Vieraan. Hoh-hoijaa! Sen verran romaanissa oli jännitettä, että jaksoin lukea sen loppuun, mutta mistään lukunautinnosta en voi puhua. Kovin teennäiseltä tuntui tarina, päähenkilö ei herättänyt mitään mielenkiintoa, lauseet kumisivat tyhjyyttä. Kun sain kirjan käsistäni, tartuin heti Kari Hotakaisen romaaniin Luonnon laki. (2013). Enkä ollut montakaan sivua lukenut, kun suorastaan liikutuin siitä, että joku kirjoittaa niin hyvin, ja kun kerroin tuosta liikutuksen tunteesta ääneen, taas nousivat liikutuksen kyyneleet silmiin. Pulkkisen romaanin luin nopeasti, koska halusin päästä siitä äkkiä eroon. Luonnon lakia yritin lukea säästeliäämmin, nautiskellen, sillä Hotakainen kirjoittaa niin merkityksellisiä lauseita, ettei niitä kannata hutaisemalla ohittaa. Nyt kun Luonnon laki on luettu, seuraava kirja saa vielä odottaa, sillä olo on kuin hyvän aterian jälkeen - pitää sulatella rauhassa.
PS. Ihailen ja vähän kadehdinkin niitä bloggaajia, jotka osaavat kirjoittaa hienoja analyysejä lukemistaan teoksista, itse tyydyn tällaiseen hyvä-huono-luokitteluun, anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti