Kirjoituspöytä

Kun on koko kesän viipottanut pitkin metsiä, pihaa ja puutarhaa, tuntuu syksyn tullen jotenkin hankalalta aloittaa kirjoitushommat. Kokeilut ovat tuntuneet vaikeilta, ja olen harmitellut huonoa keskittymiskykyä. Lopulta tajusin, mikä siinä kirjoittamisessa on niin hankalaa. Istuminen! En vain osaa istua ja kirjoittaa niin, ettei selässä ja hartioissa tuntuisi. Nyt kroppa on kesän jäljiltä vetreä, ja sellaisena haluaisin sen myös pitää. Työhuoneessani on oikea työpöytä, mutta viime aikoina olen kirjoittanut enimmäkseen sohvalla läppäri sylissä. Se on kuitenkin liiankin mukava asento;  siitä ei tule lähdettyä tarpeeksi usein liikkeelle, ja kun lopulta lähtee, jalat on ihan puuduksissa.  Koska istumisen vaarallisuudesta on muutenkin paljon puhuttu, olen jo jonkin aikaa miettinyt, kannattaisiko kirjoittaa seisten. Siihen tarkoitukseen sopisi ainoastaan keittiön työpöytä, mutta en halua kirjoittaa jääkaapin ja hellan välissä. Joku päivä sitten vein läppärin vähälle käytölle jääneeseen työhuoneeseen, koska tulostin on siellä. Siellä oli keskellä huonetta myös edellisestä silityskerrasta unohtunut silityslauta. Laskin läppärin siihen ja kas!

Hetken ajattelin, että nyt loppuu silitykset kokonaan, mutta sitten muistin, että jossain varaston perukoilla saattaa olla vanha, käytöstä poistettu silityslauta. Ja olihan se vielä tallella, odottamassa, että hajottaisin sen osiin ja veisin metalliosat metallikeräykseen. Joskus aikaansaamattomuudesta on myös hyötyä, sillä nyt silityslaudalle koitti ihan uusi elämä. 

Ensin irrotin silityslaudan kuluneen päällisen.

Seuraavaksi pinnan hionta.

Varastosta löytyi sopivaa maalia.

Työpöytä on valmis. Hassuhan se on.

Kuvaamisen jälkeen tajusin, että ergonomian kannalta silittäminen ja kirjoittaminen ovat sen verran erilaisia, että vaikka silityslauta on korkeimmillaan, ihanteellisen kirjoitusasennon takaamiseksi jouduin nostamaan läppäriä vähän ylemmäksi tukevan laatikon avulla. Ehkä voisin joskus tehdä (tai nikkaroinnista kiinnostuneella jälkikasvulla teettää) kokonaan uuden tason sopivalle korkeudelle. Vanha silitystaso voisi jäädä sen alle lokeroksi. Pöydän voisi tietysti tehdä vähemmän silityslaudan näköiseksi, ja moni varmasti piilottaisi jalat jotenkin, mutta minusta tuo on ihan hyvä tuollaisenaan, vähän hupsuna. Pienen tason etu on sekin, ettei se kerää liikaa rojua.

Nyt kun työtaso on jo käytössä, olen sitä mieltä, että kaikkien pitäisi kokeilla seisten kirjoittamista, jos se vain suinkin on mahdollista. Olo on paljon energisempi ja aktiivisempi, kun lähes koko ajan tulee tehtyä pientä liikettä. Jos jalat väsyvät, se on hyvä syy heittäytyä selälleen ja nostaa jalat ylös. Oi, näitä vapaan taiteilijan ammattietuja!

Maisemakin on ihan kiva.