Kulttuuripitäjä

Kutsu oli tullut jo viikkoja sitten, ja olin siihen myöntävästi vastannutkin, mutta viime hetkillä illansuussa aloin empiä. Pimeässä ajamista, paikoin jäinen sivutie, kaikenlaista tekemistäkin olisi. Päätin kuitenkin lähteä, vaikka kiire tuli.

         Perillä oli ensimmäinen yllätys jo pysäköintipihalla, joka oli aivan täysi. Ehkä talossa on samaan aikaan joku toinen tilaisuus, minä ajattelin ja ajoin kadun toisella puolella olevalle parkkipaikalle, josta sain viimeisen vapaan ruudun. Sitten kipinkapin juhlapaikalle, missä odotti toinen yllätys. Tilaisuutta ei pidettykään aulatiloissa, vaan suuressa salissa. Suuntasin sinne. Oletettavasti ihminen laumaeläimenä tuntee sekä mielessään että kehossaan ympärillään olevan joukon tunnetilan ja mukautuu siihen, sillä minä ainakin olin kokenut heti taloon tultuani vahvoja ilon ja hyvän mielen tunteita, ja ne vain vahvistuivat, kun näin täyden salin ja kuulin iloisen puheensorinan. Salissa lienee parisataa paikkaa, joista minä sain kutakuinkin viimeisen yläparvelta. Vaikka lehti-ilmoituksessa oli mainittu tilaisuuden ohjelmana olevista musiikkiesityksistä ja puheenvuoroista, ymmärsin pian, että tämä ei taida olla ihan tavallinen kirjanjulkistamisjuhla. Mutta nyt oltiinkin kulttuuripitäjässä, kuten olin kyseistä kuntaa ystävilleni koko viikon muista syistä hehkuttanut.

         Miellyttävä juontaja, paikallisen bändin hyvät esitykset, kirjailijan lähipiirin hauskat puheenvuorot, kustantajan edustajan lämmin puhe ja vapaan sanan napakat tervehdykset ovat niitä aineksia, josta hyvä kirjanjulkistamisjuhla tehtiin, mutta sen viimeisen silauksen loihti yleisö, josta välittyi paljon iloa ja ylpeyttä nuoresta kirjailijasta. En laskenut aplodien määrää, mutta kyllä niitä spontaanisti kymmeniä kertoja illan mittaan irtosi. Niin ihmeellinen oli ilmapiiri, että parvella olevat pikkulapsetkin jaksoivat väsymättä seurata ohjelmaa, eikä salin puoleltakaan natinoita kuulunut. Kustantajan edustaja sanoi olleensa kustannusalalla 26 vuotta ja käyneensä lukemattomissa julkkareissa, mutta mitään tämänkaltaista hän ei ollut koskaan nähnyt. Usein olen miettinyt, olisiko mahdollista, että ihmiset innostuisivat jostain kulttuurimenestyksestä samalla tavalla kuin urheilusaavutuksista. Nyt tiedän, että se on mahdollista. Samassa pitäjässä on varmasti juhlittu vastaavalla hurmoksella urheilusankareita, ja hyvä niin, sillä taiteella ja urheilulla on taatusti enemmän yhdistäviä kuin erottavia ominaisuuksia eikä vastakkainasettelulle ole syytä.   

         Ohjelman jälkeen oli glögi- ja piparitarjoilu ja vapaata seurustelua. Kirjailijan luo kiemurteli pitkä jono ihmisiä hakemassa signeerausta teokseen, ja kustantajan edustaja katseli ympärillään vellovaa ihmisjoukkoa sen näköisenä, että uskoako todeksi.    

Vain pieni osa julkkariväestä.

      Kotimatkalla olin iloinen kaikesta näkemästäni ja kuulemastani ja tunsin, että olin saanut hirveän paljon voimaa ja iloa tapahtumasta, ihmisistä ja siitä yhteisestä kokemuksestamme Kangasniemellä, kunnantalon Kangasniemi-salissa. Kyseessä oli esikoiskirjailija Maria Kuutin lastenkirjan Anna ja Elvis kylpylässä julkistamistilaisuus. Ihan pelkkää kirjaa ei juhlittu vaan myös voittoa, sillä Maria sai kirjallaan ensimmäisen sijan Kariston järjestämässä Perhe on paras -kirjoituskilpailussa, jolla haettiin uutta lastenkirjasarjaa. Sarjan toinen osa on kuulemma jo kuvitusta vaille valmis ja valmistunee ensi maaliskuussa pidettäviin Jyväskylän kirjamessuihin mennessä. 

Luulen, että Annasta ja Elviksestä kuullaan vielä paljon.

Tuonko yhden illan perusteella nimitän Kangasniemeä kulttuuripitäjäksi? En nyt sentään, vaan olen pannut Kangasniemen kulttuurimyönteisyyden merkille jo vuosien ajan ja erityisesti vertaillut sitä monien muiden kuntien kulttuuri-ilmapiiriin. Mutta olihan Marian ilta hyvä esimerkki siitä, miten koko pitäjä, taiteen tekijät, tavalliset ihmiset ja kunta (kirjasto oli järjestämässä tapahtumaa, kunta ostaa Marian kirjoja) yhdessä luovat sen ilmapiirin, jossa kulttuuri on luonnollinen ja tärkeä osa hyvää elämää. Kangasniemellä arvostetaan ja tuotetaan monenlaista kulttuuria, ja siitä myös nautitaan. Tietenkään missään ei kaikki ole täydellistä, mutta siitä huolimatta, kun seuraavan kerran kuljette Kangasniemellä, voisitte Otto Mannisen tieltä edes hetkeksi astua Anni Swanin puistoon, hengittää syvään ja tuntea, että nyt ollaan kulttuuripitäjässä.