Ahneutta ja fiilistelyä

Marjastuskausi on tältä vuodelta karpaloita vaille valmis. Mustikoita oli metsät täynnä, ja sangot täyttyivät nopeasti. Keräsin mustikoita myös muille, koska aina on niitä, jotka arvostavat marjoja, mutta eivät kykene, halua tai ehdi niitä poimia tai eivät niitä löydä. Eräänä lämpimänä elokuun päivänä vein pienen vierasporukan läheiseen metsään. Vaikka minulla oli heille jo valmiiksi poimittuja mustikoita, mustikkametsäreissu oli heille mieluisaa ohjelmaa. Kyllä tuli illalla hyvä mieli, kun meillä ensi kertaa vierailleen 4-vuotiaan Sofian mieleen oli päällimmäiseksi jäänyt mustikoiden poiminta.

Marjastukseen liittyy alussa aina jonkinlaista ahneutta; haluan löytää mahdollisimman hyviä marjoja ja paljon. Mitä nopeammin sanko täyttyy, sitä parempi, ja poimuri on tietysti käytössä. Myönnän, että kilpailen itseni kanssa. Mutta sitten kun pakastimessa on talven mustikat tallessa, alkaa fiilistely.  Silloin on mukava kulkea vähän joutilaan oloisena metsässä, kerätä  käsin sieltä täältä mättäiden parhaat marjat, kuljeskella ja etsiskellä uusiakin marjapaikkoja. Enää ei tarvitse kerätä sankoa täyteen, riittää, että saa marjat päivän tai parin aamupuuroihin, ja kun ne loppuvat, voi mennä keräämään lisää.

Joskus olen kerännyt talveksi liikaa vain sen takia, etten ole voinut jättää keräämättä, jos marjoja on ollut runsaati. Olen kuitenkin viisastunut: kaikkea ei tarvitse saada itselle. Kun nyt kuljen metsässä ja näen siellä edelleen mustikoita, saatan niitä katsella ja maistella - vielä tänäänkin olivat erittäin hyviä ja syömäkelpoisia -  ja sitten jatkan matkaa enkä tunne minkäänlaista harmitusta siitä, että kukaan ei ole niitä marjoja poiminut talteen. Sinnehän ne kuuluvat - metsään!


Ympärilläni on laajat metsät ja asutus on kaukana, joten todella harvoin olen kohdannut muita marjastajia. Muistaakseni niin on tapahtunut vain kaksi kertaa, ja nekin kerrat olivat viime vuonna lakkasoilla. Thaimaalaisia poimijoita tapasin vasta tänä kesänä, kun olin ollut keräämässä juolukoita ja ajelin polkupyörällä metsätiellä. Kun huomasin tienvarressa mäntykankaalla pari thaimaalaista, pysähdyin ja menin juttusille. Valitettavasti yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta kohtaaminen oli ihan iloinen. Vertailimme saaliitamme ja tsemppasimme toisiamme. Totesin sittemmin, että vaikka he tässä lähistöllä useita päiviä pyörivät, minun marjapaikkani taitavat olla heille liian syvällä metsissä.