Alkuvoimat

Tiistai-iltana lähdin nukkumaan varmana siitä, että seuraavan aamun uutiset kertovat Hillary Clintonin valinnasta Yhdysvaltojen presidentiksi. Toisin kävi, ja keskiviikko menikin seuratessa uutisia ja ihmetellessä, miten on mahdollista, että Donald Trump voitti vaalit Yhdysvalloissa. Iltayhdeksältä sain tarpeekseni uutisista, suljin radion, otin kirjan ja asetuin mukavaan nojatuoliin lukemaan. Yksi tämän syksyn kirjailijoistani on ollut amerikkalainen Jonathan Franzen. Luin ensin hänen romaaninsa Muutoksia (WSOY, 2002) ja viime viikolla aloin lukea romaania Alkuvoimat. Se ei heti imaissut mukaansa, mutta kun selvitin alkuvaikeudet, olen tykännyt kovasti, ja nyt kun olen päässyt jo reilusti yli puolenvälin, melkein harmittaa, että kohta se loppuu. (Harmitusta lieventää se, että pöydällä odottaa pari muuta Jonathan Franzenin teosta.) Kuvittelin, että romaaniin uppoutumalla voin hetkeksi unohtaa muun maailman tapahtumat, mutta erehdyin, sillä Alkuvoimissa sain lukea isän ja pojan seuraavaa keskustelua: 

”Ja minä uskoin ennen vanhaan, että tässä maassa on melkoinen joukko ihmisiä, joille on tärkeintä saada kunnon työpaikka, kunnon asunto, kunnon terveydenhuolto ja korkeatasoisia henkisiä nautintoja. Koska tuntui, että sellaisia ihmisten ainakin pitäisi olla. Mutta sitten kahdeksankymmentäluvulla koko juttu paljastui samanlaiseksi toiveajatteluksi kuin kaikki muukin minulla. Sain huomata, että tämän maan kunnollisia työläisiä vaivaa sama kulutusahneus kuin porvaristoa ja että kaikki haaveilevat samoista ylellisyyksistä kuin Donald Trumpilla on ja olisivat valmiit saastuttamaan koko maailman ja tappamaan naapurinsa, jos siitä vain olisi apua. ”
”Ai jaa”, Louis sanoi. ”Minä olen siis ahne. Samanlainen Donald Trump kuin kaikki muutkin”

(Jonathan Franzen, Alkuvoimat. Suomentanut Raimo Salminen, WSOY 2004. Alkuperäinen teos Strong Motion on ilmestynyt 2002.)