Olen usein ihmetellyt: Pihalla ja puutarhassa

Pihakoivun juureen on mänty tullut ihan oma-aloitteisesti.

Kun vuosikymmeniä sitten muutin tähän taloon, pihapiirin ympärillä oli entistä laidunmaata, johon oli pari vuotta aiemmin istutettu mäntyä ja kuusta. Pihassa oli suuria koivuja, pihlaja, syreeni, juhannusruusuja ja joitakin perennoja. Talon takana oli marjapensaita ja omenapuita. Paikka oli kaunis, mutta hallanarka ja jotenkin liian avoin. Heti ensimmäisenä kesänä perustin kasvimaan, sillä maallemuuttoni keskeisiä syitä oli saada sormet multaan. Alkuvuosina kasvimaani olivat suuria, muu piha ja puutarha vähän hunningolla. Paikan autiutta yritin hoitaa istuttamalla pensaita, lähinnä erilaisia angervoja.

Kolmessakymmenessä vuodessa taimikko on kasvanut harvennuskypsäksi metsäksi, joka ympäröi pihaa kolmelta puolelta. Länsipuolella on avoimempi peltomaisema, ja sellaisena se saa pysyäkin. Paikan ilmasto on metsän myötä muuttunut niin, että halla ei enää ole ongelma. Kun metsä on nyt noin lähellä, haluan pihaan tilaa ja avoimuutta. Olenkin hävittänyt istuttamiani pihlaja- ja rusopajuangervoja, jotka olivat jo alkaneet levitä turhan innokkaasti. Omenapuut olisin mielelläni pitänyt, mutta 80-luvun pakkastalvina niistä selvisi vain kaksi. Pari uutta on nyt kasvamassa niiden lisäksi.

Marjapensaita on paljon, koska olen säilyttänyt talon vanhat pensaat ja hankkinut myös uusia. Rakastan marjoja, joten olen istuttanut myös marja-aroniaa ja marjatuomipihlajaa. Jälkimmäiset aion kyllä hävittää, sillä marjat eivät ole kummoisia ja olenpa kuullut sellaistakin, että marjatuomipihlajasta voi tulla luontoon vieraslajiriesa, kun linnut levittävät siemeniä.

Tyrnin kanssa on ollut epäonnea. Sekä taimitarhalta ostetut että ystävältä saadut taimet ovat kuolleet ensimmäisenä talvena. Yksi tyttötaimi kyllä sinnittelee, joten vielä taidan yrittää ja hommata sille sulhasen. Vadelmaa pidetään hankalana kasvattaa, koska sitä pitää tukea ja leikata ja ties mitä. Itse ratkaisin asian hiukan vahingossa, kun siirsin muutamia puutarhavadelman taimia pellonreunaan pariin aurinkoiseen paikkaan ja unohdin sinne. Muutaman vuoden päästä löytyi suuria vadelmakasvustoja, joista saa satoa niin paljon kuin viitsii kerätä. En ole hoitanut vadelmia mitenkään. Siellä ne kukoistavat ja leviävät muhevassa peltomullassa luonnonvadelmien tapaan mutta edelleen suurimarjaisina. Kerään kyllä vadelmia myös metsästä, missä kulkiessani panen aina merkille vadelmapaikat, sillä niitähän syntyy ja katoaa sen mukaan, miten metsä muuttuu.

Kasvimaaltani saadaan tänä kesänä perunaa, sipulia, palsternakkaa, kyssäkaalia, maa-artisokkaa, lanttua, porkkanaa, punajuurta, leikkopapua, ruusu- ja lehtikaalia, salaattia, tilliä, persiljaa ja kesäkurpitsaa. Kasvihuoneessa on tomaattia ja kasvihuonekurkkua. Avomaankurkun sato lasketaan hyvin vuosina kymmenissä kiloissa, tänä vuonna saatiin vain muutama kurkku. Kurpitsaa kasvatan ihan vain kasvattamisen ilosta. Lajirunsaus ei tarkoita suurta kasvimaata, vaan kasvimaa on kooltaan huomattavasti pienentynyt siitä, mitä se on ollut joskus aiemmin, sillä isompaa en ehdi/jaksa/viitsi hoitaa. Nytkin tuntuu, että saisin kesällä kaiken aikani kulumaan puutarhassa, mutta muutkin työt pitäisi ehtiä tekemään. Lisäksi talon alla olevassa kellarissa juurekset eivät säily kovin hyvin, joten kasvimaan sato syödään syksyllä ja talvella olla kauppojen varassa.

Pihan avartaminen on tuonut lisää leikattavaa nurmikkoa. Jos minulla olisi vain pieni kaupunkipiha, se olisi viidakko, mutta täällä metsän keskellä haluan paljon avointa tilaa. Pyrin leikkaamaan nurmikon kerran viikossa, mutta en ole siinäkään ehdoton. Reipas suurpiirteisyys pitää puutarhaharrastuksen terveellä pohjalla. Aiemmin pähkäilin, miten piha ja metsä pitäisi erottaa toisistaan. Nyt ajattelen, että mitään sen kummempaa rajausta ei tarvita, vaan piha vain vaihtuu metsäksi niin, että puutarhan perillä metsä on yhden askeleen päässä.

Joskus halusin pihapiiriin lammikon, sillä lähistöllä ei ole järveä. Kun kaivinkonemies tuli muissa hommissa tänne, pyysin tekemään lammikon. Sen jälkeen seurattiin muutamia vuosia, miten lampi täyttyi keväällä mutta kuivui juhannukseen mennessä. Kun kaivinkone seuraavan kerran tuli tännepäin, täytätin montun.

Joku päivä sitten tuttavani vakuutti, että kun hän lähivuosina muuttaa uuteen taloon, siellä ei tule olemaan pihalla mitään hoidettavaa, sillä hän on oman osuutensa puutarhatöistä tehnyt. Minusta tuntuu, että minulla into ja ilo puutarhasta vain kasvaa.