Kerroin aiemmin kirjoitusprosessista, jonka tuloksena syntyi näytelmäkäsikirjoitus Lähde. Sen ensi-ilta oli huhtikuussa Leivonmäellä. Esitys oli etukäteen loppuunmyyty, eli paikalla oli noin 150 ihmistä! Olin käynyt seuraamassa harjoituksia yhden kerran, ja siltä pohjalta menin melko luottavaisin mielin ensi-iltaan, mutta onhan se aina jännää nähdä, miten oma teksti on toteutettu. Hyvillä mielin minä Karpaloiden Lähdettä seurasin sekä ensi-illassa että vielä seuraavan illan esityksessä. Kokonaisuus oli hyvin kauniisti ja levollisesti tehty, mistä kiitos Sinikka Lahdelle, Anu Rankilalle, kuorolle ja näyttelijöille.
Olen saanut Lähteestä mahtavaa katsojapalautetta, joka pyyhkäisee huithapeliin väitteet siitä, että ihmiset kaipaisivat vain helppoa viihdettä ja aivot narikkaan -ohjelmaa. "Riipivän hauska" oli ilmaus, jolla eräs katsoja Lähdettä kuvaili. Leivonmäellä on Lähteestä enää kaksi esitystä, mutta toivon tietysti, että se päätyisi vielä monelle muullekin näyttämölle.
Nyt ovat ajatukseni seuraavissa käsikirjoituksissa. Kahta ideaa pyörittelen mielessäni. Saa nähdä tuleeko niistä kaksi näytelmää vai sulautuvatko jotenkin yhdeksi. Tämä on kirjoittamisprosessissa hiukan pelottava vaihe; entä jos mitään ei synnykään? Mutta jos epäilys hiipii mieleen, kannattaa mennä kävelemään, sillä siten ne näytelmät ovat ennenkin syntyneet.
maanantai 17. elokuuta 2015
torstai 23. heinäkuuta 2015
Karhujen mailla
"Kaikista petohavainnoista tulee ilmoittaa myös paikalliselle riistayhdistyksen petoyhdyshenkilölle. Vaikka näkisit pelkästään karhun jäljen tai ulosteen, tee siitäkin ilmoitus. Näin saadaan kerättyä tietoa suurpetojen lukumääristä, liikkeistä ja levinneisyydestä." (Keskisuomalainen 21.7.2015)
Noinhan meitä on aina neuvottu, mutta kyllä tähän aikaan vuodesta on tärkeämpää kerätä marjoja kuin ilmoitella karhun jäljistä ja kakoista, joita ainakin täälläpäin näkyy metsissä ja soilla melko usein, tälläkin viikolla olen nähnyt kahdella suolla karhun jälkiä ja kakkaa. Ehkä havaintojen ilmoittamisen tärkeyttä korostamalla pidetään yllä mielikuvaa eläinten vaarallisuudesta. En minäkään halua kohdata karhua mustikkametsässä tai lakkasuolla, mutta ainakin toistaiseksi uskon, että voimme toisiamme häiritsemättä liikkua samoilla marjamailla.
Noinhan meitä on aina neuvottu, mutta kyllä tähän aikaan vuodesta on tärkeämpää kerätä marjoja kuin ilmoitella karhun jäljistä ja kakoista, joita ainakin täälläpäin näkyy metsissä ja soilla melko usein, tälläkin viikolla olen nähnyt kahdella suolla karhun jälkiä ja kakkaa. Ehkä havaintojen ilmoittamisen tärkeyttä korostamalla pidetään yllä mielikuvaa eläinten vaarallisuudesta. En minäkään halua kohdata karhua mustikkametsässä tai lakkasuolla, mutta ainakin toistaiseksi uskon, että voimme toisiamme häiritsemättä liikkua samoilla marjamailla.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
Melkein ilmaiseksi!
Hankasalmen Kihveli-kirppiksellä edelläni oleva, minulle tuntematon mies maksoi ostoksiaan. Hänellä oli mukanaan kaksi pikkutyttöä, jotka saivat mehua ja pullaa, itselleen mies osti pelkän kahvin. Kirppariostosten kanssa loppusumma oli 10,60 euroa. Mies antoi myyjälle kaksi vitosen seteliä ja alkoi etsiä kolikoita. Niitä ei kuitenkaan ollut, joten hän antoikin kahdenkympin setelin ja sai vitoset takaisin. Seuraavaksi kassa alkoi laskea vaihtorahoja. Pienen pähkäilyn jälkeen hän antoi miehelle kolikoita ja vitosen, kaiketi 9.40 euroa, mutta sitten hän ojensi miehelle vielä kympin setelin. Mies katsoi rahoja hetken aikaa ja laittoi ne sitten rauhallisesti lompakkoonsa. Tässä vaiheessa oletin, että näin jotenkin väärin, sillä tokihan mies olisi huomauttanut, jos olisi saanut liikaa rahaa. Mies ja tytöt poistuivat, minä aloin maksaa omia ostoksiani.
Kun lähdin kirpparilta, mies ja tytöt olivat pihapöydän ääressä nauttimassa mehua ja kahvia ja heidän seurassaan oli toinen aikuinen. Kirppariostoksia tehnyt mies selosti jotain, mihin en kiinnittänyt mitään huomiota, kunnes toinen tytöistä hihkaisi miehelle:
- Sait sä nämä siis melkein ilmaiseksi?!
Niinhän siinä taisi käydä. Kassa meni ehkä hiukan sekaisin siitä alun setelivaihdosta ja antoi takaisin ylimääräisen kympin. Itse en pystyisi ottamaan rahaa, joka ei minulle kuulu, mutta tuolle miehelle se ei tuntunut olevan mikään ongelma. Päinvastoin hän taisi olla kovin iloinen ja siinä samalla antoi lapsille mallia siitä, miten oma etu menee kaiken muun edelle.
He jäövät sinne nauttimaan melkein ilmaisista ostoksistaan, minä lähdin jatkamaan matkaani ja lohduttelin itseäni sillä, että universumilla on varmasti varattuna miehelle jokin pikkuyllätys, rikesakko tai jokin muu yllättävä rahanmeno.
Kun lähdin kirpparilta, mies ja tytöt olivat pihapöydän ääressä nauttimassa mehua ja kahvia ja heidän seurassaan oli toinen aikuinen. Kirppariostoksia tehnyt mies selosti jotain, mihin en kiinnittänyt mitään huomiota, kunnes toinen tytöistä hihkaisi miehelle:
- Sait sä nämä siis melkein ilmaiseksi?!
Niinhän siinä taisi käydä. Kassa meni ehkä hiukan sekaisin siitä alun setelivaihdosta ja antoi takaisin ylimääräisen kympin. Itse en pystyisi ottamaan rahaa, joka ei minulle kuulu, mutta tuolle miehelle se ei tuntunut olevan mikään ongelma. Päinvastoin hän taisi olla kovin iloinen ja siinä samalla antoi lapsille mallia siitä, miten oma etu menee kaiken muun edelle.
He jäövät sinne nauttimaan melkein ilmaisista ostoksistaan, minä lähdin jatkamaan matkaani ja lohduttelin itseäni sillä, että universumilla on varmasti varattuna miehelle jokin pikkuyllätys, rikesakko tai jokin muu yllättävä rahanmeno.
Tuholainen vai ei?
torstai 25. kesäkuuta 2015
Sitä saa mitä tilaa
Se oli joku alkukesän kolea päivä, vettäkin vihmoi ja oli kovin tuulista. Olin joulukuusimaalla merkkaamassa uusia taimia, kun mieleen putkahti ajatus, että jos en voisi asua täällä metsien keskellä, mieluisa paikka olisi karu, tuulinen luoto, missä tihuuttaisi usein vettä ja lämpötila olisi aina plussan puolella mutta helteitä ei olisi koskaan. Ajatus tuli ja meni, mutta ilmeisesti kävi niin, että universumi käsitti tuon ajatukseni toiveeksi. Ei, en herännyt seuraavana aamuna karulla luodolla vaan omassa kodissani. Mutta kas! Ilmasto oli muuttunut toiveeni mukaiseksi.
lauantai 11. huhtikuuta 2015
Birdman
Elokuva Birdman keräsi maaliskuisena sunnuntai-iltana Kangastus-elokuvateatteriin meitä katsojia vain kourallisen. Omat odotukseni olivat suuret, enkä pettynyt - elokuva on kiitoksensa ja palkintonsa ansainnut. Sen elokuvataiteellisiin ansioihin en kajoa, mutta kerron joitakin hajahuomioita elokuvan sisällöstä, koska se puhutteli minua kovasti ja nousi monesti mieleen seuraavina päivinä.
Elokuvassa näyttelijä Riggan yrittää päästä eroon Birdman-supessankarin roolistaan ja luoda uuden uran teatterissa, missä hän käsikirjoittajana, ohjaajana ja näyttelijänä tekee näytelmäversiota Raymond Carverin novellista Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Myöhemmin ilmenee, miksi juuri tuo teksti on Riggania puhutellut. Tuotannossa on mukana myös hänen tyttärensä Sam. Samin sivuroolifunktio on toimia päähenkilön varjona. Siinä missä Rigganin riippana on supersankarin rooli, Samin menneisyyden painolastiin kuuluvat huumeet. Kun Riggan yrittää teatterin avulla tehdä jotain itselleen merkityksellistä, taiteellisesti kunnianhimoista, myös Sam on huumevieroituksen jälkeen aloittamassa uutta elämää. Teatteriproduktiolla Riggan yrittää "nousta lentoon" ilman entistä rooliaan, ja Samin istuskelu parvekekaiteella vähän pelottavaltakin näyttävän rennosti kuvaa sitä, että hänkin on lähdössä lentoon, kohti menestystä. Menestyksellä en tarkoita rahanhankintaa ja/tai kuuluisuutta, vaan sitä, että jonain päivänä Sam löytää jonkin kanavan omille kyvyilleen ja tekee sitä, mitä itse haluaa ja minkä merkitykselliseksi kokee, ehkä teatterin parissa, ehkä jossain muualla.
Minulle elokuva kertoi ennen kaikkea siitä, että ihmisen täytyy kuunnella kutsumustaan ja tehdä juuri sitä ja juuri siten kuin oikeaksi kokee. Aina riittää niitä, jotka yrittävät katkoa siipiä, heittää hiekkaa rattaisiin ja kylvää nastoja tielle. Niitä, jotka varoittelevat riskeistä ja luovat uhkakuvia, latistavat ja lannistavat ja kaiken lisäksi luulevat tarkoittavansa sillä vain hyvää. Jos aikoo nousta lentoon, on luotettava omiin siipiin ja karistettava menneisyyden varjot. Yksin ei tarvitse eikä pitäisi olla. Elokuvassa Riggan saa kesken harjoittelukauden uuden vastanäyttelijän, Miken, joka ei olekaan mikään helppo tapaus. Jo enimmäisissä harjoituksissa kuitenkin ilmenee, että Miken myötä Riggan itsekin pääsee teatterilavalla huimiin tuloksiin. Ja niinhän se on, että mitä sitten teemmekin, toiset ihmiset inspiroivat, luovat henkeä, innostavat. Joskus se voi olla yhteistyökumppani, mutta yhtä hyvin se voi olla ystävä, jonka kanssa asettuu juomaan kupillisen kahvia ja juttelee niitä näitä, ja äkkiä jokin lukko loksahtaa auki, sekaisin olevat palikat löytävät paikkansa.
Elokuvassa minua puhutteli myös Rigganin kammo kriitikoita kohtaan. Hän oli varma, että kriitikko on päättänyt teilata esityksen, ennen kuin on sitä edes nähnyt. Elokuvassa niin ei käykään, ja Riggan voi senkin puoleen kokea onnistuneensa. En tunne kovin hyvin kriitikoiden toimintatapoja, mutta kohtaus kriitikon kanssa ennen ensi-iltaa voidaan toivottavasti lukea elokuvan fantasiakohtauksiin.
Lopussa Riggan vetää Birdman-hahmon lopullisesti vessanpöntöstä alas ja lähtee sairaalahuoneesta ikkunan kautta. Sam saapuu, huomaan tyhjän vuoteen ja avoimen ikkunan. Hän katsoo kauhuissaan alas. Siellä ei näy ketään. Sam kohottaa katseensa taivaalle, näkee jotain ja hymyilee. Rigganin kannatti siis luottaa omiin siipiinsä ja tehdä sitä, mitä koki merkitykselliseksi.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat pääosin teatterilavalle, kulisseihin, pukuhuoneisin ja sokkeloisiin käytäviin, mutta jonkin verran liikutaan myös ulkona. Yleensä elokuvien kaupunkinäkymät herättävät minussa halun kulkea sellaisilla kaduilla, poiketa kahviloihin tai istahtaa penkille seuraamaan ohilkulkijoita. Nyt sen sijaan koin äkisti, että en haluaisi olla tuolla. Elokuvan kadut olivat kapeita, likaisia ja meluisia, siis sellaisia kuin kadut suurkaupungeissa yleensä ovat, mutta aivan tavallinen baarikin tuntui absurdilta - sinne ns. normaalin elämän keskelle on rakennettu fantasiamaailma, jossa ihminen voi olla jotain muuta kuin on. Siis samaan tapaan kuin teatterilavalla. Tämä vahvistaa käsitystäni siitä, että teatteri ja taiteet yleensä ovat eniten totta, ja kyllähän itse elokuvakin näyttäytyi minulle kannanottona taiteen puolesta.
Elokuvassa näyttelijä Riggan yrittää päästä eroon Birdman-supessankarin roolistaan ja luoda uuden uran teatterissa, missä hän käsikirjoittajana, ohjaajana ja näyttelijänä tekee näytelmäversiota Raymond Carverin novellista Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Myöhemmin ilmenee, miksi juuri tuo teksti on Riggania puhutellut. Tuotannossa on mukana myös hänen tyttärensä Sam. Samin sivuroolifunktio on toimia päähenkilön varjona. Siinä missä Rigganin riippana on supersankarin rooli, Samin menneisyyden painolastiin kuuluvat huumeet. Kun Riggan yrittää teatterin avulla tehdä jotain itselleen merkityksellistä, taiteellisesti kunnianhimoista, myös Sam on huumevieroituksen jälkeen aloittamassa uutta elämää. Teatteriproduktiolla Riggan yrittää "nousta lentoon" ilman entistä rooliaan, ja Samin istuskelu parvekekaiteella vähän pelottavaltakin näyttävän rennosti kuvaa sitä, että hänkin on lähdössä lentoon, kohti menestystä. Menestyksellä en tarkoita rahanhankintaa ja/tai kuuluisuutta, vaan sitä, että jonain päivänä Sam löytää jonkin kanavan omille kyvyilleen ja tekee sitä, mitä itse haluaa ja minkä merkitykselliseksi kokee, ehkä teatterin parissa, ehkä jossain muualla.
Minulle elokuva kertoi ennen kaikkea siitä, että ihmisen täytyy kuunnella kutsumustaan ja tehdä juuri sitä ja juuri siten kuin oikeaksi kokee. Aina riittää niitä, jotka yrittävät katkoa siipiä, heittää hiekkaa rattaisiin ja kylvää nastoja tielle. Niitä, jotka varoittelevat riskeistä ja luovat uhkakuvia, latistavat ja lannistavat ja kaiken lisäksi luulevat tarkoittavansa sillä vain hyvää. Jos aikoo nousta lentoon, on luotettava omiin siipiin ja karistettava menneisyyden varjot. Yksin ei tarvitse eikä pitäisi olla. Elokuvassa Riggan saa kesken harjoittelukauden uuden vastanäyttelijän, Miken, joka ei olekaan mikään helppo tapaus. Jo enimmäisissä harjoituksissa kuitenkin ilmenee, että Miken myötä Riggan itsekin pääsee teatterilavalla huimiin tuloksiin. Ja niinhän se on, että mitä sitten teemmekin, toiset ihmiset inspiroivat, luovat henkeä, innostavat. Joskus se voi olla yhteistyökumppani, mutta yhtä hyvin se voi olla ystävä, jonka kanssa asettuu juomaan kupillisen kahvia ja juttelee niitä näitä, ja äkkiä jokin lukko loksahtaa auki, sekaisin olevat palikat löytävät paikkansa.
Elokuvassa minua puhutteli myös Rigganin kammo kriitikoita kohtaan. Hän oli varma, että kriitikko on päättänyt teilata esityksen, ennen kuin on sitä edes nähnyt. Elokuvassa niin ei käykään, ja Riggan voi senkin puoleen kokea onnistuneensa. En tunne kovin hyvin kriitikoiden toimintatapoja, mutta kohtaus kriitikon kanssa ennen ensi-iltaa voidaan toivottavasti lukea elokuvan fantasiakohtauksiin.
Lopussa Riggan vetää Birdman-hahmon lopullisesti vessanpöntöstä alas ja lähtee sairaalahuoneesta ikkunan kautta. Sam saapuu, huomaan tyhjän vuoteen ja avoimen ikkunan. Hän katsoo kauhuissaan alas. Siellä ei näy ketään. Sam kohottaa katseensa taivaalle, näkee jotain ja hymyilee. Rigganin kannatti siis luottaa omiin siipiinsä ja tehdä sitä, mitä koki merkitykselliseksi.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat pääosin teatterilavalle, kulisseihin, pukuhuoneisin ja sokkeloisiin käytäviin, mutta jonkin verran liikutaan myös ulkona. Yleensä elokuvien kaupunkinäkymät herättävät minussa halun kulkea sellaisilla kaduilla, poiketa kahviloihin tai istahtaa penkille seuraamaan ohilkulkijoita. Nyt sen sijaan koin äkisti, että en haluaisi olla tuolla. Elokuvan kadut olivat kapeita, likaisia ja meluisia, siis sellaisia kuin kadut suurkaupungeissa yleensä ovat, mutta aivan tavallinen baarikin tuntui absurdilta - sinne ns. normaalin elämän keskelle on rakennettu fantasiamaailma, jossa ihminen voi olla jotain muuta kuin on. Siis samaan tapaan kuin teatterilavalla. Tämä vahvistaa käsitystäni siitä, että teatteri ja taiteet yleensä ovat eniten totta, ja kyllähän itse elokuvakin näyttäytyi minulle kannanottona taiteen puolesta.
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Juhlaviikot
Tänä vuonna helmi-maaliskuussa oli noin kuukauden aikana tavallista enemmän kaikenlaisia perhejuhlia ja muita tapahtumia sekä niin paljon päällekkäisyyksiä, että kolmet syntymäpäivät oli jätettävä väliin. Perhejuhlissa parasta on tietenkin tavata ihmisiä, mutta mukavaa oli nauttia myös hyvästä ruuasta. Esimerkiksi Iitissä Husulan vintillä pidetyssä Miljan ja Harrin upeassa hääjuhlassa oli tarjolla Tolvasen pitopalvelun ruokaa, jonka makuja muistelen vieläkin. Onneksi on heitä, jotka viitsivät nähdä kaiken sen vaivan, mitä juhlien järjestäminen vaatii.
Tapahtumien lisäksi viimeksi kuluneiden viikkojen parasta antia on ollut lukeminen. Tartuin sitten minäkin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjaan ihan vain sen takia, että huomasin ne kirjaston hyllyssä. Otin yhden, luin, hain lisää, luin, hain lisää, luin. Nyt olen lukenut sarjasta kirjat 1-4, joista ykkösen kahteen kertaan! Moni tuttu sanoo, että lukeminen on jäänyt vähiin. Minullakin on ollut aikoja, jolloin lukeminen ei ole maistunut, mutta onneksi kyse on ollut ohimenevistä keskittymiskyvyttömyyden kausista. Kyllä lukeminen on niitä tärkeimpiä asioita, mitä elämässä kannattaa vaalia, jos suinkin mahdollista. Ehkä on parasta, että kirjoitan Taisteluni-sarjasta tänne ihan oman juttunsa, kun olen lukenut myös viidennen kirjan. Se on jo suomennettu, joten juhlaviikoilleni on jatkoa tiedossa.
 | ||
| Herkkuja oli myös Annakaisan kastejuhlassa Jyväskylässä. |
Tapahtumien lisäksi viimeksi kuluneiden viikkojen parasta antia on ollut lukeminen. Tartuin sitten minäkin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjaan ihan vain sen takia, että huomasin ne kirjaston hyllyssä. Otin yhden, luin, hain lisää, luin, hain lisää, luin. Nyt olen lukenut sarjasta kirjat 1-4, joista ykkösen kahteen kertaan! Moni tuttu sanoo, että lukeminen on jäänyt vähiin. Minullakin on ollut aikoja, jolloin lukeminen ei ole maistunut, mutta onneksi kyse on ollut ohimenevistä keskittymiskyvyttömyyden kausista. Kyllä lukeminen on niitä tärkeimpiä asioita, mitä elämässä kannattaa vaalia, jos suinkin mahdollista. Ehkä on parasta, että kirjoitan Taisteluni-sarjasta tänne ihan oman juttunsa, kun olen lukenut myös viidennen kirjan. Se on jo suomennettu, joten juhlaviikoilleni on jatkoa tiedossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)