Kun aikoinaan nuorena opiskelijana istuin yliopiston luentosaleissa, katselin hiukan säälivästi keski-ikäisiä ja vanhempiakin ihmisiä, jotka siellä istuivat nuorten joukossa. Miksi ihmeessä, minä mietiskelin ja ajattelin, ettei vanhan ihmisen opiskelussa ole mitään järkeä. Samalla tavalla ajateltiin tuohon aikaan yleisemminkin. Kun tuttavaperheen äiti lähti 40-vuotiaana opiskelemaan lähihoitajaksi, häntä paheksuttiin siitä, että hän vei opiskelupaikan joltain nuorelta. Tosiasiassa hän oli itse nuorena antanut opiskelupaikkansa toisille ja mennyt suoraan koulunpenkiltä työelämään.
Monet asiat ovat ensin kiellettyjä, sitten sallittuja ja lopulta pakollisia. Aikuisopiskelussa ollaan jo lähestymässä kolmatta vaihetta. Elämänkulut eivät ole enää niin virtaviivaisia kuin siihen aikaan, jolloin käytiin koulu, opiskeltiin yhteen ammattiin ja pysyttiin siinä eläkeikään asti. Nykyään koulutus kestää pidempään, ammattialoja opiskellaan elämän aikana useita, työpaikat vaihtuvat, töiden ohessa opiskellaan jatkuvasti, osaamista on päivitettävä, välillä pidetään kokonaan taukoa työelämästä jne.
Itse suoritin maisterin tutkinnon 50-vuotiaana. Opiskeluiden oli tarkoitus päättyä siihen, mutta kuinka ollakaan, opiskelen nyt avoimessa yliopistossa aikuiskasvatustiedettä ja suoritan yliopistossa aikuiskouluttajan pedagogisia opintoja. Mutta kunhan saan ne valmiiksi, en enää koskaan opiskele. Ellen sitten... hmm... sosiologia vaikuttaa kovin kiinnostavalta...
Tällä viikolla vietetään Aikuisopiskelijan viikkoa, teemana on luovuus ja innovatiivisuus.
3 kommenttia:
Opiskelu kannattaa aina ja opiskella voi monella tavalla. Itse valmistuin maisteriksi 44-vuotiaana. Alempi korkeakoulututkinto oli parinkymmenen vuoden takaa ihan eri alalta. Senkin jälkeenkin olen opiskellut yliopistossa ja taas uutta alaa.
Hyvää Aikuisopiskelijan viikkoa, luovuutta ja innovatiivisuutta.
(Itse olen onnistunut pysyttelemään irti jo pari vuotta varsinaisesta aikuisopiskelusta, mutta parhaillaan on menossa tiivis kurssiputki – ihan uudelta alalta.)
Eläköön renesanssi-ihmisten paluu!
Lähtökohtia opiskeluun on monenlaisia. Itse olin koulussa mietiskeliä ja haaveilija. En oikein ollut innostunut koko opiskelusta, mieluummin katselin ulos ja mietiskelin ihan muuta kuin mitä olisi pitänyt. Kuinkas sitten kävikään... Olen opiskellut aikuisiässä aina vaan, mutta pakosta sekä mielenkiinnosta. Vielä vaan olisi kiinnostusta erilaisiin asioihin joita ei vielä taida eikä osaa. Onkohan niin, että kaikilla on jossain elämänsä vaiheessa tarve ja osaltaan pakkokin opiskella? Ei siinä mitään pahaa ole.
Kuten kommentoijien esimerkit osoittavat, ihmiset eivät elä saman kaavan mukaan. Opiskella voi milloin se omaan elämänkulkuun parhaiten sopii. Nyt keski-ikäisenä koen, että opiskelu on monella tapaa helpompaa, kun on jotain elämänkokemusta.
Lähetä kommentti