Syyskuussa sain käteeni kirjan, jonka valmistumista olin odottanut kuusi vuotta.
Syksyllä 2004 aloitin opiskelut Jyväskylän yliopistossa kirjoittamisen maisteriohjelmassa. Opintoihin kuului muun muassa kirjoittamisen työpaja, jossa me uudet opiskelijat vanhemman opiskelijan johdolla luimme toistemme työn alla olevia tekstejä ja keskustelimme niistä. Minulle keskeneräisten tekstien näyttäminen vieraille on aina ollut vaikeaa, mutta opintojen yhteydessä siihenkin oli taivuttava. Ja hyvä niin. Vaikka omista teksteistäni ei sittemmin mitään valmista tullutkaan, pidän hyvin arvokkaina niitä ajatuksia, näkemyksiä ja arvioita, joita opiskelukavereiltani sain ja jotka antoivat minulle uutta ajateltavaa. Tällaisessa tekstityöpajassa ja kaikenlaisessa kirjoittamisen opissa on mielestäni tärkeintä se, että kirjoittaja joutuu pohtimaan omaa kirjoittamistaan ja tuotoksiaan mutta myös itseään. Sanallistamaan ja tekemään näkyväksi sen, mikä muutoin epämääräisenä pyörisi mielessä. Freireläisen pedagogiikan mukaan kukaan ei voi opettaa toista eikä kukaan opi yksin, mutta kun ihmiset yhdessä pohdiskelevat jotain asiaa, he kaikki oppivat.
Työpajalaisten teksteistä minuun teki suurimman vaikutuksen Teron Hannulan pienoisromaanikäsikirjoitus, Tunkeilija, josta saimme useitakin lukuja luettavaksemme. Tästä tulee vielä jonain päivänä oikea kirja, minä ajattelin, sillä Teron teksti tuntui niin valmiilta, tarina kiinnostavalta ja koko romaanin maailma kiehtovalta. Eihän se tietenkään valmis ollut, sillä tarvittiin vielä paljon kirjoittamista, ennen kuin pienoisromaani julkaistiin.
Minä yleensä unohdan lukemani kirjat ja näkemäni elokuvat nopeasti, mutta kun vuosien jälkeen pääsin valmista Tunkeilijaa lukemaan, tunnistin tarinan, henkilöt ja koko maailman siksi samaksi josta olin aiemmin lukenut. Jopa monet yksityiskohdat ja kokonaiset lauseet olivat tuttuja. Tietysti muutoksiakin oli paljon, ja tarinan loppu oli minulle kokonaan uutta, koska sitä en ollut aiemmin lukenut. Minulla oli ollut suuret odotukset Tunkeilijan suhteen. Kun olin lukenut kirjan ja laskenut sen kädestäni, saatoin vain todeta, että odotukseni palkittiin. Kirjan luettuani olen aika paljon miettinyt, mitä ovat oman elämäni tunkeilijat, miten niiden kanssa olisi parasta toimia ja onko niillä sittenkin merkitys, jota en vain tajua.
Tero on kirjoittajafoorumi Rihmaston kirjailijavieraana.
http://rihmasto.net/esseet/tero_hannula.htm
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti