Melkein ilmaiseksi!

Hankasalmen Kihveli-kirppiksellä edelläni oleva, minulle tuntematon mies maksoi ostoksiaan. Hänellä oli mukanaan kaksi pikkutyttöä, jotka saivat mehua ja pullaa, itselleen mies osti pelkän kahvin. Kirppariostosten kanssa loppusumma oli 10,60 euroa. Mies antoi myyjälle kaksi vitosen seteliä ja alkoi etsiä kolikoita. Niitä ei kuitenkaan ollut, joten hän antoikin kahdenkympin setelin ja sai vitoset takaisin. Seuraavaksi kassa alkoi laskea vaihtorahoja. Pienen pähkäilyn jälkeen hän antoi miehelle kolikoita ja vitosen, kaiketi 9.40 euroa, mutta sitten hän ojensi miehelle vielä kympin setelin. Mies katsoi rahoja hetken aikaa ja laittoi ne sitten rauhallisesti lompakkoonsa. Tässä vaiheessa oletin, että näin jotenkin väärin, sillä tokihan mies olisi huomauttanut, jos olisi saanut liikaa rahaa. Mies ja tytöt poistuivat, minä aloin maksaa omia ostoksiani.

Kun lähdin kirpparilta, mies ja tytöt olivat pihapöydän ääressä nauttimassa mehua ja kahvia ja heidän seurassaan oli toinen aikuinen. Kirppariostoksia tehnyt mies selosti jotain, mihin en kiinnittänyt mitään huomiota, kunnes toinen tytöistä hihkaisi miehelle:
- Sait sä nämä siis melkein ilmaiseksi?!

Niinhän siinä taisi käydä. Kassa meni ehkä hiukan sekaisin siitä alun setelivaihdosta ja antoi takaisin ylimääräisen kympin. Itse en pystyisi ottamaan rahaa, joka ei minulle kuulu, mutta tuolle miehelle se ei tuntunut olevan mikään ongelma. Päinvastoin hän taisi olla kovin iloinen ja siinä samalla antoi lapsille mallia siitä, miten oma etu menee kaiken muun edelle. 

He jäövät sinne nauttimaan melkein ilmaisista ostoksistaan, minä lähdin jatkamaan matkaani ja lohduttelin itseäni sillä, että universumilla on varmasti varattuna miehelle jokin pikkuyllätys, rikesakko tai jokin muu yllättävä rahanmeno.

Tuholainen vai ei?

Juttukokonaisuudessa esitellään ensin tuholaismuurahaiset, joista yksi on mauriainen. Vieressä sitten kerrotaan, että mauriainen ei ole tuholainen. Tietääköhän toimittaja enää itsekään, onko mauriainen tuholainen vai ei?

Sitä saa mitä tilaa

Se oli joku alkukesän kolea päivä, vettäkin vihmoi ja oli kovin tuulista. Olin joulukuusimaalla merkkaamassa uusia taimia, kun mieleen putkahti ajatus, että jos en voisi asua täällä metsien keskellä, mieluisa paikka olisi karu, tuulinen luoto, missä tihuuttaisi usein vettä  ja lämpötila olisi aina plussan puolella mutta helteitä ei olisi koskaan. Ajatus tuli ja meni, mutta ilmeisesti kävi niin, että universumi käsitti tuon ajatukseni toiveeksi. Ei, en herännyt seuraavana aamuna karulla luodolla vaan omassa kodissani. Mutta kas! Ilmasto oli muuttunut toiveeni mukaiseksi.

Birdman

Elokuva Birdman keräsi maaliskuisena sunnuntai-iltana Kangastus-elokuvateatteriin meitä katsojia vain kourallisen. Omat odotukseni olivat suuret, enkä pettynyt - elokuva on kiitoksensa ja palkintonsa ansainnut. Sen elokuvataiteellisiin ansioihin en kajoa, mutta kerron joitakin hajahuomioita elokuvan sisällöstä, koska se puhutteli minua kovasti ja nousi monesti mieleen seuraavina päivinä.

Elokuvassa näyttelijä Riggan yrittää päästä eroon Birdman-supessankarin roolistaan ja luoda uuden uran teatterissa, missä hän käsikirjoittajana, ohjaajana ja näyttelijänä tekee näytelmäversiota Raymond Carverin novellista Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta. Myöhemmin ilmenee, miksi juuri tuo teksti on Riggania puhutellut. Tuotannossa on mukana myös hänen tyttärensä Sam. Samin sivuroolifunktio on toimia päähenkilön varjona. Siinä missä Rigganin riippana on supersankarin rooli, Samin menneisyyden painolastiin kuuluvat huumeet. Kun Riggan yrittää teatterin avulla tehdä jotain itselleen merkityksellistä, taiteellisesti kunnianhimoista, myös Sam on huumevieroituksen jälkeen  aloittamassa uutta elämää. Teatteriproduktiolla Riggan yrittää "nousta lentoon" ilman entistä rooliaan, ja Samin istuskelu parvekekaiteella vähän pelottavaltakin näyttävän rennosti  kuvaa sitä, että hänkin on lähdössä lentoon, kohti menestystä. Menestyksellä en tarkoita rahanhankintaa ja/tai kuuluisuutta, vaan sitä, että jonain päivänä Sam löytää jonkin kanavan omille kyvyilleen ja tekee sitä, mitä itse haluaa ja minkä merkitykselliseksi kokee, ehkä teatterin parissa, ehkä jossain muualla.

Minulle elokuva kertoi ennen kaikkea siitä, että ihmisen täytyy kuunnella kutsumustaan ja tehdä juuri sitä ja juuri siten kuin oikeaksi kokee. Aina riittää niitä, jotka yrittävät katkoa siipiä, heittää hiekkaa rattaisiin ja kylvää nastoja tielle. Niitä, jotka varoittelevat riskeistä ja luovat uhkakuvia, latistavat ja lannistavat ja kaiken lisäksi luulevat tarkoittavansa sillä vain hyvää. Jos aikoo nousta lentoon, on luotettava omiin siipiin ja karistettava menneisyyden varjot. Yksin ei tarvitse eikä pitäisi olla. Elokuvassa Riggan saa kesken harjoittelukauden uuden vastanäyttelijän, Miken, joka ei olekaan mikään helppo tapaus. Jo enimmäisissä harjoituksissa kuitenkin ilmenee, että Miken myötä Riggan itsekin pääsee teatterilavalla huimiin tuloksiin. Ja niinhän se on, että mitä sitten teemmekin, toiset ihmiset inspiroivat, luovat henkeä, innostavat. Joskus se voi olla yhteistyökumppani, mutta yhtä hyvin se voi olla ystävä, jonka kanssa asettuu juomaan kupillisen kahvia ja juttelee niitä näitä, ja äkkiä jokin lukko loksahtaa auki, sekaisin olevat palikat löytävät paikkansa.

Elokuvassa minua puhutteli myös Rigganin kammo kriitikoita kohtaan. Hän oli varma, että kriitikko on päättänyt teilata esityksen, ennen kuin on sitä edes nähnyt. Elokuvassa niin ei käykään, ja Riggan voi senkin puoleen kokea onnistuneensa. En tunne kovin hyvin kriitikoiden toimintatapoja, mutta kohtaus kriitikon kanssa ennen ensi-iltaa voidaan toivottavasti lukea elokuvan fantasiakohtauksiin.

Lopussa Riggan vetää Birdman-hahmon lopullisesti vessanpöntöstä alas ja lähtee sairaalahuoneesta ikkunan kautta. Sam saapuu, huomaan tyhjän vuoteen ja avoimen ikkunan. Hän katsoo kauhuissaan alas. Siellä ei näy ketään. Sam kohottaa katseensa taivaalle, näkee jotain ja hymyilee. Rigganin kannatti siis luottaa omiin siipiinsä ja tehdä sitä, mitä koki merkitykselliseksi.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat pääosin teatterilavalle, kulisseihin, pukuhuoneisin ja sokkeloisiin käytäviin, mutta jonkin verran liikutaan myös ulkona. Yleensä elokuvien kaupunkinäkymät herättävät minussa halun kulkea sellaisilla kaduilla, poiketa kahviloihin tai istahtaa penkille seuraamaan ohilkulkijoita. Nyt sen sijaan koin äkisti, että en haluaisi olla tuolla. Elokuvan kadut olivat kapeita, likaisia ja meluisia, siis sellaisia kuin kadut suurkaupungeissa yleensä ovat, mutta aivan tavallinen baarikin tuntui absurdilta - sinne ns. normaalin elämän keskelle on rakennettu fantasiamaailma, jossa ihminen voi olla jotain  muuta kuin on. Siis samaan tapaan kuin teatterilavalla. Tämä vahvistaa käsitystäni siitä, että teatteri ja taiteet yleensä ovat eniten totta, ja kyllähän itse elokuvakin näyttäytyi minulle kannanottona taiteen puolesta.

Juhlaviikot

Tänä vuonna helmi-maaliskuussa oli noin kuukauden aikana tavallista enemmän kaikenlaisia perhejuhlia ja muita tapahtumia sekä niin paljon päällekkäisyyksiä, että kolmet syntymäpäivät oli jätettävä väliin. Perhejuhlissa parasta on tietenkin tavata ihmisiä, mutta mukavaa oli nauttia myös hyvästä ruuasta. Esimerkiksi Iitissä  Husulan vintillä pidetyssä Miljan ja Harrin upeassa hääjuhlassa oli tarjolla  Tolvasen pitopalvelun ruokaa, jonka makuja muistelen vieläkin. Onneksi on heitä, jotka viitsivät nähdä kaiken sen vaivan, mitä juhlien järjestäminen vaatii.

Herkkuja oli myös Annakaisan kastejuhlassa Jyväskylässä. 

Tapahtumien lisäksi viimeksi kuluneiden viikkojen parasta antia on ollut lukeminen. Tartuin sitten minäkin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjaan ihan vain sen takia, että huomasin ne kirjaston hyllyssä. Otin yhden, luin, hain lisää, luin, hain lisää, luin.  Nyt olen lukenut sarjasta kirjat 1-4, joista ykkösen kahteen kertaan! Moni tuttu sanoo, että lukeminen on jäänyt vähiin. Minullakin on ollut aikoja, jolloin lukeminen ei ole maistunut, mutta onneksi kyse on ollut ohimenevistä keskittymiskyvyttömyyden kausista. Kyllä lukeminen on niitä tärkeimpiä asioita, mitä elämässä kannattaa vaalia, jos suinkin mahdollista. Ehkä on parasta, että kirjoitan Taisteluni-sarjasta tänne ihan oman juttunsa, kun olen lukenut myös viidennen kirjan. Se on jo suomennettu, joten juhlaviikoilleni on jatkoa tiedossa.

Loistava ulkoilusää

 Tänään oli niin tuulista, että sulan maan aikana olisin pysynyt sisällä. Luotin kuitenkin roudan pitävän nyt puut pystyssä ja kävin pariin otteeseen ulkoilemassa. Aamulla lähinnä seisoskelin aukealla pellolla katsomassa, kuuntelemassa ja tuntemassa tuulen voimaa. Oli mahtavaa seurata, kun tuuli pöllytti lunta, ja kun tuulenpyörre tuli vasten kasvoja, hengitys salpautui hetkeksi. Iltapäivällä kävin kävelemässä viiden kilometrin lenkin tietä pitkin. Aukeimmilla pätkillä sain taas tuntea tuulen voiman, välillä metsä suojasi puhurilta. Loistava ulkoilusää!

Tuuli, tuisku, pyry, räntä, sade, vihmonta… hyviä syitä lähteä ulos. Toki nautin kauniistakin päivistä ja tyynistä ilmoista, mutta jotain kiehtovaa ja houkuttelevaa noissa kurjina pidetyissä säätiloissa on. Täällä on onneksi sen verran harvoin vastaantulijoita, ettei kukaan pääse voivottelemaan ”huonossa” säässä ulkoilua, vaan saan ihan rauhassa nauttia kävelystä kaikenlaisilla keleillä.

Ukkosella on viisainta pysytellä sisätiloissa, mutta muuten sään ei pitäisi liiemmin rajoittaa ulkoilua. Itselläni pakkasraja on noin -25 astetta, ja kesähelteillä liikun oikeastaan vain lakkasoilla ja marjametsissä. Kirjoissa ja elokuvissa tuulilla, sateilla ja myrskyillä on symbolista merkitystä. Minulle ne ovat meteorologisia ilmiöitä, mutta voisin selittää niiden viehätystä sillä, että on mukava kulkea vastatuuleen ja silti päästä perille.

 

Riskillä mentiin

Vuoden ensimmäinen kuukausi mennä humpsahti kirjoittamisen merkeissä, ja tuloksena on uusi käsikirjoitus Lähde. Sen tulee tulee kantaesittämään meidän paikallinen viihdekuoro Karpalot. Karpalot on minulle aiemmilta vuosilta tuttu yhteistyökumppani, sillä olen tehnyt parikin käsikirjoitusta kuoron konserttiin. Niissä produktioissa (Lähellesi, 2004, Leikisti, 2009) olen sekä valinnut musiikin että kirjoittanut draamalliset osuudet, semmoista musiikkiteatteria siis, jos määritellä pitää. Nyt toimin hiukan toisella tavalla kirjoittamalla muiden valitseman musiikin eli Karpaloiden ohjelmistoon kuuluvien kappaleiden pohjalta.

Sain hyvissä ajoin syksyllä listan kappaleista ja kuvittelin, että äkkiähän niistä jotain tarinaa keksii. Ei se ollutkaan niin helppoa, sillä jostain syystä kyseiset kappaleet eivät minua liiemmin innostaneet. Vaikka kuinka niitä kuuntelin, mieleni teki vetäytyä koko hankkeesta. En kuitenkaan halunnut antaa periksi, vaan lueskelin laulujen sanoja uudelleen ja uudelleen löytääkseni sieltä jotain inspiroivaa. En halunnut toistaa draamaosuudessa laulun tarinaa, vaan etsiä jotain muuta yhteyttä. Kaikenlaisia ideoita ja hataria ajatuksia alkoikin viritä, mutta yhtään sanaa en kirjoittanut. Sitten alkoivatkin jo joulukuusikiireet.

Mitään tarkkaa aikarajaa kirjoittamiselle ei tilaaja ollut määrännyt, mutta itse sanoin jo syksyllä, että eiköhän se ole valmis, kun kuoroharjoitukset tammikuussa alkavat. Kun joulukuu oli jo yli puolenvälin, en  ollut vielä saanut aikaan muuta kuin joukon ideantynkiä ja aihelmia. Mitä tein? Laitoin tilaajalle tekstiviestinä väliaikatietoja, joiden mukaan kässäri on hyvällä mallilla ja kohta puoliin valmis! 

Jälkeenpäin ajateltuna tuo viesti oli tietysti uhkarohkea veto, mutta  kaipa minä itseäni sen verran tunnen, että tiedän, milloin tarinat ovat tulollaan. Eipä siinä sitten muuta tarvittu kuin joulukuusikauden jälkeen pari päivää joutenoloa ja runsaasti kävelyä, niin johan alkoi tarinaa tulla. Vaikka alkutalvesta manasin, että piti tämmöiseenkin taas lupautua, niin nyt olin taas täynnä kirjoittamisen iloa. En voi liikaa kehua kävelyn merkitystä kirjoittamisprosessille. Kun aamulla lähdin kävelylle, sanoin, että käyn hakemassa yhden tarinan, ja aina minä sellaisen myös mukanani toin. Työ valmistui ajallaan ja sai tilaajataholta runsaasti kiitosta, joten olen siitäkin syystä tyytyväinen ja hyvillä mielin.

Lähde koostuu itsenäisistä dialogeista ja yhdestä monologista. Karpaloiden versiossa niitä on yhteensä yhdeksän, lopulliseen versioon niitä tuli kaksitoista. Jokaisessa dialogissa toisena osapuolena on toimittaja, terapeutti tai pankinjohtaja, jotka työnsä puolesta kohtaavat erilaisia ihmisiä eri elämäntilanteissa. Näytelmän nimi Lähde voi tarkoittaa erilaisia lähteitä, mutta sen voi ymmärtää myös käskymuodoksi lähteä-verbistä.

Karpalot ovat aloittaneet Anu Rankilan ohjauksessa Lähteen harjoitukset. En  puutu niihin, vaan suuntaan omat ajatukseni seuraavaan näytelmään. Mutta ihan ensin käyn kävelemässä.