Kenkä

Jos kenkä keksittäisiin nyt, ensin se kiellettäisiin, sitten sallittaisiin ja lopulta tehtäisiin pakolliseksi. Prosessiin kuuluisi vilkas keskustelu kengän tarpeellisuudesta, hyödyistä ja haitoista. Monenlaiset asiantuntijat pohtisivat muuan muassa sitä, minkä ikäisenä ihminen voisi alkaa kenkiä käyttää ja mistä materiaalista kengät olisi paras valmistaa. Myös kenkien käytön etiketti saisi useat tapakouluttajat kertomaan näkemyksiään siitä, millaisissa tilaisuuksissa kannattaa käyttää kenkiä ja minne on paras mennä entiseen tapan avojaloin. Erityisen paljon keskustelua herättäisi kysymys siitä, onko sopivaa tehdä naisille ja miehille erilaisia kenkiä. Useimmat eivät näkisi siihen mitään syytä, mutta esteetikot vaatisivat naisille korkeita korkoja, jotta sääret näyttäisivät kauniimmilta, ja monien mielestä korkeilla koroilla naiset voisivat mukavasti vähentää pituuseroaan miehiin nähden. Nämä näkemykset tietysti herättäisivät kiivaita vastaväitteitä; naisten ei tarvitse kulkea korkeissa koroissa vain muita miellyttääkseen, ja miesten kanssa on parempi pärjätä älyllä kuin keinotekoisilla fyysisillä ominaisuuksilla. Olisi varmasti heitäkin, joiden mielestä korkeat korot kuuluisivat juuri miehille korostamaan heidän valtaansa. Kiivaan keskustelun varjossa kenkätehtailijat toisivat markkinoille uusia malleja, ja kuluttajat päättäisivät jaloillaan, mikä kenkä olisi se paras kenkä. Edelläkävijöillä olisi pian useita pareja, mutta monet pärjäisivät yksillä ja samoilla kengillä vuodesta toiseen ja joku vastarannankiiski kieltäytyisi laittamasta mokomia luonnottomia koteloita jalkoihinsa.

Muukalainen

Viime kesänä puutarhan reunaan ilmestyi outo kasvi. Ensin näkyi yksi, kohta toinen, pian jo kolmas... Nukkapintainen ja hyvin pehmeälehtinen kasvi oli kauneudestaan huolimatta  niin outo, että epäilin sen karanneen jonkun puutarhasta ja pian käyvän riesaksi ja valtaavan koko pihan. Onhan niin paljon ollut puhetta vieraskasveista, joiden ei pidä antaa levitä holtittomasti. Niinpä jätin ihailut ja ihmettelyt sikseen ja nyhdin kasvit juurineen pois sitä mukaan kun niin ilmestyi. Tähän kevääseen mennessä olin unohtanut koko jutun, kunnes äkkäsin taas yhden pilkistivän ruohon seasta. Nyhdin sen irti. 

Kun viime viikolla kävin Kangasniemellä Tuomiojan tarhalla ja nousin autosta, katseeni osui vanhan navetan seinustalla olevaan perennapenkkiin. Ja kas, siellähän se oli. Nyppäsin siitä lehden, näytin sitä puutarhurille ja sain tietää, että kyseessä on nukkapähkämö, ihan oikea perenna, joka ei missä tahansa viihdy. Meille se oli ilmeisesti tullut siemeninä Tuomiojan tarhalta ostettujen saskatoonien mukana, katsonut pihamme mieluisaksi ja päättänyt asettua. Ja minä onneton olin sen jo hävittänyt. Kotiin palattuani kyllä kuljin pihalla toiveikkaana ja odotin, että vielä jostain nukkapähkimö nousisi, mutta eipä noita enää näkynyt.

Mitä tästä opimme? Ei pidä suhtautua muukalaisiin vihamielisesti.

Työnantajana

Helsingin Sanomien päätoimittaja Riikka Venäläinen valitti kolumnissaan kuukausi sitten,  miten mahdottoman hankalaa yksityisen ihmisen on hoitaa työnantajavelvollisuuksiaan kotiapua palkatessaan. Sama valitus jatkui Hesarissa 4.6. Toimittaja Janne Toivonen aloittaa juttunsa väitteellä, että kun tavallinen mattimeikäläinen hyppää työnantajaksi, astuu melkoiseen suohon. Jutun mukaan remontin voi teettää helpolla tavalla vain palkkaamalla työhön yrityksen tai osuuskunnan. Sen sijaan verokortillisen työntekijän palkkaaminen tarkoittaa monia lomakkeita ja viranomaisia, tuhat klikkausta, ammattitermejä, eri luukkuja... Pelkästään juttuun liitetty kaaviokuva antaa niin kauhistuttavan kuvan työnantajavelvollisuuksien hoitamisesta, että moni voi luulla, ettei kannata edes yrittää. Juttuun liittyvässä kommentissa päätoimittaja Venäläinen kertoo saaneensa aiemmasta kolumnistaan paljon palautetta ihmisiltä, jotka ovat turhautuneet työnantajabyrokratiaan. Jollekin rehtorille kaikki on ollut niin vaikeaa, että hän on päättänyt jatkaa pimeää työllistämistä. Mielestäni kummallisinta on väitteet Palkka.fi-palvelun vaikeudesta. "Palvelun käyttö vaatii perehtymistä", Hesari kertoo, ja joku "yliopistoprofessori" sanoo, että verkon hyvää tarkoittavat palvelut eivät ole koulutetullekaan ihmiselle riittävän ymmärrettäviä.

Hetkinen!

Otetaanpa päätoimittaja Venäläinen, toimittaja Toivonen, rehtori ja yliopistoprofessori kuviteltuun työpaikkahaastatteluun.

Haastattelija: Miten suhtaudutte uusiin tehtäviin?
Vastaajat:  Emme halua mitään liian vaikeaa, oikeastaan haluamme vain helppoja tehtäviä.
Haastattelija: Tässä työssänne joudutte kuitenkin kohtaamaan vaikeitakin haasteita.
Vastaajat: Toivottavasti joku tekee ne meidän puolestamme, emme missään nimessä haluaisi perehtyä uusiin asioihin, varsinkaan, jos ne ovat liian vaikeita.

Olen viime vuosina itse työllistänyt yhtä henkilöä tilapäisesti, enkä missään vaiheessa ole kokenut työantajavelvollisuuksien hoitamista vaikeaksi.  Tietysti ensimmäisellä kerralla Palkka.fi-palveluun perehtyminen vei hiukan aikaan, mutta niinhän uudet asiat aina vievät. Ennemminkin olen ollut yllättynyt ja helpottunut siitä, että homma hoituu niin näppärästi ja nopeasti. Ja varsinkin olen kokenut aitoa iloa siitä, että olen oppinut jonkun uuden asian. Ajattelu, pohdinta ja ongelmanratkaisu on oikeasti kivaa!

Miksi siis nuo koulutetut, aikuiset ihmiset haluavat niin kovasti - ja mielestäni osin jopa väärin perustein -  korostaa työnantajavelvollisuuksien hoitamisen vaikeutta? Eivat kai he hae ymmärrystä sille, että maksavat tai ovat maksaneet palkkoja pimeästi?

Nato

Suomalaispoliitikot ovat kovasti suivaantuneet venäläiskenraalin näkemyksistä, joiden mukaan Suomen Nato-yhteistyö uhkaa Venäjän turvallisuutta. Mitä tuosta suuttumaan! Kenraalillehan voisi sanoa, että ei mekään (Suomen kansa!) olla siitä Natosta niin innostuneita, joten olkaa huoleti. Oma Nato-kantani varmistui viime tammikuussa, kun vierailin Naton päämajassa Brysselissä. Ostin sieltä pari korttia ja postitin ne perheemme sivareille, joista toinen oli juuri aloittanut palveluksensa ja toinen on sen jo pari vuotta sitten suorittanut. Kirjoitin kortteihin nimet ja osoitteet kadun ja kaupungin tarkkuudella, mutta taisin unohtaa merkitä maan, sillä jonnekin ne välille jäivät. Jos ei Nato saa selville, missä on Jyväskylä, ei sen varaan kannata maamme turvallisuutta laskea:)

Kesälaitumelle

Useampikin opettaja on näinä kauniina kevätpäivinä valitellut, miten hankalaa on saada oppilaat innostumaan koulusta, kun mukavampaa olisi kirmailla pihalla tai istua auringossa. Minulla on tietysti ratkaisu tähänkin ongelmaan: muutettakoon koululakia ja -asetuksia niin, että kukin peruskoulu päättää kevätkauden opetuksensa sinä päivänä, kun kyseistä koulua lähimpänä olevan karjatilan lehmät ja vasikat päästetään ensimmäistä kertaa talven jälkeen ulos.

Ruumiinkulttuuria

Kipuileva ruotoni pakotti minut kääntymään hierojan puoleen. Onneksi omalta paikkakunnalta löytyy erinomainen  ammattilainen, joka sekä löytää ongelmat että osaa hoitaa ne kuntoon. Jo kertakäynti tekee ihmeitä, ja maailma näyttää kirkkaammalta. Tosin nyt olin viivytellyt hoitoon hakeutumista niin, että ihan kertakäynnillä en selviä.

Hierojalla käyntiin liittyy jotain noloa. Ei, en tarkoita paljasta ihoa tai vieraan ihmisen kosketusta, vaan jotain kummallista syyllisyyden tunnetta. Kroppa on luotu toimimaan ja kestämään, joten jos se ei toimi eikä kestä, olen tehnyt jotain väärin. Niinhän se on tietysti on, mutta lienee tarpeetonta itseään syytellä. Urheilijat, joiden pitäisi tietää, miten kroppaa käytetään, ovat hierojien käsittelyssä jatkuvasti, miksi ei siis myös kirjoitustyöläinen, joka tähän aikaan vuodesta työskentelee aamusta iltaan ulkotöissä.  Syyllisyydentunteeni lienee perua lapsuudesta: "Pipo päähän, ettet vilustu." Lapsenmieleni kai käsitti, että jos omilla toimilla voidaan vaivat ehkäistä, vastaavasti vaivatkin olivat omaa syytä. Jospa pipon lisäksi olisi pitänyt olla myös kaulaliina.

Blogeja

Kuten aiemmin kerroin, sain kirsimarialta haasteen esitellä viisi seuraamaani blogia.

Ensimmäiseksi nostan esille entisen opiskelukaverini blogin, jossa Helena runsain ja laadukkain kuvin tuo nähtäväksi arjen kauneutta kodissa, puutarhassa, kesämökillä, luonnossa, matkoilla jne. Kuvia katsellessani olen usein ihmetellyt, miten voikin olla siistiä; ei näy sanomalehtipinoja pöydillä eikä rikkaruohoja puutarhassa. Myös kodin juhlapäiväsisustajana Helena on vastakohtani. Siinä missä minä laitoin  pääsiäiseksi ainoastaan pajunkissakimpun pöydälle, Helenan koko koti oli pääsiäiskoristeissa. Kauniin blogin ansioita on myös se, että Helena - toisin  kuin minä - päivittää sitä ahkerasti.

Toisella tapaa vastakohtani on Eeva, joka uudehkossa blogissaan kirjoittaa  lähinnä kirjallisuudesta. Vastakohtani hän on siinä mielessä, että kun minä kirjoitan lyhyesti ja toteavasti, Eeva kirjoittaa pohdiskelevasti. Minun pohdiskeluni jäävät yleensä pääni sisälle, ja kirjoittamiseni on asioiden tiivistämistä.

Kirjoittamisessa on aina tärkeää löytää itselle sopiva työskentelytapa. Kollegoiden blogeista voi seurata heidän kirjoittamisprosessejaan ja  huomata, että ilot ja murheet ovat usein samoja. Bloggaavia kirjoittajia ovat esimerkiksi Maija Haavisto, Marika Laijärvi ja Elina Rouhiainen.

Ja vielä lopuksi yksi keskisuomalainen runoblogi. Vesa  katselee maailmaa ja ihmisiä tarkoin silmin ja muotoilee havaintonsa hellänkarheiksi runoiksi.

Viittä blogia pyydettiin, kuusi tuli, ja lisää löytyy internetin syvyyksistä.