Sesongin kynnyksellä

Joulukuuset ovat vielä pystyssä, mutta myyntikauden valmistelut ovat parhaillaan menossa. Kauppapaikkojen varaukset, ilmoitukset viidessä (!) eri lehdessä, kuljetusjärjestelyt ynnä  muut puuhat ovat olleet ajankohtaisia viime aikoina. Yksi kuusenmyyjäkin on vielä käsi paketissa!  Olo on ristiriitainen: jollain lailla jännään tulevaa urakkaa, mutta samalla olen innoissani siitä hektisestä parin viikon ruljanssista, jonka kuluessa  kuuset pitäisi saada kaadettua, paketoitua, kuljetettua ja myytyä. Kunhan ei kovin isoa juhannuskokkoa tulisi myymättä jääneistä kuusista, niin sitten voisin tyytyväisin mielin käydä joulua viettämään. Mutta täytyy myöntää, että aina kun joku toivottaa hyvää joulun odotusta, tunnustan odottavani enemmän juhannusta.

Minulta on myös jo kysytty, joko olen tehnyt jouluvalmisteluja. Minun tärkein jouluvalmisteluni on se, että hoidan kuusikaupan  niin hyvin kuin mahdollista, jotta ihmiset saisivat nauttia kauniista ja kestävästä joulukuusesta.  

Ja lopuksi mainospläjäys: Joulukuusiamme on tänä vuonna saatavissa seuraavista paikoista:

Laukaa, Rautian piha 18.-23.12.
Muuramen Teollisuuskylän Yrittäjäntiellä sijaitsevan Ritun puutarhan piha 15.-23.12.
Kangasniemi, Joutsantie, Kukka-Sofian piha 19.-23.12.
Säynätsalo, Saariston Helmessä on pieni määrä kuusia itsepalvelumyynnissä 17.12. alkaen.

Myynti jatkuu siis aatonaattoon saakka, mikäli kuusia riittää. Ja riittääkö niitä, sitä on vaikea mennä sanomaan vielä tässä vaiheessa. Joskus ovat loppuneet kesken, joskus on saatu reilusti juhannuskokkotarpeita.

Kehitystä?

Aamupäivällä Joutsassa käydessäni panin merkille oudon hiljaisen kylänraitin. Länsitiellä tuntui suorastaan aavemaiselta. Vaikka suurin osa ihmisistä olisikin siihen aikaan töissä tai koulussa, niin kyllähän pitäjän keskustassa pitäisi enemmän väkeä olla liikeellä. Missä kaikki siis ovat`? Jutteluhetki paikallisen yrittäjän kanssa antoi vastauksen: ihmiset ovat menneet uuteen, syksyllä avattuun kauppakeskukseen, jossa on pankki, ruokakauppa ja halpahallimyymälä. Kyseistä rakennusta onkin täällä kovasti hehkutettu, sillä nykyään kehityksenä pidetään sitä, että kauppa käy ja raha liikkuu. Itselläni ei tuohon Perttulan kauppakeskukseen ole vielä ollut asiaa, mutta monella muulla on; ainakin parkkipaikalla näytti olevan tänäänkin vilkasta. Ja aivan kuin ei siinä olisi riittävästi, piakkoin nelostien varteen valmistuu ABC-liikenneasema houkuttelemaan valtatien autoilijoita. Mutta jos ABC houkuttelee niitä, jotka muutoin kääntyisivät keskustaan, viimeistään silloin täältä häviävät pian kaikki pienet, yrittäjävetoiset ja hyvin palvelevat liikkeet ja tilalla on vain suurten ketjujen myymälöitä.

Harmaata

Marraskuuta moititaan usein synkäksi ja harmaaksi, mutta sellaiset ajatukset kaikkoavat nopeasti, kun menee kohti sitä harmaata ja huomaa, että sehän on pelkkää kauneutta. (Kirjoitin vahingossa ensin "pelkkää kaikkeutta"! No, mikä ettei se voisi olla sitäkin.) 

Hannu Aho

Muisto noin kymmenen vuoden takaa: Olisi ollut hyvää aikaa kirjoittaa, mutta tarina ei kulkenut, olo oli levoton. Nousin työpöydän äärestä ja kuljeskelin talossa, kunnes pysähdyin kirjahyllyn eteen. Lukeminen ei oikeastaan houkutellut, mutta otin yhden teoksen ja avasin sen jostain keskeltä. Ajattelin, että kun luen sivun tai pari, oma kirjoittamisjumini laukeaa ja voin laittaa tuon sattumanvaraisesti ottamani teoksen takaisin hyllyyn ja unohtaa sen sinne. Mutta muutama sivu keskeltä kirjaa ei riittänytkään, vaan minun oli aloitettava alusta ja otettava selvää, että mikä se tällainen romaani onkaan. Ja sehän oli Hannu Ahon Saara, jonka olin joskus divarista ostanut ja sitten hyllyyni unohtanut. Yleensä luen nopeasti ja jopa ahmien, mutta Saaraa lukiessani minun oli välillä laitettava kirja sivuun ja lähdettävä ulos kävelemään, sillä Ahon kieli ja kerronta oli niin hyvää, että olin pakahtua! Sittemmin luin Ahon muutkin teokset ja hankin niitä kirjahyllyyni. Vaikka kirjojen omistamisessa ei ehkä ole kovin paljon järkeä, jotain hyvää on tärkeää pitää lähellä.

En ole vuosiin Ahon teoksiin tarttunut, joten en voi tietää, miltä ne nyt tuntuisivat. Tokihan minussa on tapahtunut jotain kymmenessä vuodessa, joten todennäköisesti kokisin teokset eri tavoin kuin aiemmin. Kun nopeasti selailin muutamaa, lauseet ovat yhä komeita, dialogi yhä upeaa, maailmat yhä traagisia. Samalla tajuan, että olen aina mielelläni lukenut itselleni vieraista, pelottavistakin maailmoista ja ihmisistä, mennyt kohti sitä, minkä oikeastaan haluaisin väistää. Lukeminen on siis siinäkin mielessä kirjoittamisen kaltaista: tutkimusmatkailua ja epävarmuuteen hyppäämistä, kunnes voi huomata, että kaiken vierauden alla meissä kaikissa on aina jotain yhteistä, hyvässä ja pahassa.


Vuonna 1996 Aholta ilmestyi romaani Kello 4.17, joka jäi hänen viimeisekseen, sillä eilen uutiset kertoivat hänen kuolleen.

Marjastaja kävi talvilevolle

En kai minä muuten olisi marjastusta vielä tältä syksyltä lopettanut, mutta kun tuli lunta, niin ei ole enää asiaa karpalosoille. Nyt menen metsään muuten vain kuljeksimaan. Ja voitte uskoa, miten siellä ajatus lentää ja "tekstiä" syntyy, tosin vain päässäni. Olenkin melko tosissani harkinnut jonkinlaista metsätyöhuonetta. En nyt tarkoita polttopuusavottaa, vaan sitä, että menisin metsään konkreettisesti kirjoittamaan. Sehän on vain pukeutumiskysymys, eikö totta? Onkohan läppärillä jotain pakkasrajaa? Lyijykynällä ei ainakaan ole, joten todellisia esteitä metsätyöhuoneelle ei taida olla. Hui!

Mikkelissä

Ehkä tuulinen syyspäivä ei ole paras aika käydä kaupungissa, sillä eilen Mikkelissä en tuntenut sellaista kodikkuutta, joka siellä aiemmin on vallannut mieleni. Saattoi se johtua siitäkin, että en ole käynyt Mikkelissä pariin vuoteen, ja edelliskäyntini jälkeen keskustaa on kehitetty entistä enemmän kauppapaikaksi suuren maailman malliin. Jotain tylyä ja kolkkoa sellaisissa liikekeskuksissa on, siitä ei pääse mihinkään.

Ei ollut tunnelma entisellään myöskään kirpputorilla. Sen sain huomata, kun olin maksamassa ostoksiani kassalla, jossa kaksi nuorta naista palveli asiakkaita ystävällisesti ja avuliaasti. Kirpparin oli määrä sulkeutua kuudelta, joten viittä vaille kuusi toinen myyjistä lähti muistuttamaan siitä ihmisille, joita kirpparin eri huoneissa oli vielä lukuisia. Olin jo saanut ostokseni maksettua ja pakkasin reppuani, kun myyjä palasi kierrokseltaan posket punehtuneina ja kertoi, että kun hän oli ilmoittanut myymälän sulkemisesta, yksi asiakas oli sanonut, että turpa kiinni. Myyjä vaikutti sen verran järkyttyneeltä, ettei hän tuollaisia asiakkaita varmaan ihan päivittäin kohtaa, mutta mielestäni yksikin kerta on liikaa. Neuvoin sammuttamaan valot, niin ehkä se huutelijakin ymmärtää lähteä.

Pumppuasemia siellä täällä

Sukulaismies Vilho kyseli jo keväällä, missä ja milloin uusinta näytelmääni esitetään. Koska olin vasta saanut Pumppuaseman "markkinoille" eli Sunklon (Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat) hoiviin ja listalle, saatoin vastata, että aika näyttää, mikä ryhmä siihen ensin tarttuu. Omaa markkinointia hoidin sen verran, että lähetin kässärin Lievestuoreen kansalaisopiston näytelmäryhmää ohjaavalle Sari Puttoselle, joka ryhmineen innostuikin tekstistä niin, että Pumppuaseman kantaesitys on 17. helmikuuta 2013 Lievestuoreella. Kun sain kuulla, että armoitettu näyttelijä Risto Montonen esittää pääosaa, pumppuasemanhoitajaa, tunsin yhden haaveeni toteutuneen.

Toinen haave toteutui, kun kangasniemeläinen Teatteri Ilona pyysi minua ohjaamaan heille jonkun oman käsikirjoitukseni. Olen jo vuosia seurannyt Ilonan hienoja esityksiä ja ajatellut, että olisipa mukava tehdä yhteistyötä noiden  ihmisten kanssa. Ilmeisesti Ilonan puolella oli ajateltu samalla tavalla, koska kutsu tuli. Näytelmävalinta oli helppo: Pumppuasema. Tietysti olisin voinut ottaa ohjelmistoon jotain vanhempaakin, mutta minulla on aina ollut sellainen eteenpäin menemisen meininki, että vanhat jutut jätetään taakse ja tartutaan seuraavaan haasteeseen. Juuri nyt on hirveä into saattaa Pumppuasema-prosessi loppuun. Kirjoittaminen ei näemmä vielä riitä, vaan minun on myös ohjattava siitä oma versioni, ennen kuin pääsen tekstistä kunnolla eroon ja voin siirtyä seuraavaan. Todennäköisesti ensi vuoden ohjauksen aikana en kykene kirjoittamaan uutta tekstiä ollenkaan, mutta luotan siihen, että alitajunta tekee hommia kaiken aikaa.  
Kangasniemen esitysaikoja ei ole vielä sovittu, joten ilmoittelen niistä myöhemmin.

Käsikirjoitus valmistui tänä vuonna, ja ensi vuonna se nähdään ainakin kahdella näyttämöllä. Kyllä, olen onnekas.