Katiska kiertoon

Joitakin vuosia sitten katselin riippakoivun oksia, jotka näyttivät keinuvalta mieheltä. Ajattelin, että olisipa hauskaa, jos koivussa tosiaan joku keinuisi. Tuumasta toimeen, minä päätin, aloin etsiä materiaalia ja löysin ruostuneen katiskan ja lasipallon. Ja niistä se syntyi: Valopää. Kaikki muu on katiskasta peräisin, pään sisuksena on sininen lasipallo. Talveksi olen siirtänyt ukon koivusta kuistinräystääseen kiinni, ja siinä se keinuttelee, odottelee kevättä ja leppeitä tuulia. Kunhan opiskelukiireet hellittävät, aion tehdä sille kavereita.

Lunta

Joka vuosi ensilumen aikaan useimmat iloitsevat, kun maailma muuttuu valkoiseksi, mutta minä puin nyrkkiä taivasta kohden: En ole tilannut, en tarvitse, viekää pois!

Mutta eihän se lumi vastaväitteistäni välitä vaan sitä tulee, tulee ja tulee, tänä talvena erityisen paljon. Vähitellen alan siihen tottua, ja siinä vaiheessa, kun muut ovat jo kyllästyneet talveen, lumeen ja pakkaseen, minä olen aivan haltioissani ja huudan kohti taivasta: Lisää, lisää, vieläkään ei ole tarpeeksi!

Kuvan vanha omenapuu ei varmaan ole yhtä innoissaan talvesta kuin minä, koska on joutunut taakan alla taipumaan maata kohden.

Lahja miehelle, joka ei tarvitse uutta seinäkelloa

Veli täytti vuosia. En halunnut lahjoa häntä seinäkellolla, kukkamaljakolla tai solmiolla, vaan päätin antaa jotain tosi tarpeellista ja sellaista, joka ei jää nurkkiin kuljeksimaan - kaksi mottia kuivia klapeja! Sellaista lahjaa on kuitenkin lievästi sanottuna hankala viedä juhlataloon, joten vein malliksi klapeja paperikassissa. Sen kylkeen olin liimannut kuvan klapimoteista, jotka täällä meillä odottavat, että syntymäpäiväsankari tulee niitä noutamaan. Olen aina sanonut, että hyvät lahjat ovat sellaisia, joista pääsee syömällä tai juomalla eroon. Nyt listaa voi jatkaa, että ainakin pakkaskelillä omakotiasujan paras lahja on sellainen, jonka voi heittää suoraan uuniin.

Helmikuussa helistää

En ole jäätynyt enkä hukkunut hankeen, vaikka blogin päivitys on ollut luvattoman harvaa. Lähinnä olen ollut kiinni opiskelutehtävissäni ja lukuisissa muissa riennoissa. Suoritan parhaillaan sekä aikuiskasvatustieteen perusopintoja Jyväskylän avoimessa yliopistossa että aikuiskouluttajan pedagogisia opintoja (APO) Jyväskylän yliopistossa. Ensin mainitut opinnot suoritan kokonaan itsenäisesti eli luen kirjoja ja teen oppimistehtäviä. APO:ssa on kerran kuussa kolmen päivän tiivis, antoisa lähijakso Jyväskylässä, muutoin nekin opinnot hoituvat kotoa käsin ja työssä oppien.

Olen aina haaveillut kokopäiväisestä kirjoittamisesta, mutta tänä talvena olen sekä opiskelujen että opetustöiden aikana huomannut, että tykkäään tosi paljon myös opetushommista. Varmaan minulle on vain hyväksi lähteä mukavasta työhuoneestani välillä ihmisten ilmoille, etten vallan erakoituisi, minulla kun on siihen aika selvää taipumusta. Toisaalta yksinolo olisi välttämätöntä kirjoittamiselle, ja olen tehnyt elämässäni valintoja, joiden pitäisi taata kirjoittamisrauha. Koska tänä talvena ei keskeytymätöntä kirjoittamisrupeamaa juurikaan ole ollut, mieleeni on noussut ajatus: täytän kalenteria joko paetakseni kirjoittamista tai kerätäkseni siihen ajatuksia ja voimia.

Otsikko ei viittaa muuhun kuin vanhaan sanontaan, joka tarkoittaa, että helmikuussa on ne kovimmat pakkaset. Niitä odotellessa...

Kestäviä tuotteita

Joskus kauan, kauan sitten, ainakin viisitoista vuotta sitten, ostin Anttilan postimyynnistä taskulaskimen. Se oli nimeltään Timanttilaskin, ja hintaa oli kokonaiset 10 markkaa. Nimi johtuu siitä, että kullanvärisen laskimen näppäimet ovat kuin erivärisiä timantteja. Kiinassa valmistettu laskin on melko yksinkertainen, lähinnä peruslaskutoimituksiin soveltuva. Sellainen erikoisuus laskimessa on, että se on kestänyt, kestänyt ja kestänyt. Pattereita ei ole koskaan vaihdettu, en tiedä, olisiko se mahdollistakaan. Perheessämme on lukuisia muitakin laskimia, mutta Timanttilaskin on jo legendaarinen: se toimii aina!

Astianpesukoneemme on vuodelta 1989. Kerran on käynyt huoltomies ja kerran on itse viety kone korjaamolle, mutta kaiken kaikkiaan se on ollut hintansa arvoinen. Se on minun ensimmäinen tiskikoneeni, ja luulin pitkään, että kaikissa tiskikoneissa on sisävalo, koska meidänkin koneessa on. Kun kone joskus tulee tiensä päähän, minä varmaan kierrän etsimässä sisävalollista konetta ja saan kuulla, ettei sellaisia olekaan. Onpas. Ainakin oli vielä 1989.

Stereolaitteisto, joka sisältää radion ja levysoittimen on vuodelta 1977. Kaikenlaisia radioita on kotiimme ilmestynyt senkin jälkeen, mutta äänentoistossa ei mikään pärjää tuolle vanhalle laitteelle. Nyt pitäisi levysoittimeen ostaa uusi neula, että pääsen taas kuuntelemaan vinyylilevyjäni. Ne jos mitkä ovat kestäneet aikaa.

Joulukuusikaupasta

Aloitin kaupanteon viisi vuotta sitten, kun itse kasvattamistamme joulukuusista ensimmäiset olivat ehtineet myyntikuntoon. Keskimäärin kymmenen vuottahan se vie, ennen kuin metsäkuusen taimesta on tullut tuuhea ja sopusuhtainen joulupuu. Eivät ne kuuset kuitenkaan itsekseen kasva, vaan noihin vuosiin mahtuu runsaasti monenlaista työtä: tainten istutusta, kuusten leikkaamista, tyvien siistimistä, heinäntorjuntaa. Haastavinta on kasvattaa hyvä latva – luonnollisen näköinen mutta ei liian pitkä.

Syksyllä merkitsemme ja joulun alla kaadamme myyntiin lähtevät kuuset, noin 300 kpl, ja pakkaamme ne kuljetusta varten verkkopusseihin. (Myyntipaikoilla verkot poistetaan, mutta tarvittaessa verkotamme kuusen uudestaan, jos asiakas niin haluaa, sillä verkossa kuusi on helppo kuljettaa henkilöautossakin kotiin.) Osa kuusista kuljetetaan Muurameen, jossa on minun myyntipaikkani. Loput kuuset myydään Jyväskylässä ja Kangasniemellä. Markkinointi hoituu lehti-ilmoituksilla, julisteella ja puskaradiolla. Ja mikä parasta: Olemme onnistuneet saamaan hyvät myyntipaikat, joista ei ole tarvinnut maksaa lainkaan vuokraa. Toki kiinteistönomistajille lahjoitamme joulukuusen tai pari. Tärkeää on myös se, että olemme voineet pitää samat paikat, sillä näin olemme saaneet runsaasti kanta-asiakkaita, jotka tulevat joka joulu kuusiostoksille tuttuun paikkaan, tutun kuusikauppiaan luo. Kanta-asiakkaiden saamisessa tärkeintä on tietenkin se, että kuuset ovat laadukkaita ja kohtuuhintaisia. Todennäköisesti olemme tässä onnistuneet, sillä saimme tänäkin vuonna kuuset myytyä aatonaaton puolipäivään mennessä.

Kuusi tuntuu pitävän hyvin pintansa suomalaisten joulussa. Kuusikauppiaana en tietenkään tapaa heitä, joilla on muovi- tai tuontikuusi tai ei kuusta lainkaan, mutta omille asiakkailleni kotimainen kuusi on se oikea. Erityisesti lapsiperheissä kuusi tuntuu olevan hyvinkin tärkeä osa joulua, mutta kyllä asiakkaina on kaikenikäisiä ihmisiä.

Vaikka kuusia kasvatetaan ja leikataan samojen periaatteiden mukaan, niistä kaikista tulee erilaisia. Ja hyvä niin. Asiakkaiden maku ei ole yhtenäinen. Pienimpien lasten mielestä kaikki kuuset ovat hyviä, joten isä tai äiti saa tehdä lopullisen valinnan. Teini-ikäisille sen sijaan kelpaa vain leveä, tuuhea ja kattoon asti ulottuva joulukuusi. Kuusikaupassa huomaa myös sen, että uusissa taloissa on korkeammat huoneet kuin ennen. ”Nyt otamme ison kuusen, kun meillä vihdoin on tilaa”, on monikin asiakas todennut ja ottanut kolmimetrisen kuusen.

Toisaalta monet sanovat heti alussa haluavansa kapean kuusen, ettei se veisi niin paljon tilaa. Viljellyt kuuset ovatkin luonnonkuusta kapeampia ja siksi mahtuvat pienempiinkin tiloihin. Tänä vuonna olin tosi iloinen siitä, että elävien kynttilöiden käyttäjälle löytyi sopiva kuusi. Yleensä viljellyt kuuset ovat liian tuuheita, mutta nyt joukossa oli harvahko puu, jota muut asiakkaat vieroksuivat mutta joka oli täydellinen elävien kynttilöiden perinnettä vaalivalle ostajalle. Erityistä iloa koin myös siitä, että vannoutunut serbiankuusen ostaja ihastui meidän kuusiin ja osti sellaisen.

Naiset ovat ehkä hivenen tarkempia siitä, millainen kuusi kotiin hankitaan, mutta toisaalta miehet huomaavat nopeammin sen parhaan kuusen. Kaikille ei kuitenkaan ole selvää, mitä ”hyvä kuusi” tarkoittaa. Joku vuosi sitten myyntipaikalle tuli nuori mies, joka oli saanut vaimoltaan määräyksen ostaa hyvä kuusi. Mies sanoi minulle, ettei hän tiedä, mitä se tarkoittaa. Esittelin erilaisia vaihtoehtoja, mutta lopulta päätösvalta jäi minulle, sillä mies ei edelleenkään tajunnut, mikä niistä olisi paras.

Viiden vuoden aikana en ole kohdannut yhtään hankalaa asiakasta. Kuusiostoksille tulevat ihmiset ovat hyvällä tuulella ja yleensä löytävät sopivan kuusen nopeasti. Aika usein käy niin, että mukaan lähtee se ensimmäinen, jota esittelen. Kiireisimmät lähtevät heti kuusen maksettuaan, mutta monet jäävät juttelemaan maailmanmenosta, kuusenkasvatuksesta tai omista asioistaan. Kohtaamiset ovat lyhyitä mutta merkityksellisiä.

Leipäni on laulun sanoin ”pieninä palasina maailmalla”, mutta olen onnekas, kun saan tehdä monenlaisia hommia. Enää en haaveile kokoaikaisesta kirjoittamisesta, sillä joulukuusten kasvatus ja myynti on tosi mukavaa ja tarjoaa hyvän vastapainon kirjoittamiselle. Nyt joulun jälkeen voin huokaista kuusihommista, mutta kevättalvella otan taas sakset käteen ja menen kuusipellolle, nips, naps!

Joulupuu on rakennettu

Tänä vuonna olin viidettä kertaa myymässä kuusiamme ja täytyy todeta, että mukavaa oli jälleen kerran, kiitos ihanien asiakkaiden. Suurin osa oli tuttuja aiemmilta vuosilta, mutta myös uusia ilmaantui. Mieleen jäi muun muassa kaksi hilpeää miestä, jotka tulivat kuusiostoksille alkuillasta. Ennen kuin ehdin esitellä yhtäkään kuusta, toinen heistä osoitti reunimmaista, melko kookasta puuta ja sanoi ottavansa sen. Kaupat tehtiin. Mies selitti, että he ovat baarista tulossa ja vievät kuusen vaimolle. Kysyin, onko kuusi vaimolle yllätys.
- Yllätys tämä oli minulle itellekin, mies naureskeli ja nosti kuusen harteilleen.