"Suistuen ensin täydessä vauhdissa tien oikeaan laitaan, kääntyen poikittain tielle ja tehden lopulta täyden voltin syöksyi eilen täydessä lastissa ollut linja-auto tieltä uudella Porvoon maantiellä 19 kilometrin päässä Helsingistä."
Noin alkaa Helsingin Sanomien uutinen bussionnettomuudesta. Jos teksti tuntuu kummalliselta, se johtuu siitä, että se on julkaistu 17. elokuuta 1955. Nykyään uutistoimittaja ei mahduttaisi noin paljon asiaan yhteen pitkään virkkeeseen, vaan hän kirjoittaisi useampia, lyhyitä lauseita. Minua tuo vanha uutinen viehättää kielellisesti niin paljon, että olen säilyttänyt sitä siitä lähtien, kun se 2005 julkaistiin Helsingin Sanomien 50 vuotta sitten -palstalla
Hurjasta tilanteesta huolimatta onnettomuudessa oli paljon onneakin, kuten kuvateksti kertoo: "Kuperkeikasta ja hirmuisesta rysäyksestä huolimatta tämän linja-auton matkustajia varjeli sikäli hyvä onni, että heidän vammansa jäivät verraten vaarattomaksi eikä kukaan menettänyt henkeään."
Uutisen viimeinen kappale on hieno näyte sekä toimittajan kirjallisesta kyvykkyydestä että uutiskirjoittamisen tyylistä 1950-luvulla. Samalla se muistuttaa Italo Calvinon ajatusta siitä, että kaikki tarinat viittaavat joko elämän jatkumiseen tai kuoleman välttämättömyyteen.
"Onnettomuusauto oli kolarin jälkeen kyljellään kiviröykkiössä kymmenisen metriä korkean kallion juurella. Bussi oli kauttaaltaan rikkoontunut. Istuimia oli irronnut ja osa irtonaisista tyynyistä lojui ojanreunalla. Mukana olleiden omaisuutta oli hajallaan veristen istuinsuojusten ja lasinsirpaleiden keskellä sekä autossa että ulkopuolella. Pientareella lojui valkoinen naisen höyhenhattu ja pari vihreitä korkeakantaisia kenkiä rapuja sisältävän paperikassin vierellä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti