Aitta-arkistostani tarttui mukaani Helsingin Sanomien Kuukausiliite 3/1997, jossa on Hans Magnus Enzensbergerin artikkeli Muistumia ylellisyydestä. Luksus ennen ja nyt. Hänen mukaansa luksuksen suhteen on tapahtumassa ironinen käänne. Kun luksus on tähän asti tarkoittanut yletöntä tuhlailua, jonka on ollut tarkoitus näkyä myös ulkopuolelle jääville, uusi luksus on minimalismia, vähentämistä, luopumista, näkymättömäksi muuttumista. Kun kaikilla on kaikkea, tavoittelemisen arvoisiksi tulevat ne, joihin harvalla on varaa: aika, huomio, tila, rauha, ympäristö, turvallisuus.
Luettelosta ei pidä tehdä sitä päätelmää, että esimerkiksi työttömän runsas vapaa-aika olisi silkkaa ylellisyyttä, sillä se ei ole hänen oma valintansa. Ajankäytössä tärkeintä olisi saada itse päättää, mihin aikansa kuluttaa. Huomion kannalta tärkeää olisi vaientaa informaatiotulvan kohina ja päättää itse, mitä haluaa nähdä, kuulla, tuntea ja tietää eli mihin huomionsa kiinnittää. Itse lisäisin tähän aivan toisen puolen huomiosta: miten ylellistä onkaan se huomio, jonka kiireisessä menossa lapsi saa vanhemmaltaan, sairas hoitajaltaan, koululainen opettajalta, puolisot toisiltaan.
Tilan puute näkyy tietenkin kaupungeissa, mutta myös kodeissa, joissa on tilaan nähden mielettömästi tavaraa. Miksi kodit sisustuslehdissä näyttävät niin ylellisiltä? Koska niissä ei ole liikaa tavaraa. Turhien tavaroiden hävittäminen on mielestäni helpoin ja nopein keino parantaa elämänlaatua.
Ylellisyysluetteloa tutkiessani huomaan eläväni todella ylellisesti. Ja kun näin sanon, kaupungissa elävä seuraava ikäpolvi luo minuun ymmärtäväisen mutta hiukan säälivän katseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti