Ei ja kyllä

Äskettäin sain tarjouksen pienestä projektiluontoisesta työtehtävästä, joka yleisen käsityksen mukaan liittyy kiinteästi omaan alaani (kirjoittamiseen) mutta joka omasta mielestäni vain sivuaa sitä. Vielä jokunen vuosi sitten olisin ottanut tehtävän vastaan vain siksi, etten olisi uskaltanut sanoa ei. Ja kyse on nimenomaan uskaltamisesta! Nyt kieltäydyin välittömästi ja ehdotin hommaan mielestäni sopivampaa henkilöä. Kun vertaan meneillään olevaa näytelmänkirjoitusprosessia ja tarjottua tehtävää, tajuan eron. Jälkimmäinen olisi tarkoittanut ryhmätöitä, kokouksia, aikatauluja, suorituspaineita ja minimaalisesti omaa kirjoittamista, joten olisin siirtynyt sitku-vaiheeseen: sitku tämä homma on valmis, pääsen taas kirjoittamaan omaa. Näytelmää kirjoittaessani sen sijaan elän tiukasti tässä hetkessä, vuoroin haahuillen metsässä, vuoroin kirjoittaen aamusta iltaan sen mukaan kuin mukavalta tuntuu. Elämän täyttää kirjoittamisen ilo ja merkityksen tunne. Tälle mahdollisuudelle sanon kyllä!